Jukurit kotivoittometsälle TPS:ää vastaan

LIIGA / Ennakko
Jukurit kaipaa tehokkuutta maalipaikkoihin.
Kuva © Oskari Mäkisarka
Jukurit ja TPS iskevät yhteen Kalevankankaalla Suomen satavuotisjuhlien hengessä. Jukurit kaipailisi pikkuhiljaa kotivoittoa, kun taas vastaavasti TPS:n vierastilastoissa olisi parantamista.

Jukureiden tarina HIFK:ta vastaan oli jo viime peleistä hyvin tuttu: pelillisesti joukkue esiintyi vahvasti ja hallitsikin peliä, mutta maalihanat olivat tukossa ja helsinkiläisvierailja korjasi pistepotin 1−0-numeroin.

Mikkeliläisjoukkue puolusti ottelussa tyypilliseen tapaansa tiiviisti ja sai myös hyökkäyspelinsä kulkemaan hieman nihkeän Kouvolan vierailun jälkeen. Varsinkin Teemu Tallberg oli useaan otteeseen ajamassa HIFK:n maalille ja sai aikaan muutamia hässäköitä.

− Vaikka jäätiinkin nollille HIFK:ta vastaan, niin pelattiin erinomainen ottelu. Pystyttiin puolustamaan HIFK neljään maalintekopaikkaan, ja meidän kriteeristön mukaan maalipaikkoja syntyy pelissä keskimäärin 11-13 per joukkue. Se on Liiga-ottelussa hyvin harvinaista, että pystytään vastustaja noin vähiin maalipaikkamääriin jättämään. Se tarkotti sitä, että hyökkäsimme rakenteellisesti ja rytmillisesti hyvin ja sen päälle oli sitten hyvä puolustaa, totesi Jukureiden valmentaja Juuso Hahl.

− Emme ole viisikkopelaamisessa jäljessä. Jos mietitään noita viimeisiä kotipelejä, niin ne ovat olleet hyvin tasaisia, ja ajoittain ollaan oltu jopa parempia. Haaste on ollut siellä tehokkuuspuolella.

TPS:n otteet ovat olleet viime aikoina vaihtelevia, sillä joukkueelle on tullut voittoja ja tappioita lähes tasatahtiin. Turkulaisryhmästä löytyy kuitenkin rutkasti ratkaisuvoimaa, ja se tulee tarjoamaan mikkeliläisryhmälle hikisen iltapuhteen tiistain ottelussa.

Viime otteluissa ratkaisijan viittaa harteillaan on kantanut TPS:n kokenut osasto Tomi Kallion, Ilari Filppulan ja Eric Perrinin johdolla. Pakkikalustostakin joukkueelta löytyy tulivoimaa muun muassa viimeksi Jukureita vastaan tehoilleiden Olli Juolevin ja Ilkka Heikkisen muodossa.

− Pelitavallisesti hyvin samankaltainen joukkue vastassa kuin HIFK-ottelussa. Pidän TPS:ää kuitenkin tämän hetken kokoonpanoilla parempana joukkueena yksilötaidon osalta, mutta pelityyli on hyvin samanlainen. Varmastikin samanlaiset lainalaisuudet pätee kuin HIFK:ta vastaan. Yksilötaito tuo kuitenkin lisää haastetta puolustamiseen.

Tilastojen valossa ottelun lähtökohdat ovat myös mielenkiintoiset, sillä Jukurit on ollut kotonaan sarjan heikoin joukkue ja sen edellinen kotivoitto on syyskuun lopulta Sportia vastaan. TPS puolestaan on voittanut viimeisistä kuudesta vierasottelustaan vain yhden.

Kotitappioista ei ole kuitenkaan valmentaja Hahlin mukaan tullut peikkoa joukkueelle ja Jukureilla on selkeät kehityskohteet, joihin on kiinnitetty huomiota harjoituksissa.

− Peikkoja monesti rakennetaan itse, jos niitä ruvetaan jauhamaan ja tärisemään sen takia, ettei tullut viimeksi maalia tai nyt on tullut niin ja niin monta tappiota. Emme ole sitä sen kummemmin miettineet, koska lähdetään kuitenkin jokaista peliä voittamaan, Hahl linjasi.

− Totta kai tehokkuuden perässä ollaan. Nolla maalia kun tehdään, niin ei voida voittaa, mutta siitä ei kauhean pitkä matka ole voittoon, jos päästät yhden tai kaksi maalia. Olemme työskennelleet hyökkäysten päättämisen kanssa. Tarvitsemme sinne lisää apua ja yhteistyötä kiekottomilta pelaajilta, että saisimme maalipaikat vastustajalle hankalammaksi puolustaa.

Jukureiden kokoonpanoon ei ole odotettavissa suuria muutoksia, vaan joukkue jatkanee hyvin pitkälti samoilla ketjuilla kuin HIFK:ta vastaan. TPS:n takalinjoille ison loven tekee KooKoo-ottelussa loukkaantunut ruotsalaispuolustaja Henrik Tallinder

Seuraa Heitä

Markku Flinck #61 |

Keskushyökkääjä

Fyysinen keskushyökkääjä on esiintynyt viime aikoina vahvasti, vaikka tehot ovat jääneetkin vähiin. Palkitaanko työnteko TPS:ää vastaan onnistumisilla?

Éric Perrin #11 |

Keskushyökkääjä

Kokenut kanadalaishyökkääjä on kolmen ottelun maaliputkessa ja janoaa onnistumisia varmasti myös Jukureita vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle