Ässien hermoja koetellaan juhlaottelun huumassa

LIIGA / Ennakko
Saako kultakypärä Lähteenmäki viiden ottelun maalittoman putkensa rikki juhlaottelussa?
Kuva © Jussi Puuri
Lauantaina on suuren juhlan tuntua, kun Porin Ässät juhlistaa 50-vuotista taivaltaan. Alun juhlallisuuksien jälkeen on aika jääkiekolle, kun kotijoukkuetta vastaan luistelee Porissa aina vahvoja tunteita herättävä HIFK.

Vuonna 1967 porilaiset urheiluseurat Porin Karhut ja RU-38 sulautuivat yhdeksi seuraksi. Lopputulemana oli uusi seura, joka sai nimekseen Porin Ässät. Porilaiset eivät välttämättä alkuaikoina tienneet, miten kaupungin uuteen seuraan pitäisi suhtautua, mutta vuosien saatossa Porin Ässät on juurtunut isoksi osaksi Poria ja porilaisuutta.

Eikä Ässät ole jättänyt selvää jälkeä vain seuran kotikaupunkiin. Menneenä kesänä tehdyn tutkimuksen mukaan Porin Ässät on Suomen viidenneksi tunnetuin urheilubrändi. Perinteikäs seura on käynyt vuosien aikana useasti pohjalla, mutta päässyt nostelemaan myös mestaruuskannua kolmeen otteeseen.

Seuraa, sen historiaa, ja sen matkan varrella kulkeneita ihmisiä juhlistetaan ja kunnioitetaan lauantaina, kun Porin Ässät juhlii 50-vuotista taivaltaan juhlaottelun merkeissä. Illan liigaottelussa vastaan asettuu toinen perinteikäs seura, HIFK.

Ennen Ässien ja HIFK:n välistä mittelöä kaukalossa pelataan näytösottelu, jossa vastakkain pelaa Ässien ja HIFK:n entisiä pelaajia. Jäällä nähdään eri aikakausien tähtiä, kun pelipaidan pukevat päällensä muun muassa Veli-Pekka Ketola, Jari Korpisalo, Marko Kivenmäki, Toni Lydman, Mika Kortelainen sekä Jan Lundell.

Tunteet kuriin ja energia otteluun

Ei olisi ensimmäinen kerta, kun juhlallisuuksia viettävän kotijoukkueen parhain terä ja keskittyminen karkaisivat väärille urille ja ottelusta tulisi pannukakku. Tämä Ässien pitää välttää, kun ottelu HIFK:ta vastaan alkaa.

HIFK pelasi perjantaina tiukan ottelun kotonaan HPK:ta vastaan, joten kotijoukkue pääsee otteluun levänneenä. Heikon alkukauden pelannut helsinkiläisjoukkue on saanut hiljalleen juonen päästä kiinni. Joukkueen eturivin hyökkääjät ovat saaneet tarvittavia onnistumisia ja ylivoimapelikin on tuottanut tulosta.

Vieraspelit eivät kuitenkaan ole kulkeneet. HIFK on pelannut toistaiseksi kymmenen vierasottelua, joista voittoja on kasassa vaivainen yksi. Joukkueen olisi hyvä saada vieraskurimus katkaistua pian, sillä pelkillä kotivoitoilla ei pistepotti kerry tarpeeksi.

Helsinkiläisten kultakypärä Juhani Tyrväinen on erinomaisessa iskussa, sillä keskushyökkääjä on viimeistellyt viimeisessä viidessä ottelussa tehot 4+3. Lisäksi puolustuksessa 18-vuotias Miro Heiskanen pelaa tällä hetkellä hurmiossa. Kolmen ottelun pisteputki sisältää tehot 2+3.

Porilaiset ovat parhaillaan neljän ottelun pisteputkessa, vaikka peliesitykset ovat paikoin varsin vaihtelevia jopa yksittäisen ottelun erien välillä. Joukkue on kuitenkin onnistunut nousemaan useasti tappioasemista tasoihin ja osoittanut sitkeyttä.

Tehoja on tullut laajalta rintamalta, mutta vaisuakin suorittamista on joukossa. Viime kaudella mainiosti pelanneen Ville Korhosen kuluva kausi on ollut nihkeämpi. Viimeiseen kymmeneen otteluun tehdyt tehot 2+1 eivät ole aivan linjassa runsaan peliajan kanssa.

Joukkueen kultakypärä Sami Lähteemäki on puolestaan jäänyt ilman maalia nyt viidessä ottelussa perätysten. Juhlaottelussa joukkue haluaa varmasti laittaa kaikkensa peliin, ja Lähteenmäellä olisi makea paikka päättää kuiva putkensa lauantaina.

Seuraa Heitä

Miro Heiskanen #4 | Dallas

Puolustaja

Heinäkuussa 18 vuotta täyttänyt Heiskanen on pelaaja, jota on syytä seurata erityisen tarkkaan jokaisessa ottelussa. Viime kesän NHL:n varaustilaisuudessa kolmantena varattu puolustaja on esittänyt tällä kaudella huikeita otteita. Seitsemään otteluun tehot 4+4 nakuttanut Heiskanen on tähti jo nyt.

Sami Lähteenmäki #41 |

Laitahyökkääjä

Täksi kaudeksi Ässiin Lukosta palannut Lähteenmäki on pelannut loistavan syyskauden. 18 otteluun isketyt tehot 9+5 oikeuttavat kantamaan joukkueen kultakypärää. Nyt on kuitenkin menossa viiden ottelun maaliton jakso. Iskeekö Lähteemäki kauden kymmenennen juhlaottelun kunniaksi?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HIFK:n takkuilu vieraissa jatkuu
Ässät on kerännyt pisteitä neljästä peräkkäisestä ottelusta. Myös HIFK on päässyt alun kompurointien jälkeen oivaan vauhtiin, mutta pistetili on karttunut lähinnä kotiotteluista, sillä helsinkiläiset ovat voittaneet kymmenestä vierasottelustaan vasta yhden. Lisäksi Ässät pääsee otteluun paremmin levänneenä, sillä HIFK pelasi edellisen kerran perjantaina HPK:ta vastaan kotikentällään.
3 4
1 2