Hakametsän tehottomien taistossa kohtaavat Tappara ja Sport

LIIGA / Ennakko
Törmääkö Sport Tapparan puolustusmuuriin vai riittääkö ruuhkaa jonoksi asti?
Kuva © Saana Hakala
Tapparan ja Sportin kauden viidennessä kohtaamisessa tuskin mässäillään maaleilla, sillä molemmat joukkueet ovat viime aikoina kärsineet maalinteko-ongelmista.

Vuosi 2018 on alkanut tapparalaisittain nihkeästi, sillä vuoden kolmesta ensimmäisestä ottelustaan joukkue on voittanut vain yhden.

Tappioiden syytä voi hakea ainakin tukkeutuneista maalihanoista, sillä ottelut JYPiä, TPS:ää ja Ässiä vastaan tuottivat yhteensä vain kolme maalia. Näin siitäkin huolimatta, että tähän mennessä koko Liigan toiseksi tehokkainta ylivoimaa esittäneelle Tapparalle tarjottiin otteluissa useampikin ylivoimamahdollisuus.

Tehottomuuden syyt ovat monisäikeiset. Yksi merkittävä tekijä maalimäärien vähentymiseen on Tapparan tiivistynyt puolustuspelaaminen, joka on verottanut joukkueen hyökkäyspelaamista.

Onnistujiakin kuitenkin löytyy.

Tapparan aikaansaavin ja tasapainoisin ketju on jo hyvän tovin ajan ollut Jere Karjalaisen, Otto Rauhalan ja Niko Ojamäen muodostama trio. Työteliäs kolmikko on yrittänyt ja onnistunut, minkä ansiosta pelaajien itseluottamus on noussut kohisten.

Kolmikosta etenkin Karjalainen ja Rauhala ovat ottaneet kuluvalla kaudella merkittäviä kehitysaskeleita, mikä on näkynyt varsinkin entistä rohkeampana hyökkäyspään pelaamisena.

Sport pyrkii vielä pudotuspelijunaan

Tapparan ohella myös illan vierasjoukkue Sportin ruuti on ollut märkää alkuvuoden otteluissa. Myös vuoden 2018 ensimmäinen voitto uupuu vielä vaasalaisilta, sillä parhaillaan joukkue tarpoo piinaavassa kuuden ottelun tappioputkessa.

Sport tähyää pudotuspeleihin, mutta matka sinne on pitkä. Koko liigan jumboksi valahtaneet vaasalaiset ovat tällä hetkellä 20 pistettä perässä kymmenettä sijaa hallussaan pitävää KalPaa, joten joukkueelle ei kelpaa mikään muu kuin voitto myöskään Tapparaa vastaan.

Pientä valoa tunnelin päähän tuo kuitenkin Sportin kova taisteluasenne, joka oli korkealla myös joukkueen edellisessä, niukkaan tappioon päättyneessä ottelussa Helsingin IFK:ta vastaan. Ottelussa etenkin maalivahti Jonathan Iilahti oli mies paikallaan.

Myös vaasalaisten pakisto on suoriutunut alkuvuonna tehtävistään jopa odotettua paremmin. Siitäkin huolimatta, että Robin Salo oli nuorten leijonien matkassa Buffalossa ja Markus Kankaanperä siirtyi loppukaudeksi Helsinkiin.

Laadukkaan puolustamisen ja maalivahtipelin lisäksi jonkun pitäisi kuitenkin tehdä ne maalitkin. Illan ottelussa voittoa juhliikin se joukkue, joka saa raotettua ketsuppipullonsa kantta edes hieman auki.

Seuraa Heitä

Otto Rauhala #42 | Tappara

Keskushyökkääjä

Rauhala johtaa Tapparan tämän hetken kuuminta ketjua. Huimia kehitysaskeleita ottanut työteliäs sentteri viimeisteli Tapparan vuoden 2018 ensimmäisen maalin ottelussa TPS:ää vastaan.

Tony Sund #6 |

Puolustaja

Sund on ollut sairastuvalta palattuaan mies paikallaan. Hyville otteille on myös tilausta, sillä Kankaanperän lähdön myötä Sport-puolustuksessa ei kaivata heikkoja lenkkejä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tappara tyly isäntä Sportille
Tampereella kohtaavat kaksi alavireistä joukkuetta. Tappara on hävinnyt viimeisistä neljästä ottelustaan kolme ja Sport on kuuden ottelun tappioputkessa. Vaasalaisryhmän ongelmana on ollut tehottomuus ja vastustaja on rokottanut oman pään virheistä tehokkaasti. Tappara on kotikaukalossaan ollut kuitenkin tuloksellisesti kova voittaen viimeiset viisi kotipeliään. Materiaaliero on myös selvä tamperelaisryhmän eduksi ja se viekin ottelusta rutiinivoiton.
4 5
0 1