John-Michael Liles

Vasen puolustajavp

Syntynyt:
25.11.1980 @ Zionsville, IN, USA
Varaus:
2000 Colorado Avalanche 5. kierros #159
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    43
  • Pituus
    cm
    178
  • Paino
    kg
    84
  • Käsi
    L

Ura:

Colorado Avalanche varasi pienikokoisen puolustaja John-Michael Lilesin vuonna 2000 NHL-varaustilaisuuden viidennellä kierroksella. Hän kiekkoili Yhdysvaltain yliopistosarjoissa ennen kuin valtasi paikan Avalanchen kokoonpanosta kaudella 2003-04. Tuolloin hän pelasi kelpo tulokaskauden iskemällä tehot 10+24 pelaamissaan 79 ottelussa.

NHL-työsulun vuoksi Liles kiekkoili kaudella 2004-05 Saksassa Iserlohn Roostersissa 17 ottelun verran.

Aloitti kauden 2005-06 loistavasti ja johti välillä koko joukkueen pistepörssiä. Loppukaudesta vauhti hyytyi, mutta teki silti selvästi oman piste-ennätyksessä. Kesällä -06 Liles ja Avalanche tekivät kahden vuoden jatkosopimuksen.

Kausi 2006-07 sujui tammikuista jalan murtumista lukuun ottamatta odotusten mukaisesti - Liles oli joukkueen puolustajista paras pistemies.

Myös kaudella 2007-08 Liles oli joukkueen puolustajista paras pistemies, mutta odotetunlaista huippukautta hän ei pelannut. Ennen kuin hänestä olisi tullut rajoittamaton vapaa agentti, niin Liles teki Coloradon kanssa neljän vuoden jatkosopimuksen.

Uuden sopimuksen ensimmäisenä vuonna Liles jatkoi keskinkertaisia otteitaan. Hienoisesta vaisuudestaan huolimatta hän oli selvästi joukkueen paras kiekollinen puolustaja. Toisena sopimusvuotenaan hän kärsi sekä pieniestä loukkaantumisista (olkapää) että joutui uuden valmentajan Joe Saccon hampaisiin. Pienentyneestä roolista huolimatta Liles oli kauden päätyttyä Avalanchen puolustajista pistepörssissä korkeimmalla.

Hyvä pistetehtailu huomattiin myös muualla, kun 46 pisteen kauden 2010-2011 mies oli yksi puhutuimmista nimistä siirtomarkkinoilla. Lopulta uudeksi osoitteeksi valikoitui Toronto.

Vahvuudet:

Liles on parhaimmillaan kiekon kanssa ja hän on hyvä lisä joukkueensa ylivoimapeliin. Pienestä koostaan huolimatta hän ei pelkää kovempia otteita ja fyysisempiä pelejä.

Heikkoudet:

Pieni koko. Lilesin epäilijät tulevat aina räksyttämään hänen pienestä koostaan. Se aiheuttanee ongelmia isompien ja vahvempien hyökkääjien kohdalla.

Rooli:

Kiekollinen pakki, jolle tarjolla paljon ylivoimavastuuta.

KausiOMSPP/O+/-R
1997-98USA U1850110.20
USHL
1998-99USA U1846414180.3947
USHL
1999-00Michigan State40820280.726
NCAA
2000-01Michigan State42718250.628
NCAA
2001-02Michigan State411322350.8518
NCAA
2002-03Michigan State391634501.2846
NCAA
2002-03Hershey Bears50110.24
AHL
2002-03Hershey Bears500002
AHL pudotuspelit
2003-04Colorado Avalanche791024340.43728
NHL
2003-04Colorado Avalanche110110.0914
NHL pudotuspelit
2004-05Iserlohn Roosters1756110.65-324
DEL
2005-06Colorado Avalanche821435490.644
NHL
2005-06Colorado Avalanche91230.336
NHL pudotuspelit
2006-07Colorado Avalanche711430440.6224
NHL
2007-08Colorado Avalanche81626320.426
NHL
2007-08Colorado Avalanche102350.52
NHL pudotuspelit
2008-09Colorado Avalanche751227390.5231
NHL
2009-10Colorado Avalanche59625310.5330
NHL
2009-10Colorado Avalanche61120.334
NHL pudotuspelit
2010-11Colorado Avalanche76640460.6135
NHL
YHTEENSÄ
NHL523682072750.537218
NCAA16244941380.850118
USHL51415190.37047
NHL pudotuspelit3647110.31116
DEL1756110.65-324
AHL pudotuspelit5000002
AHL50110.204