Välttääkö LeKi turkulaisten toverillisen käsittelyn?

MESTIS / Ennakko
Lucenius kieputteli vastustajia jo edellisessä pelissä Kokkolassa. Nyt on vuorossa ensimmäinen koitos kotona.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
LeKi jatkaa kovien kotiotteluiden sarjaansa, kun edellisottelun tapaan vieraaksi saapuu Mestiksen kovimpiin lukeutuva nippu. Tällä kertaa kyseessä on TUTO.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti, ja joka kerta on ottelu päättynyt kotijoukkueen voittoon. Tämä tarkoittaa sitä, että TUTO on voittanut kahdesti, ja LeKi kerran. Keskiviikon ottelu on kohtaamisista viimeinen. 

Keskinäisiin kohtaamisiin liittyy myös erikoinen seikka − voitto on joka kerta hellinnyt kolmella maalilla. Hävinnyt osapuoli on tehnyt kaikkea nollan ja kahden väliltä.

Kuumat turkulaiset vastaan vaihtolämpöiset lempääläläiset

TUTO on tällä hetkellä Mestiksen kuumimpia joukkueita. Kotikentällä peli kulkee kuin rasvattu, eikä pysäyttäjää ole näköpiirissä. Kaksi edellistä vierasottelua ovat olleet kuitenkin tahmeampaa pelaamista.

TUTO johtaa silti viiden viimeisimmän ottelun osalta vierasotteluiden kuntopuntaria. LeKi on kotiottelupuntarin kolmanneksi viimeinen.

TUTO voitti viimeksi lauantaina pelaamassaan ottelussa Hokin kotihallissaan 4−2. Tuolloin tehot jakautuivat melko tasaisesti usean eri pelaajan kesken. Karolus Kaarlehto oli maalilla mies paikallaan torjuen yli 30 kertaa.

LeKi kärsi lauantain kierroksella kirvelevän tappion, kun vierasreissu Kokkolaan päättyi Hermeksen voittoon lukemin 5−2. Edellisessä kotipelissään viikko sitten saukkolauma höntyili kolmen maalin johtonsa SaPKoa vastaan karuksi tappioksi.

Hermes-ottelussa LeKin sotisovassa ensimmäisen ottelunsa pelasi Niclas Lucenius, joka saapui siirtotakarajalla Saksasta Lempäälään. Christian Heljanko urakoinee tuttuun tapaan lempääläläisten maalilla.

Tilastojen ihmeellinen maailma

TUTO on sarjataulukossa kakkosena. Piste-ero sarjan kärkijengiin SaPKoon on hiuksenhieno. Ero takana tuleviin alkaa kasvaa jo merkittäväksi, joten kotietu pudotuspeleihin lienee saletissa turkulaisten osalta.

LeKi kamppailee kaikin voimin pudotuspeleihin pääsystä. Joukkue on tällä hetkellä kymmenennellä sijalla, ja ero viimeisellä pudotuspelipaikalla kahdeksantena olevaan Espoo Unitediin on kolme pistettä.

Kumpikaan joukkue ei ole sarjan jäähyherkimmästä päästä. Kun tarkastellaan otettuja kaksiminuuttisia per erä huomataan, että toisen erän pikkukakkoset nostavat LeKin rangaistummaksi joukkueeksi illan osanottajista. Ensimmäisen ja kolmannen erän kaksiminuuttiset ovat liki tasan.

TUTO on tehnyt ylivoimalla reilusti enemmän maaleja kuin LeKi, mutta toisaalta päästettyjen alivoimamaalien tilasto on melko tasainen.

Seuraa Heitä

Niclas Lucenius #10 | EHC Lustenau

Keskushyökkääjä

Ensimmäisen kotiottelunsa nykyisessä joukkueessaan tällä kaudella pelaavalta Luceniukselta odotetaan melkoisia taikatemppuja. Mielellään sellaisia, joilla Lempäälässä nähtäisi pudotuspelikiekkoa.

Tomi Wilenius #63 | Pyry

Keskushyökkääjä

Kakkoskentässä viilettävä Wilenius on herännyt pisteiden tekoon juuri oikeaan aikaan. Kevään kovissa peleissä tulee olemaan yksi TUTOn tärkeimmistä tekijöistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle