Puhkooko Palve HIFK:kin alivoiman? "Kun ne kerran nukahtaa, syötön saa kyllä menemään perille"

LIIGA / Ennakko
Saako HIFK pidettyä Oula Palveen ylivoiman kurissa?
Kuumaa keskellä talvea. HPK:n vire joutuu jälleen kovaan testiin, kun niin ikään hyvin alkuvuodesta pelannut HIFK saapuu mittaamaan Kerhon tason Hämeenlinnaan.

Sekä HPK että HIFK ovat olleet alkuvuoden kuumimpia joukkueita sarjakärki Kärppien takana. Kummallakin joukkueella on selkeä kiintopiste sarjataulukossa. HIFK pyrkii iskemään pudotuspelien kotietuun kiinni, kun taas HPK:n tähtäimessä on pääsy pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

Perjantaina HIFK murskasi varamiehistä kasatun JYPin 6-0. HIFK paukutti peräti viisi maalia ylivoimalla ja yhden alivoimalla. Maalivahti Kevin Lankisen toinen perättäinen nollapeli vaati ainoastaan 16 torjuntaa. Helsinkiläisten kahden edellisen ottelun maaliero on komea: 10-0.

HPK nappasi torstaina Kuopiosta maukkaan kolmen pisteen voiton samalla, kun kymppipaikalla sinnittelevä Ässät hävisi Oulussa Kärpille. Lauantaina varsinkin kotiyleisö seurannee myös Porin ottelua tarkasti, sillä HPK:n ero kovavireistä Ilvestä isännöivään ässäryhmään on ennen lauantaita vain viisi pistettä.

HPK:n ylivoima on ollut alkuvuodesta säkenöivää. Se joutuu kuitenkin kovaan testiin, sillä HIFK:n alivoima on ollut tiivistä. Kuopiossa tuttu kuvio, jossa Oula Palve syöttää alivoimanelikon läpi Kristian Vesalaiselle, ei tuottanut tulosta. Tammikuun kuukauden pelaajaksi valittu ylivoiman kapellimestari Palve uhkuu silti itseluottamusta seuran ennakkovideolla.

− Useampi joukkue on yrittänyt pelata sitä kuviota pois ja pelata minua pois eri tavalla. Kun ne kerran nukahtaa, niin sen syötön saa kyllä menemään perille. Sitä on aika vaikea pelata pois, Palve vakuuttaa.

Pelkän huikaisevan ylivoiman varassa HPK ei ole joutunut viime otteluissa enää olemaan. Maalin suulla Emil Larmi on löytänyt huippuvireen. KalPaa vastaan kumiukko torjui kiekkoja välillä selin kentälle päin. 

Tasaviisikoin pelatessa jopa Palven vitjaakin tehokkaammaksi koostumukseksi on noussut Teemu Turusen, Otto Paajasen ja Robert Leinon muodostama trio. Kapteeni Paajanen on johtanut joukkojaan esimerkillään iskien sekä Kärppien että KalPan maaliin kaksi osumaa.

Seuraa Heitä

Otto Paajanen #13 | KooKoo

Keskushyökkääjä

Laadukasta puolustuspelaamista, tehokasta hyökkäyspelaamista. Siinä on ollut kapteenin resepti viime otteluissa. Kahden edellisen pelin saldona kolme maalia tasaviisikoin ja yksi kahden miehen alivoimalla.

Kevin Lankinen #32 | Nashville

Maalivahti

Vasta aivan vuoden lopulla tositoimiin päässyt maalivahti on ollut vakuuttava. Torjuntaprosentti on 95,07 ja nollapelejäkin on tilillä jo neljä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HPK luistelee HIFK:n yli
Perjantaina JYPillä leikitellyt HIFK matkustaa HPK:n vieraaksi. Hurjaan kiriin viimeisestä pudotuspelipaikasta yltynyt hämeenlinnalaisjoukkue lähtee juuri lepoedun turvin iltaan jopa hienoisena ennakkosuosikkina. Tehojen löytyminen laajemmalta rintamalta tuottaa vieraille entistä hankalamman iltapuhteen, eikä HIFK tähän onnistu vastaamaan.
3 4
1 2