Mestis-kierros: Neljän pelin perjantai edessä - epätasaiset parit kohtaavat

MESTIS / Kierrosennakko
Kuva © Antti Varonen
Perjantaisella neljän ottelun kierroksella on odotettavissa runsasmaalisia otteluita. Sarjan kärkijoukkue KeuPa, viidentenä oleva TUTO ja kuudentena oleva Ketterä ovat tällä kaudella Mestiksen kolme eniten maaleja tehnyttä joukkuetta.

Peliään parantanut Jokipojat kohtaa maaliahneen TUTOn

Jokipoikien peli on kehittynyt vuoden vaihteen jälkeen parempaan suuntaan. Takana ovat voitot SaPKosta, RoKista ja KeuPasta. Jatkoaikatappiota Hermekselle voi pitää listan kauneusvirheenä. Vastaan tulee kuitenkin Mestiksessä tällä kaudella eniten maaleja tehnyt joukkue. Jos TUTOn ykkösnyrkki eli Aki Keinäsen ja Niclas Luceniuksen yhdistelmä pettää, on joukkueella tarjolla paljon vaihtoehtoja.

Turkulaisilla on yhä loukkaantumisongelmia, mutta heidän materiaalinsa on niin kova, että Jokipoikien puolustus saa tehdä täyden työpäivän estääkseen TUTOn maalinteon. Mestiksen pistepörssin kymmenen parhaan joukossa on kolme TUTOn pelaajaa. Niclas Lucenius johtaa pistepörssiä, Kalle Valtola on toisena ja Matias Lehtonen on sijalla seitsemän.

Jokipojat on pelannut viime aikoina hyvin, ja keskiviikkona otettu voitto paikallisvastustaja SaPKosta nostaa pelaajien intoa entisestään. Vastus on tällä kertaa kuitenkin sijoituksestaan huolimatta luokkaa kovempi ja isäntien hyvä puolustus saa pelata nyt maineensa mukaisesti.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kiekko-Pojat

22.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
4 - 0
20.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
3 - 5
18.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
3 - 2 JE
16.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
1 - 6
14.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
2 - 3

TUTO

25.03
Kiekko-Espoo - TUTO
4 - 1
23.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 1 JE
22.03
Kiekko-Espoo - TUTO
3 - 5
20.03
TUTO - Kiekko-Espoo
2 - 0
18.03
Kiekko-Espoo - TUTO
2 - 1

Tällä kaudella

Taistelua pudotuspeliviivan tuntumassa

Espoo United katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa keskiviikkona Peliittoja vastaan. Poissaoloista kärsinyt joukkue oli muuttanut ketjukokoonpanojaan ja tulosta tuli tällä kertaa reippaasti. IPK puolestaan rypee nyt syvällä ja joukkue onkin hävinnyt kuusi peliä peräkkäin.

Espoolaiset ovat tällä hetkellä sarjassa sijalla seitsemän, ja vieraaksi tuleva IPK on yhdeksäntenä viisi pistettä espoolaisten takana. Espoolaiset pelasivat vuoden vaihteessa neljä peräkkäistä voitollista ottelua, mutta romahtivat viime viikolla kolmeen peräkkäiseen tappioon. Keskiviikkona kaatui heikosti puolustanut Peliitat, ja espoolaiset saivat herkutella kuudella maalilla. Kim Hirshcovits on saavuttamassa pelikunnon ja hänen ympärilleen espoolaishyökkäys nyt keskittyy.

IPK:n pelaajilla ja valmennusjohdolla on nyt olkapäällään todella suuri ja raskas apina. Voittamisen pakko on kääntynyt jo voittamisen peloksi, eivätkä pelaajat uskalla ottaa vastuuta. Pelätessään virheiden tekemistä lisääntyy mailan puristaminen ja henkilökohtaisten virheiden määrä kasvaa. Odotukset ECHL:stä siirtynyttä Dan Correalea kohtaan ovat kovat. Hänestä odotetaan iisalmelaisten pelin suunnan kääntäjää.

Tilastot

Edelliset ottelut

Espoo United

IPK

29.03
Hermes - IPK
27.03
IPK - Hermes
0 - 3
23.03
RoKi - IPK
3 - 4 JE
22.03
IPK - RoKi
4 - 3 JE
20.03
RoKi - IPK
5 - 3

Epätasainen ottelu odotettavissa

Tukevasti sarjakärjessä oleva KeuPa pelasi viimeksi perjantaina voittaessaan IPK:n murskaluvuin 9−1. Joukkue on voittanut neljä viidestä viimeistä ottelustaan ja RoKi on kovan paikan edessä vierailullaan Keski-Suomeen. Rovaniemeläisten saldo viidestä viimeisestä pelistä on yksi voitto, joka tuli viime viikolla sarjajumbo Peliitoista.

Keuruulaisten vauhti ei ole hiipunut, vaikka sitä on odotettu jo vaikka kuinka pitkään. Vauhti on pitänyt ja eroa sarjataulukon kakkoseen Kiekko-Vantaaseen on nyt yhdeksän pistettä, vaikka vantaalaisilla on yksi ottelu enemmän pelattuna.  KeuPan ylivoimapeli on niin kovassa kunnossa, että RoKin on tosissaan pidettävä jäähynsä mahdollisimman vähissä. 

RoKi on sarjataulukossa vain neljä pistettä nousukuntoista Hermestä edellä. Vaara karsintoihin joutumisesta vaanii ja vaikuttaa joukkueen peliin. Erikoistilanteet ratkaisevat nykyjääkiekossa paljon, ja rovaniemeläisillä on ollut viime aikoina vaikeuksia sekä ylivoima- että alivoimapelaamisessa.

Tilastot

Edelliset ottelut

KeuPa HT

07.03
Ketterä - KeuPa HT
6 - 0
06.03
Jokerit - KeuPa HT
5 - 0
02.03
KeuPa HT - KOOVEE
0 - 1
01.03
FPS - KeuPa HT
4 - 3 VL
24.02
KeuPa HT - IPK
2 - 6

RoKi

23.03
RoKi - IPK
3 - 4 JE
22.03
IPK - RoKi
4 - 3 JE
20.03
RoKi - IPK
5 - 3
18.03
IPK - RoKi
5 - 3
16.03
RoKi - IPK
3 - 1

Kurittavatko Ketterän kovat nimet Hermestä?

Hermeksen sarjasijoitukseen eli yhdenteentoista sijaan ei pidä tuijottaa liikaa. Valmentajavaihdoksen jälkeen ovat kokkolalaiset pelanneet koko ajan paremmin. Viidestä viimeisestä pelistä on neljä päättynyt Hermeksen voittoon. Kauden suurin yllättäjä Imatran Ketterä on voittanut tämän kauden kaikki ottelunsa Hermestä vastaan, mutta kotijoukkueella on nyt paikka katkaista tämä putki poikki.

Ari-Pekka Pajuluoman tulo Hermeksen valmentajaksi on muuttanut koko joukkueen ilmeen. Hermes pelaa vauhdikasta jääkiekkoa, josta joutuu heikkoja kohtia nykyisin etsimään. Alkukaudella ongelmia tuottanut maalinteko on alkanut sujua eikä joukkue ota enää turhia jäähyjä.

Ketterä on pelannut hienon kauden ja joukkue on yllättänyt kaikki muut nousijakaudellaan. Ketterän hyökkäyksestä löytyy peräti kolme pelaajaa Mestiksen pistepörssin kymmenen parhaan joukosta. Jesse Juntheikki on listalla viidentenä, Tomi Iso-Mustajärvi kuudentena ja Joona Jääskeläinen on sijalla yhdeksän.  Imatralaisten ylivoimapeli on syystä pelottavan hyvää.

Tilastot

Edelliset ottelut

Hermes

29.03
Hermes - IPK
27.03
IPK - Hermes
0 - 3
23.03
Hermes - Jokerit
6 - 1
21.03
Jokerit - Hermes
6 - 2
19.03
Hermes - Jokerit
3 - 1

Ketterä

29.03
Kiekko-Espoo - Ketterä
27.03
Ketterä - Kiekko-Espoo
2 - 1
22.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
4 - 0
20.03
Kiekko-Pojat - Ketterä
3 - 5
18.03
Ketterä - Kiekko-Pojat
3 - 2 JE