HIFK ja Jukurit odottavat ykköspyssyjensä heräämistä

LIIGA / Ennakko
Erik Thorellilta odotellaan tehoja.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Kaksi alavireistä joukkuetta kohtaavat perjantai-iltana Nordenskiöldinkadun jäähallissa, kun Mikkelin Jukurit saapuu Helsingin IFK:n vieraaksi. Molempien joukkueiden alkukautta ovat leimanneet ongelmat maalinteossa.

Jukurit on heiluttanut maaliverkkoja viidessä pelaamassaan ottelussa ainoastaan kuusi kertaa. HIFK puolestaan on onnistunut pääsemään maalipaikoille, mutta viimeistelyssä joukkueella on ollut suuria vaikeuksia. Tätä kuvastaa hyvin kolmessa edellisessä vieraspelissä tehdyt kolme maalia.

Odotettavissa lienee siis vähämaalinen ottelu, jossa molemmat joukkueet tulevat todennäköisesti välttelemään virheitä. HIFK:n loukkaantumistilanne on jälleen kerran synkkä, sillä edellisessä ottelussa pelistä oli loukkaantumisten takia sivussa yhteensä yhdeksän pelaajaa, eikä tähän tuskaan ole luvassa helpotusta vielä perjantain otteluun. Jukurit sen sijaan pääsee lähtemään otteluun lähestulkoon parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.

Viime kauden neljästä kohtaamisesta HIFK voitti kolme ja juuri kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Jukurit haki Helsingistä pisteet 1-2-voitolla. Samainen tulos ei olisi tälläkään kertaa kovin suuri yllätys.

Maalihanoja auki?

Mielenkiintoista on myös nähdä, että millaisen vastaanoton Jukureiden Hannu Pikkarainen saa helsinkiläisyleisöltä. Henrik Koiviston johtama ketju, laidoilla Teemu Tallberg ja Zack Budish on varmasti se kolmikko, jolta voidaan odottaa onnistumisia perjantaina. Varsinkin Budish kaipaa maaleja tililleen.

Viime kaudella Turussa kovaa jälkeä tehneen Erik Thorellin täytyy vähitellen alkaa lunastamaan odotuksia ja saamaan kiekkoa maaliin. Myöskin HIFK:n toiselta ruotsalaispelurilta Patrik Carlssonilta voidaan vaatia huomattavasti parempia otteita, mikäli joukkue haluaa alkaa voittamaan otteluita.

Tämän ottelun häviäjällä mailan puristaminen lisääntyy entisestään ja voittajajoukkueella saattaa peli vapautua huomattavasti tulevia otteluita silmällä pitäen. Vaikka pakkovoitoista ei voi tässä vaiheessa kautta vielä puhua, niin varsinkin HIFK:lle voitto tästä ottelusta olisi elintärkeä. Panoksia illan ottelussa siis riittää.

Seuraa Heitä

Thomas Nykopp #80 |

Keskushyökkääjä

Nykopp on aloittanut kauden pirteästi. Kunnossa ollessaan voi rikkoa yhden kauden piste-ennätyksensä tämän kauden aikana. Saanee myös vastuuta erikoistilanteissa.

Zach Budish #18 |

Laitahyökkääjä

Budishilta odotetaan maaleja ja tällä kaudella tilille kertynyt ainoastaan kaksi syöttöpistettä. Joko perjantaina maistuu?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HIFK:n ketsuppipullo aukeaa
Helsingissä kohtaavat kaksi erittäin nihkeän alkukauden pelannutta joukkuetta. Molempia joukkueita ovat vaivanneet erityisesti suuret maalinteko-ongelmat. HIFK:lla puolustus on ollut ainakin kelvollisella tasolla, mikä nostaa isännät hienoisiksi ennakkosuosikeiksi. Materiaalista löytyy sen verran laatua, että ketsuppipullon aukeamista voi pitää ajankysymyksenä. Siitä nähdään ainakin viitteitä perjantai-illassa, kun pisteet jäävät HIFK:lle.
3 4
1 2