Teurastaako TPS Ilveksen? Liigan paras ylivoima kohtaa surkeimman alivoiman

LIIGA / Ennakko
Ilves hyökkää TPS:n kimppuun kultakypärä Eemeli Suomen johdolla.
Kuva © Saana Hakala
Joulu lähestyy kovaa vauhtia, mutta Ilves joutuu ennen lomia vielä kertaalleen kovaan koitokseen, kun TPS saapuu vieraaksi Hakametsään. Turkulaisten hyökkäyspeli on ollut tehokasta, ja ylivoimatilastoissa joukkue komeileekin Liigan kärjessä. Kun Ilveksen alivoima on puolestaan ollut Liigan heikointa, on selvää, että erikostilanteet tulevat näyttelemään suurta osaa illan kohtaamisessa.

Kotijoukkue Ilves voitti edellisessä ottelussaan keskiviikkona HPK:n Hämeenlinnassa niukasti lukemin 2−1. Ilves ei ottelussa ihmeitä esittänyt, mutta onnistui kaivamaan kauden toisen kolmen pisteen vierasvoiton umpisurkean HPK:n käsistä.

Turkulaisille ottelu on viikon ainoa. Edellisessä pelissään viime lauantaina TPS murjoi Ässät Porissa jäänrakoon lukemin 7−2. Tomi Kallio ja Petrus Palmu osuivat molemmat kahdesti ottelussa.

TPS on sarjataulukossa hyvissä asemissa kolmantena, vain pisteen Tapparaa perässä. Alkukauden hurja kiito on muuttunut tasaisemmaksi arjeksi voittoineen ja tappioineen, mutta suuria uhkakuvia ei Turun taivaalla näy.

Ilveksen kausi sen sijaan on sujunut melko alakuloisissa merkeissä. Viime aikoina on kuitenkin näkynyt jo merkkejä paremmasta. Viimeisestä neljästä pelistä kasassa on kolme voittoa, ja aikaa nousta mukaan pudotuspelitaisteluun on vielä runsaasti.

Ottelussa suuri merkitys on sillä, miten Ilveksen puolustus pystyy ottamaan vastaan TPS:n hyökkäyspelaamisen. Ilveksen oman alueen peli ei ole vakuuttanut missään vaiheessa kautta, vaikka viime aikoina puolustuspeliä on saatu hiukan organisoidummaksi.

TPS on parhaimmillaan ollut murhaava hyökkäyspelissään. Alkukauden loukkaantumisesta toipunut Ilari Filppula on Liigan kenties taitavin pelinrakentaja, ja vanha mestari Tomi Kallio pystyy edelleen pelaamaan huipputasolla illasta toiseen.

Ilveksellä on kotihallissaan varmasti mahdollisuus turkulaisia vastaan, mutta se vaatii koko joukkueelta yhtenäistä puolustuspeliä ja hyökkäyksen on iskettävä terävästi ja varmasti kiekot paikoista verkkoon. Jos Ilves jäähyilee, käyttää TPS takuulla ylimääräisen tilan hyödykseen.

Ilves on viime aikoina päässyt pelaamaan varsin terveellä joukkueella. Puolustaja Arto Laatikainen on ainoana joukkueesta sivussa.

TPS:n tilanne loukkaantumisrintamalla on Ilvestä heikompi. Hyökkääjä Elias Karvonen joutuu jättämään loppukauden väliin olkapääleikkauksen takia. Konkaripuolustaja Henrik Tallinder on sivussa tammikuulle asti, mutta Elmeri Eronen saattaa olla pelikunnossa. Jonne Virtanen puolestaan kärsii vielä pelikieltoaan tapeltuaan HPK:n Miro Karjalaisen kanssa.

Ottelu on Ilvekselle viimeinen ennen joulutaukoa. TPS kohtaa vielä ensi tiistaina KalPan kotiyleisönsä edessä ennen kuin joukkue pääsee joulun viettoon.

Seuraa Heitä

Ville Meskanen #18 | Ilves

Laitahyökkääjä

Meskanen on tällä kaudella nousemassa lujaa vauhtia Liigan eliittihyökkääjien joukkoon. Piste per peli -tahdilla toistaiseksi tehoillut hyökkääjä on jo rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä. Huomionarvoista on myös se, että Meskanen myös johtaa Ilveksen plusmiinus-tilastoa lukemalla +4.

Ilkka Heikkinen #49 |

Puolustaja

Kokenut puolustaja kantaa suurta vastuuta TPS:n puolustuslinjoilla, etenkin nyt kun Henrik Tallinder on loukkaantuneena. Heikkinen teki kauden ensimmäisen puolikkaan aikana peräti kymmenen maalia. Montako tulee kevätkaudella?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ilves maksaa virheistään
Tampereella kohtaavat kaksi sarjan eliittiin kuuluvaa joukkueetta tasakentällisin pelaamisen viimeistelytehokkuuden osalta. Ilveksen suhdanne on ollut nousussa, kun taas TPS:lla kenties pienessä laskussa. Isompia virheitä puolustusalueella sattuu Ilvekselle, mikä puoltaa turkulaisten vierasvoittoa. Myös historia on TPS:n puolella: edellisestä kymmenestä kohtaamisesta tupsukorvat ovat voittaneet vain yhden.
2 3
4 5