Tekeekö Jukurit halloweenistakin maalikarnevaalin?

LIIGA / Ennakko
Jukurit on ollut viime aikoina poikkeuksellisen tehokas.
Lappeenrannassa Jukurit metsästää Liiga-historiansa ensimmäistä voittoa SaiPasta. Vieraiden maalijyvä on ollut viime otteluissa kohdallaan, kun taas isäntien historiallinen voittoputki katkesi tiistaina Tampereella.

Lähtökohdat otteluun

Sarvipäät saapuvat Lappeenrantaan sarjataulukon pohjimmaisena, mutta piristynein ottein. Alkukaudesta keskimäärin 1,5 maalia ottelua kohti iskenyt Jukurit on kolmessa edellisessä ottelussaan netonnut maalisaldot 5, 3 ja 4. Samalla katkesi myös kuuden ottelun tappioputki. Huomionarvoista on, että kaksi noteerauksista syntyi sarjataulukon kärkikaksikkoa Kärppiä ja TPS:aa vastaan.

Mainittuja maalirikkaita kohtaamisia on leimannut ailahtelevuus. Kärppiä vastaan Jukurit nousi 1─5-tappioasemasta jatkoajalle, TPS:aa isännöidessään se puolestaan menetti kolmen maalin johtonsa. Kun suurikin etumatka tuntuu olevan Jukurien otteluissa paperia, on mielenkiintoista nähdä, millaisia maalijuhlia Kisapuistossa saadaan todistaa.

SaiPa teki viime viikolla historiaa venyttäessään voittoputkensa jo seitsemään otteluun. Se on jaettu seuraennätys nykyisen pistelaskujärjestelmän aikana. Täysin uusiin lukemiin ei kuitenkaan päästy, sillä Tappara katkaisi keltapaitojen voittokulun Niclas Westerholmin Liiga-debyytissä tiistaina.

Kahta vaille kaikissa SaiPan otteluissa torjunutta Frans Tuohimaata voidaan pitää suurimpana yksittäisenä syynä sputnikien hyvään vireeseen. Kahdesti peräkkäin Liigan viikon tulikuumimmaksi valittu veskari on illasta toiseen tarjonnut joukkueelleen mahdollisuuden voittaa, vaikka muu peliesitys ei sellaista olisikaan aina povannut.

Keskeistä ottelun kannalta on, onko SaiPassa onnistuttu käsittelemään Tampereen tulos tilastotappiona ja kyetäänkö voittoputken aikaiset hyvät elementit siirtämään myös aikaan jälkeen ennätysjahdin. Jukureilla lienee kuluneen viikon hurlumhein jälkeen mielessä lähinnä pelin tason vakauttaminen ja ehjä kuusikymmenminuuttinen. Joukkueista kummallakin on allaan suora tappio, ja voitto takataskussa lauantain vierasotteluun matkaaminen tuntuu varmasti paljon keveämmältä.

Tilastokorneri

Voittoputkien pidempään ylläpitoon vaaditaan usein timanttinen ylivoima. Toisin on kuitenkin SaiPan laita. Joukkue on pelannut nyt käsittämättömät 399 minuuttia tekemättä ylivoimamaalia. Yhtä ylivoimamaalia kohti SaiPa on tarvinnut keskimäärin yli erän verran ylivoima-aikaa. Seuraavaksi heikoin ylivoimajoukkue, Sport, on sekin viimeistellyt erikoistilanteistaan yli kaksinkertaisella tehokkuudella.

Viime kaudella Jukurien maalinsuuta hyvällä menestyksellä tilkinnyt Sami Rajaniemi on ollut alkukaudella kuin varjo entisestä. Edellissesongilla kelpo prosentit ja keskiarvon kirjauttanut Rajaniemi on tällä kaudella vajonnut päälle 91 prosentista 88-alkuisiin lukemiin. Maalikeskiarvo on 16 ottelussa painunut jo yli kolmen. Onkin odotettavissa, että kuivemmin jaloin syksyn koitoksistaan selvinneen Juhana Ahon torjuntavuorot ovat lisääntymään päin.

Vaikkei näin viime vuoden lopullisesta sarjataulukosta voisi päätellä, SaiPa on ollut Jukureille voittamaton vastus Liiga-taipaleensa aikana. Kalevankankaalla Jukurit onnistui nipistämään SaiPalta viime kauden viimeisessä kohtaamisessa pisteen, mutta Kisapuistossa SaiPa ei ole Jukureita vastaan kokenut pääsarjatasolla pistemenetyksiä.

SaiPan loukkaantumiskierre ylläpitoasetuksella

Läpi alkukauden SaiPan sairastuvalla on riittänyt ruuhkaa. Tällä hetkellä pakkolevossa ovat hyökkääjät Saku Salminen, Valtteri Virkkunen, Anssi Löfman ja Eetu Koski sekä maalivahti Jussi Markkanen. Lauri Taipaluksen tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan. Jukurien tilanne on hieman valoisampi: sivussa ovat puolustaja Hannu Pikkarainen sekä hyökkääjät Turo Asplund ja pitkäaikaispotilas Nestori Lähde.

Kotijoukkueen hyökkääjäpulaa on paikattu osin omista junioreista, joista nostettu Bastien Maïa esiintyi Cody Kunykin rinnalla Tappara-ottelussa edukseen ja saanee avokätisesti vastuuta tänäänkin. Illan otteluun SaiPa on lisäksi kutsunut Ketterästä avukseen Santeri Vuodin ja Tomi Iso-Mustajärven. Jälkimmäiselle ottelu on uran ensimmäinen Liigassa.

Seuraa Heitä

Bastien Maïa #12 | Rouen Dragons

Laitahyökkääjä

Uran neljännessä Liiga-ottelussa pääsi jo pisteille. Tutkapari Cody Kunykin tarjoillessa samanlaista karkkia perjantainakin Maïa voi huudattaa Hakametsän lisäksi myös Kisapuistoa.

Zach Budish #18 |

Laitahyökkääjä

Viime kauden jukurikomeetta on alkanut saada tehohanaansa jälleen auki. Kärppiä vastaan maali, TPS:aa vastaan jo 1+1. Millaiset kepposet jenkkihyökkääjä keksii Lappeenrannassa?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Lappeenrannassa taistellaan tasaisissa merkeissä
Alkukauden maalinteon vaikeuden kanssa Jukurit on viime peleissä löytänyt terävyyttä maalipaikkoihin ja ylivoimapelaamiseensa, minkä ansiosta viimeisissä kolmessa pelissä mikkeliläisjoukkue on tehnyt 12 osumaa. Lappeenrantalaisisäntäkin on ollut vahvassa iskussa, vaikka viime kierroksella seitsemän ottelun voittoputki Tapparaa vastaan katkesikin. Joukkue on kääntänyt otteluta voitokseen vahvan puolustuspelaamisen ja tehokkaan viimeistelynsä ansiosta, vaikka on monessa kamppailussa ollutkin vastaanottavana osapuolena. Molemmat joukkueet tykkäävät myös karvata aggressiivisesti, mutta myös pyrkivät puolustamaan nöyrästi omaa maaliaan. Maaleilla kamppailussa ei juhlita ja jatkoaikakin on mahdollinen ratkaisun hakemiseen.
1 2
2 3