Kärki strikes back − nousukuntoinen Ässät haastaa Tapparan piristyneen paluumuuttajansa johdolla

LIIGA / Ennakko
Jarno Kärki tekee paluun Hakametsään.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Voittoputkessa viilettävä Ässät pääsee ulosmittaamaan kuntonsa sarjassa kolmantena majailevaa Tapparaa vastaan. Viime viikolla porilaiset peittosivat kaksi sarjataulukossa korkeammalla olevaa joukkuetta, mutta nyt vastaan luisteleva Tappara on todellinen mittari nykykunnolle. Jukka Rautakorven suojatit ovat pelanneet jo pitkään järkevää ja kurinalaista kiekkoa, joka illasta toiseen aiheuttaa vastustajalle hankaluuksia.

Hakametsässä luistelevat vastakkain muutaman vuoden takaiset finaalijoukkueet. Suomen vanhin jäähalli on ollut Ässille viime vuosina vaikea paikka, sillä edellinen voitto Tapparasta vieraskentällä on nimenomaan kevään 2013 finaalisarjasta.

Kotihallissa Isomäellä Ässien saldo kirvesrintoja vastaan on parempi. Tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi voittolaukauskisan jälkeen Ässien voittoon. Tuolloin ottelun sankariksi nousi Maksim Matushkin, joka tasoitti pelin hetkeä ennen loppua ja ratkaisi voiton Ässille ainoana onnistujana voittolaukauskilpailussa.

Matushkin on ollut porilaisille erittäin tärkeä pelaaja. Puolustajien maalipörssin kärkinimi liikuttaa kiekkoa tehokkaasti ja omien maaliensa lisäksi avaa peliä auttaen joukkuettaan hyökkäyssuuntaan. Tappara-puolustuksen täytyy löytää lääkkeet edelliseen kolmeen otteluun saldon 2+2 kirjauttaneen ruotsalaispakin pysäyttämiseksi.

Joukkueiden kuntopuntarit ovat toistensa vastakohdat. Ässät aloittivat marraskuun neljällä peräkkäisellä tappiolla. Reilun viikon takainen voitto Jukureista käänsi kelkan ja nyt voittosarakkeessa on kolme perättäistä merkintää.

Tappara taas puolestaan keräsi viime viikon kolmesta ottelustaan ainoastaan yhden pisteen. Kymmenen ottelun voittoputken jälkeen liigan kärkijoukkueet Kärpät ja TPS olivat liian kova pala tamperelaisille. Myös nousukuntoinen HIFK onnistui nappaamaan voiton jatkoajalla.

Tapparalla vaikeuksia otteluiden lähdössä

Tappara ol viime viikolla oneglemissa otteluiden alussa. Kaikissa kolmessa pelissä vastustaja pääsi alkuun karkumatkalle, kun joukkue lähti vaisusti avauserään. Tappara heräsi pelaamaan vasta loppua kohden, kuitenkin aina liian myöhään. Paniikkinappulaa lienee turha vielä painaa, sillä ottelut pysyivät tappioista huolimatta erittäin tasaisina.

Maalinteko oli Tapparalle vaikeaa alkukauden tapaan, sillä maaleja näissä peleissä syntyi ainoastaan neljä. Ässät vastaavasti on heiluttanut maaliverkkoa kymmenen kertaa kolmessa viime ottelussaan. Kolmesti kiekon reppuun sai Tapparasta takaisin patapaitoihin siirtynyt Jarno Kärki.

Kärki epäonnistui Tapparassa keräten 19 ottelussa ainoastaan yhden syöttöpisteen. Ässissä kurssi on kääntynyt ja Kärki on tuonut Ässien hyökkäyksen uusia elementtejä. Hän on ollut myös yksi tekijä Ässien parantuneessa alivoimapelissä.

− Illan peli ei mietitytä yhtä paljoa kuin ensimmäinen Ässät-peli Tappara-paidassa, vaikka tuttuja nuoria kavereita Tapparassa toki onkin, kertoi Kärki tunnelmistaan.

Viime otteluiden huonosta saldosta huolimatta kotijoukkue lähtee ennakkosuosikkina illan otteluun. Ässien peli on ailahdellut illasta toiseen läpi kauden, joten voittoputki voi äkkiä kääntyä tappioksi. Puolustuspeli on ollut Ässien heikkous ja kurinalaisesti etenevä Tapparan hyökkäysrintama voi olla liikaa porilaisille.

Tapparan hyökkääjät pääsevät senkin puolesta hieman helpommalla, että Ässien Ben Blood on illan ottelusta sivussa kymppitilin täyttymisen vuoksi. Ässien riveistä puuttuu myös hyökkäykseen uuden pelotteen tuonut Sakari Salminen, joka niin ikään teki paluun patapaitaan kesken kauden. Tappara pääsee otteluun lähes ehjällä kokoonpanolla. Ainoastaan Veli-Matti Vittasmäki on edelleen sivussa.

Seuraa Heitä

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Tapparan johtava pelaaja tällä hetkellä. Ei välttämättä aina ottelun näkyvin pelaaja, mutta illasta toiseen tekee kaukalossa oikeita asioita. On ottanut kultakypärän haltuunsa kapteeni Peltolalta ja ilman loukkaantumisia pitänee sen kauden loppuun asti.

Jarno Kärki #7 |

Keskushyökkääjä

Ässissä uuden alun uralleen saanut nuori hyökkääjä on varmasti erittäin nälkäinen alkukauden seuraansa vastaan. Kolme maalia kolmessa viime pelissä kertoo, että Kärki on yhä vaarallinen. Kasvanut peliaika ja onnistumiset maalinteossa ovat varmasti kasvattaneet nuoren miehen itseluottamusta roimasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ässien kurimus ei katkea
Ässien edellinen suora voitto Tapparasta on vuodelta 2013. Tämä taika ei katkea vieläkään, vaikka joukkueiden viime viikko oli hyvin erilainen. Tamperelaisten tiivis viisikkopelaaminen ja löytynyt rytmi on myrkkyä patapaidoille, jotka ovat esiintyneet haparoivasti erityisesti puolustussuuntaan. Tämä takaa pisteet kotijoukkueelle.
4 5
2 3