Paukuton Jokipojat jälleen paremman perässä

MESTIS / Ennakko
Jokipoikien ja Peliittojen kohtaamisesta on odotettavissa tiukka.
Vuosi 2016 paketoidaan Jokipoikien osalta perjantaisella kotiottelulla Peliittoja vastaan. Vierasvoitolla alakuloisesta joensuulaissakista tasapisteissä oleva Peliitat päättäisi vuotensa nousemalla ärjypaitojen ohi.

Jokipoikien nykyisestä pelivireestä on hankala löytää juurikaan positiivisia asioita, sillä joukkueella on menossa hyvin vaikea jakso. Marraskuun maajoukkuetauon jälkeen joensuulaiset ovat pelanneet 14 ottelua, joista vain kolmessa se on juhlinut täyttä pistepottia.

Nyt menossa on neljä ottelun tappioputki, jonka viimeisimpänä jatkajana toimi sarjakärki SaPKo keskiviikkona selvän 7−1-kotivoittonsa myötä.

− Tehtiin voitavamme, ja se ei nyt riittänyt mihinkään, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen myöntää verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Lisää huonoja uutisia joensuulaisleiriin toi ykköspistemies Jesse Paukun siirtyminen liigajäille. Paukku teki Vaasan Sportin kanssa sopimuksen kauden 2018−2019 loppuun saakka.

Peliitat taas palasi joulutauolta voittamalla Espoo Unitedin jatkoajalla maalein 3–2. Voitto oli joukkueelle heikon jakson jälkeen jo kolmas putkeen.

Joensuulaisille viime aikoina harvinaiseksi koituneista kolmen pinnan poteista yksi irtosi juuri Peliitoista. Marraskuun alussa Jokipojat oli kotonaan vahvempi 4−2, kun joukkue oli löytänyt suoraviivaisen otteen pelaamiseensa. Joukkueiden tähän asti ainoassa kohtaamisessa katkesi Peliittojen pitkä voittoputki.

Nyt joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla 7. ja 8., ja heinolalaisilla olisi voitolla mahdollisuus ohittaa ärjypaidat.

Mehtimäen-kohtaamisissa historia kallistuu isännille. Kymmenestä edellisestä ottelusta Jokipojat on hoitanut kotiin peräti yhdeksän.

Heinolalaisten mukana on muun muassa puolustaja Joonas Valkonen, joka edusti loppusyksyn Jokipoikia lainalla Jukureista. Myös maalivahti Timo Niemi ja hyökkääjä Tuomas Huhtanen ovat Mehtimäellä tuttuja. Jokipoikien maalilla aloittaa Juho Ratilainen.

Seuraa Heitä

Samu Pitkänen #44 |

Laitahyökkääjä

Tuttu pistenikkari palasi kotiin Itävallassa vietetyn syksyn jälkeen. SaPKo-vierasottelussa koko joukkue oli niin kuutamolla, ettei Pitkänenkään päässyt erottumaan. Sytyttäisikö kotikenttä Jokipoikien mukana myös Pitkäsen?

Timo Niemi #1 |

Maalivahti

Kiekkokiertolaisesta voi jo hiljalleen sanoa ennen jokaista Mestis-ottelua, että mies palaa vanhaan kotihalliinsa. Jokipojissa veskari viihtyi vuosina 2011–2014, jonka lisäksi hän piipahti lainalla viime kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle