Tikkurilassa kohtaavat vahvistunut Kiekko-Vantaa ja ryhdistäytynyt IPK

MESTIS / Ennakko
Juuso Perttilä tehtaili Savonlinnassa kolme tehopistettä.
Kuva © Antti Varonen
Lauantai-iltana Tikkurilassa mitellään Mestis-kierroksen ottelu Kiekko-Vantaa-IPK.

Kiekko-Vantaa saa lauantaina Tikkurilassa vastaansa IPK:n. Vantaalaiset ovat voittaneet kolmesta ottelusta kaksi, kun ensimmäisessä ottelussa kaatui Ketterä ja keskiviikkona Savonlinnassa SaPKo. Tappio tuli kotipelissä Keuruun KeuPaa vastaan.

SaPKoa vastaan lohipaitojen pisterohmuna taiteili kolme tehopistettä saalistanut Juuso Perttilä, joka iski kaksi maalia ja syötti yhden maalin. Kiekko-Vantaa pyöritti peliä ja piti ottelua hallinnassaan, kunnes ottelu oli ratkennut vantaalaisille. Loppunumeroiksi tulivat 3-1 lohipaidoille.

− Oltiin kyllä aika tehokkaita niissä maalipaikoissa, mitä saatiin ja pystyttiin luomaan, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen totesi ottelun jälkeen.

IPK:n puolustus koetuksella

IPK on pelannut neljä ottelua, joista voittoja kaksi ja kaksi tappiota. IPK koki perjantaina vierastappion Turussa, kun TUTO vei ottelun nimiinsä lukemin 5-3. IPK:n hyökkäysketjut toimivat tasaisesti, mutta varsinaista ykkösnyrkkiä joukkue ei ole onnistunut vielä löytämään. Joka kentällinen pystyi kuitenkin luomaan hyviä maalintekopaikkoja.

Puolustuksessa koville joutuivat muun muassa Damir Galin, Anton Kokkonen ja Iiro Sulin. Pääsääntöisesti puolustus pelasi hyvin, mutta yksittäiset virheet maksoivat paljon.

Kiekko-Vantaa vahvistui entisestään, kun viime kauden lohipaitojen pistekuningas Toni Leinonen allekirjoitti sopimuksen vantaalaisseuran kanssa. Kiekko-Vantaan maalivahti Juho Ratilainen pelasi keskiviikkona ensimmäisen Mestis-ottelunsa.

Kiekko-Vantaan loukkaantumistilanne on merkittävä, kun poissa ovat Joona Tolvanen, Teemu Mielonen, Pekka Niemimaa ja Atte Mäkinen.

Käyttäjän mroivas kuva

Arvio ottelusta: Mikko Roivas

Kiekko-Vantaa ja IPK ovat aloittaneet vahvasti uuden Mestis-kauden. Kummankin pelissä on ollut paljon hyvää. Lohipaidoilla on ollut vaikeuksia johtoasemassa pelaamisessa. IPK sen sijaan on ollut varma ja tehokkaampi kuin viime vuonna.

Tulossa on titaanien taistelu sarjapisteistä, mitkä voivat olla kevään korvalla tärkeitäkin. Ei ole varaa pelata kevyesti ajatellen, että myöhemmin ratkaistaan vasta sijoitukset. Kiekko-Vantaa tullee päälle kotiluolassaan ja voittanee ottelun vakuuttavasti.

Seuraa Heitä

Juuso Perttilä #20 |

Hyökkääjä

Peliitoista Vantaalle tullut vahvistus on pelannut varsin mukavasti uudessa joukkueessaan. Voitokkaassa SaPKo-ottelussa Savonlinnassa mies paukutti tehopisteet 2+1.

Niko Putkonen #72 |

Laitahyökkääjä

Kolme ottelua IPK:ssa puolustajana pelannut laitahyökkääjä keräsi perjantaina TUTOa vastaan tehopisteet 1+1. Jatkuvatko hyvät pelit vielä Tikkurilan Urheilupuistossa?

» Lähetä palautetta toimitukselle