Antti Tyrväinen #89

  • Suomi
  • PELIPAIKKA:
    Laitahyökkääjä
  • KÄTISYYS:
    vasen
  • SOPIMUS:2018
  • syntynyt:
    3.4.1989
     
    Seinäjoki, FIN
  • pituus:
    175cm
  • paino:85kg

Ura:

Seinäjoelta syntyisin oleva hyökkääjä muutti jo esikouluikäisenä Lahteen, joten hän on kuulunut Kiekkoreippaan ja Pelicansin organisaatioon jo pitkään. Tyrväinen kuului Suomen joukkueeseen 18-vuotiaiden MM-kotikisoissa 2007.

Kaudesta 2009–10 oli tulla Tyrväiselle läpimurto, kun hän sai maalihanansa Pelicansissa auki. Alkukaudella HeKissä Mestis-peleissä hankittu rutiini valoi pohjan itseluottamukselle. Kauden lopussa tilastoissa oli kahdeksan maalimerkintää, mikä oli 32 ottelusta tulokaspelaajalle hyvä saldo.

Vahvuudet:

Räväkkä ja sähäkkä tyyli, pelkäämätön asenne. Liikkuu nopeasti ja saa vastustajat hämilleen. Laukoo hyvin ja lapioi maalinedustalta paluukiekkoja sisään.

Heikkoudet:

Ei osaa kontrolloida räväkkyyttään riittävän hyvin, on liian jäähyherkkä. Vauhtia on joskus enemmän kuin järkeä. Ei juurikaan pysty omalla panoksellaan edistämään peliä, tarvitsee vahvan tuen ketjukavereilta.

Rooli:

Kakkos- tai kolmoskentän hyökkääjiä.

Päivitetty: 8.9.2013

Uratilastot

KausiOMSPP/O+/-R
2005-06Pelicans200000
A SM-karsinta
2005-06Kiekkoreipas351312250.7175
B SM-sarja
2006-07Pelicans191450.26251
A SM-liiga
2006-07Pelicans141230.21-514
A SM-liiga pudotuspelit
2006-07Kiekkoreipas1255100.8377
B SM-sarja
2007-08Pelicans41513180.44-856
A SM-liiga
2008-09Pelicans50000-10
SM-liiga
2008-09Pelicans1000000
SM-liiga pudotuspelit
2008-09Suomi U201011110
2008-09HeKi30000-225
Mestis
2008-09Pelicans2799180.678104
A SM-liiga
2008-09Pelicans30000-329
A SM-liiga pudotuspelit
2009-10Pelicans3283110.34685
SM-liiga
2009-10HeKi25109190.76-673
Mestis
2009-10Pelicans42241-28
A SM-liiga
2010-11Pelicans52149230.44-9186
SM-liiga
2010-11Pelicans43251.2524
SM-liiga karsinta
2011-12Oklahoma City Barons55613190.35971
AHL
2011-12Oklahoma City Barons140110.07-120
AHL pudotuspelit
2012-13Oklahoma City Barons323250.16-165
AHL
2012-13Oklahoma City Barons163360.38328
AHL pudotuspelit
2013-14Jokerit4159140.3410142
SM-liiga
2013-14Jokerit20000-110
SM-liiga pudotuspelit
2014-15Ilves461010200.43-289
SM-liiga
2014-15Ilves21010.5118
SM-liiga pudotuspelit
2015-16Ilves135160.46153
SM-liiga
2015-16Färjestad BK195380.42322
SHL
2015-16Färjestad BK50110.2122
SHL pudotuspelit
2016-17Pelicans3556110.31-288
SM-liiga
2016-17Pelicans40000-26
SM-liiga pudotuspelit
YHTEENSÄ
SM-liiga2244738850.383643
A SM-liiga911728450.490219
AHL87915240.288136
B SM-sarja471817350.740152
AHL pudotuspelit303470.23248
Mestis291010200.69-798
SHL195380.42322
A SM-liiga pudotuspelit171230.18-843
SM-liiga pudotuspelit91010.11-234
SHL pudotuspelit50110.2122
SM-liiga karsinta43251.25024
A SM-karsinta2000000

Lue myös

LIIGA | 1.12.2016 22:01
12 pelin huilin jälkeen Antti Tyrväinen palasi kuluvalla viikolla kaukaloon. Tapahtumat on nyt käsitelty ja työnteko on Tyrväisen mielessä päällimmäisenä. Pelikiellon aikana keskittyminen oli pelkästään harjoitteluun.
LIIGA | 24.10.2016 10:00
Maanantaijäässä niputetaan taas päättyneen liigaviikon kutkuttavimmat tapahtumat. Käsittelyssä ovat tällä kertaa muun muassa Ässien vahva vire ja Tapparan tulevaisuus.
LIIGA | 23.10.2016 11:31
Petri Matikainen on tunnettu äijänä, joka puolustaa omiaan loppuun asti. Sport-pelin jälkeen nähty käytös oli kuitenkin jotain aivan muuta.
LIIGA | 22.10.2016 16:14
Antti Tyrväiselle langetettiin lauantaina 12 ottelun pelikielto Joonas Lehtivuoreen kohdistuneesta taklauksesta. Tuomio oli kova, mutta niin pitikin.
LIIGA | 22.10.2016 13:23
Liigan kurinpitoryhmä on tehnyt päätöksensä Antti Tyrväisen tapauksessa.

Lahti

Pelicans

Pelaajat