Kasvanut itseluottamus ja tehottomuus kohtaavat Kupittaalla

MESTIS / Ennakko
TUTO ja JYP-Akatemia vääntävät taas Kupittaalla. Kuva viime kaudelta.
Kuva © Timo Savela
Turun keskiviikkoillassa toisensa kohtaavat TUTO ja JYP-Akatemia, jotka ovat tällä kaudella kohdanneet toisensa vain kerran. Sarjakakkonen TUTO tarvitsee ehdottomasti tehokkuutta peli-ilmettään piristänyttä jyväskyläläisjoukkuetta vastaan.

TUTO ja JYP-Akatemia ovat tällä kaudella kohdanneet vasta kerran. Silloin peli päättyi Jyväskylässä turkulaisten 2-4-vierasvoittoon.

Lokakuun alun kohtaamisessa Akatemia oli kuitenkin hankala isäntä, sillä se tasoitti peliä salamaiskuillaan: heti toisen erän alkuun 1-1:en ja TUTOn 1-3-maalin jälkeen välittömästi kaventamalla. Kiri ja salamaiskut eivät kuitenkaan silloin riittäneet.

Aikaisempi kohtaaminen oli vielä silloin kärkikamppailu, sillä TUTO oli, samoin kuin nytkin, sarjataulukossa toisena ja Akatemia kolmantena.

Itseluottamus palautunut jyväskyläläisjengiin

JYP-Akatemialla on tällä hetkellä menossa kauden paras vaihe. Joukkueen hyökkäyspelistä huokuu itseluottamuksen palautuminen ja alivoimakin on ollut mallillaan.

Joukkueesta löytyy selkeä kärki, joka takoo hyvin tulosta, mikä toki helpottaa myös alempien ketjujen peliä. Näin ollen jyväskyläläispoppoo on hyvin kasassa.

Välillä tosin pelaajien into puskee järjen ohi, jolloin puolustusvalmius unohtuu. Joukkueen onneksi Jose Kangaskorte ollut maalillaan todella varma.

Missä luuraa tehokkuus?

Keskiviikon isäntäjoukkue TUTO ei tunnu millään pääsevän eroon jo pidemmän aikaa vaivanneesta tehottomuudesta. Viime perjantain vierasottelu Espoo Unitedia vastaan oli taas yksi osoitus tästä: hallinta oli pääsääntöisesti turkulaisilla ja paikkojakin oli, mutta vedot olivat heikkoja tai jäivät vallan piippuun.

Alivoimaansa parantanutta JYP-Akatemiaa vastaan ei ylivoimatilanteistakaan paljoa ole iloa, vaikka perjantaina se olikin mallillaan. Yhteen asiaan turkulaispoppoo voi kuitenkin iskeä: jos into tosiaan aika ajoin menee jyväskyläläisillä järjen edelle, saattaa jokunen hieman heikompikin laukaus mennä perille.

Muutoksia turkulaisten kokoonpanossa nähdään jonkun verran. Timi Lahtinen siirtyi kahden viikon lainapestillä TPS:n riveihin ja Artukaisista Kupittaalle saatiin puolestaan Elias Karvonen ja Martin Berger niin ikään kahden viikon lainalla. Nähtäväksi jää, miten päävalmentaja Miika Elomon poissaolo näkyy turkulaisten otteissa. Elomo kiukutteli itsensä viime perjantain pelissä suihkuun ja on näin toimintakiellossa keskiviikon pelissä.

Seuraa Heitä

Joel Sund #67 |

Laitahyökkääjä

Nostanut viime kaudesta tasoaan. On usein siellä missä ja tapahtuu ja iskee samalla hyvään tahtiin maaleja.

Mikko Laine #28 |

Laitahyökkääjä

Viime perjantain ainoa TUTO-pelaaja, jonka tehokkuus ei ollut aivan hukassa. Iski turkulaisten ainoan maalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle