Hirnuminen vaiennut, yleisö mylvii taas kiekkoilijoille

LIIGA / Ennakko
Helsingissä mennään vauhdilla taas keskiviikkona.
International Horse Show'n hurmattua jäähallissa päästään Helsingissäkin jälleen pelaamaan Liiga-kiekkoa. Kaukalon ensimmäisessä mittelössä sarjataulukon häntäpään joukkueet HIFK ja KalPa ottavat mittaa toisistaan.

Maahan satanut ensilumi saattelee punanutut kotiin vieraskiertueelta neljän pisteen kera. Joukkue kaatoi vahvalla esityksellä TPS:n, mutta jäi täysin Kärppien jalkoihin. Viimeisimmässä ottelussa Kouvolassa HIFK nousi komeasti kahden maalin takaa rinnalle Joonas Raskin ja Juhani Tyrväisen maaleilla, mutta jatkoajalla KooKoo veti pidemmän korren.

Kotikenttäedun taikaa

Vieraissa HIFK:n pelaaminen onkin tökkinyt, vaikkakaan ei lähiaikoina enää maalien valossa. Kolme vierasottelua ja kahdeksan maalia on kelpo saldo verrattuna alkukauteen. Kotijäällä luistimien poljenta on ollut eri voittojen suhteen. Kolme viimeisintä ottelua Nordenskiöldinkadulla ovat päättyneet kotivoittoihin ja maalimäärät ovat hulppeat kaksitoista. Aktiivisempi hyökkäyspelaaminen ja voitettujen päätykiekkojen mahdollistamat pitkät pyöritykset tekevät eetvarttia.

Jäähyminuuttien määrä on turhan iso. Syntilaatikosta ei otteluita voiteta ja joukkueen alivoimaprosentti onkin tasan 80. Pelaajista kannattaa seurata Tyrväisen rinnalla kiekkoilevia Vili Sopasta ja Erik Thorellia. Joe Finley on jo pitempään loistanut poissaolollaan puolustuksesta ja parrasvaloissa on paistellut loistavaa kautta pelaava Teemu Eronen.

KalPa ja nykyinen materiaali

HIFK:n aiemmin puhuttu parantunut hyökkäyspelaaminen saattaa olla keskiviikkona hallaa vieraalle. KalPan suurimmat pelilliset ongelmat piilevät oman pään puolustamisessa. Se vuotaa löysäilyn myötä ajoittain kuin seula. Tästä syystä KalPan meno on ollut tappiosävytteistä, ja kotijoukkue kyttääkin varmasti vieraansa merkkausvirheitä.

Perjantaina joukkue tosin taisteli uhrautuvasti voiton JYPistä. Erikoista on, että kotona kuopiolaisten ylioima on ollut rautaa, vieraissa kehnoa. Kelpo kiekkoilijoita ei Sami Kapasen luotsaamasta ryhmästä puutu. Santeri Lukka, Balazs Sebok ja Alexander Ruuttu juonivat KalPan perjantaina tasoihin ja ohi.

Denis Godla KalPalla ja Atte Engren kotijoukkueella vartioinevat verkkoja. Joukkueet kohtasivat alkukaudesta jo kerran, ja tuolloin KalPa voitti 2−1. Mikäli KalPa saa mahdolliset erikoistilanteet hyödynnettyä ja puolustuspään ongelmat ratkaistua, vierasvoittoon on jälleen mahdollisuus.

Seuraa Heitä

Vili Sopanen #15 |

Laitahyökkääjä

Pelaa Juhani Tyrväisen laidalla. Kaksikko tuntee toisensa jo pitemmän ajan takaa ja yhteistyö on ollut mallikasta.

Santeri Lukka #3 |

Puolustaja

Yksi edellisen ottelun sankareista. Puolustaja pelaa ykköspuolustajaparissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HIFK palaa voittokantaan
HIFK:lla on keskiviikon kamppailuun lähdettäessä allaan kaksi tappiota, kun taas KalPa onnistui kaatamaan lauantaina JYPin. Helsinkiläisryhmän otteet ovat olleet vaihtelevia, mutta kotikaukalossaan se on ollut vahva jääden pisteittä siellä vain kerran. KalPa puolestaan on sarjan heikoin vierasjoukkue, sillä se on voittanut ainoastaan yhden kauden kahdeksasta ottelusta vieraskaukalossa. HIFK on materiaaliltaan myös kuopiolaisia edellä ja jatkaa vahvaa kotivirettään voiton merkeissä tasaisen taiston jälkeen.
3 4
1 2