Kriisiä pukkaa? − Suuret ja mahtavat kriisiseurat kohtaavat Tampereella

LIIGA / Ennakko
Niko Mikkola palasi rapakon takaa kirvesrintojen vahvuuteen
Kuva © Jarno Hietanen
Tampereen Tappara ja Helsingin IFK − kaksi joukkuetta joiden resurssiensa puolesta tulisi taistella mestaruudesta joka ikinen kevät. HIFK:n alisuorittaminen on faneille tuttua kauraa viime vuosilta. Tappara sen sijaan näyttäisi kärsivän pienestä mestaruuskrapulasta. Odotusarvona on hyvää viihdettä, kun suurseurat etsivät tietä ulos kriiseistään Hakametsän perjantai-illassa.

Tappara aloitti kautensa mukiinmenevästi, mutta viime aikoina peli on ollut melkoista matalalentoa. Viimeisestä neljästä pelistä saldona on ainoastaan yksi voitto, ja teräväkielisimmät ovat jo vaatineet uutta verta vaihtopenkin taakse.

Keskiviikkona Tappara taipui kotonaan Lukolle viime hetken maalilla. Edellisenä lauantaina se kaatoi Sportin kotonaan jatkoajalla. Kummassakaan ottelussa peliesitykset eivät ole Tapparan kannattajissa juuri hurraahuutoja herättäneet. 

Sport kaatui lauantaina pitkälti yksilötaidon ansiosta, mutta tiistainen ottelu Lukkoa vastaan oli kaikin puolin vaisua. Viime aikoina Tapparan hyökkäyspelaaminen on vaikuttanut varsin hitaalta, tehottomalta ja mielikuvituksettomalta puurtamiselta. Syksyn CHL-otteluissa nähtiin kuitenkin, että joukkue osaa myös pelata.

Vierasjoukkue HIFK on alkukaudesta käynyt läpi omaa identiteettikriisiään. Kausi ei ole alkanut todellakaan toivotulla tavalla, ja se on jo aiheuttanut muutoksia pukuosastolla. Tom Nybondas siirtyi sivuun urheilujohtajan pallilta, mutta valmennusryhmä on toistaiseksi jätetty rauhaan.

HIFK:n loukkaantumislista on pitkää ja raskasta luettavaa. Vaikuttaa melkein siltä, että kun yksi mies tervehtyy, putoaa riveistä kaksi seuraavaa. Loukkaantumiset ovat tuoneet oman hankaluutensa joukkueen alkukauteen, mutta täysin sen taakse ei joukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin voi piiloutua.

Edellisenä viikonloppuna HIFK hävisi sekä Jukureille, että SaiPalle. Paremmin sujui tiistaina, kun kotikaukalossa kaatui Ässät varsin ehjän esityksen jälkeen. Nähtäväksi jää, saako positiivinen kierre jatkoa Hakametsän perjantai-illassa. Luulisi, ettei Tapparaa vastaan tarvitsisi joukkuetta erikseen motivoida.

Tapparasta loukkaantuneena on edelleen Joona Luoto. Jere Rouhiainen puolestaan pelaa lainasopimuksella KooKoon riveissä.

HIFK:n poissaolotilanne sen sijaan on varsin surullinen. Poissaolijoiden listalta löytyvät ainakin Jerry Ahtola, Juha-Pekka Haataja, Miro Heiskanen, Juha Jääskä, Teemu Laakso, Kevin Lankinen, Mika Partanen, Elias Ulander ja Ville Varakas.

HIFK:n esitys Ässiä vastaan tiistaina oli kurinalainen. Jos HIFK jatkaa tiivistä joukkuepeliä, sillä on kaikki mahdollisuudet tehdä kirvesrintojen illasta tuskainen. Jos taas paketti rakoilee, löytyy Tapparalta niin paljon yksilötaitoa, että verkot Atte Engrenin takana soivat varmasti.

Mielenkiintoisesti illan peli on Tapparalle jo kauden kuudes kotiottelu. Kun kausi vielä aukesi Ilveksen vieraana, on Tappara pelannut perjantain jälkeen yhdeksästä ottelusta vain kahdesti Hakametsän ulkopuolella.

Seuraa Heitä

Niko Mikkola #77 | Florida

Puolustaja

Palasi NHL:n harjoitusleiriltä, ja pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa Lukkoa vastaan keskiviikkona. Painaako aikaero vielä jaloissa vai nouseeko puolustuksen kärkihahmoksi?

Erik Thorell #86 | EV Zug

Laitahyökkääjä

Iski viime kaudella TPS:n väreissä 24 liigamaalia. Onnistui punanutussa ensimmäistä kertaa tiistaina Ässiä vastaan. Oliko maali lupaus paremmasta, vai satunnainen yskähdys?

Niko Ojamäki #20 | Kloten

Laitahyökkääjä

Loikkasi vahvan kauden jälkeen Ässistä mestarisuosikin riveihin. Tällä kaudella kahdeksan ottelua kiikaritehoin, tehotilaston ollessa kuusi pykälää pakkasella. Joko pistetili aukeaa?

Joe Finley #3 |

Puolustaja

Ristiriitaisen soturin alkukausi meni loukkaantuneena, nyt takaisin kehissä. Tiistaina pelasi Ässien Ben Bloodin pihalle ottelusta. Oliko pelimiehen peliliike, vai onko tarjolla sittenkin vain näennäistä kovuutta?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tampereelle odotetaan ylitöitä
Toissa kauden finalistien kauden alku on ollut vähintäänkin nihkeä. HIFK:n puolella saatiin toivoa paremmasta huomisesta, kun maalintekovaikeudet alkoivat selättyä Ässiä vastaan. Tappara tarjoaa puolustuspelinsä osalta vielä asteen verran kovemman haasteen. Molemmat joukkueet pyrkivät nappaamaan tahtikapulaa itselleen, minkä seurauksena voimasuhteet heittelevät voimakkaasti, eikä jatkoaika yllättäisi.
2 3
2 3