Maalinteon kanssa painivat keskikastilaiset Lapin iltamassa

MESTIS / Ennakko
Jyväskyläläisten peli ei ole täysin toiminut molempiin suuntiin.
Kuva © Timo Savela
Jyväskyläläiset lähtevät kaamoksen pimeyteen apinat selässä kiikkuen hakemaan revanssia rovaniemeläisistä. Lapin isännät janoavat jo takaisin voittojen tielle eivätkä anna voittoa helpolla.

Edellisen kerran joukkueiden kohdatessa lokakuun puolessa välissä RoKi vieraili Jyväskylässä ja otti selvän 1−5-voiton JYP-Akatemiasta. Nyt tilanne on itseluottamuksen osalta suosiollisempi jyväskyläläisille.

Rovaniemeläiset palaavat kotijäälle kolmen vierasottelun jälkeen. Viimeiset neljä ottelua ovat päättyneet RoKille tappiollisesti ja nyt varmasti tullaan voitonnälkäisinä kotiyleisön eteen.

Vierasjoukkue JYP-Akatemian edelliset ottelut ovat olleet onnistuneita. Kahdesta viimeisestä on tullut voitot hyvillä esityksillä. Tätä ennen tuli kolme tappiota, jotka kuvastaa hyvin jyväskyläläisten epätasaisuutta marraskuulta.

Puolustus siellä, puolustus täällä

Pelillisesti rovaniemeläiset ovat olleet vaikeuksissa puolustuksen kanssa, molemmissa päissä. RoKin puolustus ei ole pystynyt estämään vastustajan maalipaikoille pääsyä, kun samalla hyökkäykset ovat olleet tehottomia.

Taitoa joukkueessa on, mutta jostain on tullut henkinen lukko päälle ja peli on mennyt raiteiltaan. Ongelmia ovat aiheuttaneet vastustajien kova karvaaminen sekä maalipaikoille pääsy.

RoKin hyökkäyspelaaminen on edelleen nopeaa ja ajoittain taidokasta kiekottelua. Saadessaan saman vaihteen päälle, kuin ennen maajoukkuetaukoa, rovaniemeläiset ovat vaikea vastus erityisesti kotonaan.

Apina vai gorilla, maaleja tarvitaan

Suurin murhe jyväskyläläisten pelissä on ollut maalinteko vaikeus. Maalipaikkoja saadaan luotua hyvin, mutta niitä ei ole pystytty hyödyntämään tarpeeksi hyvin.

Aiempaan nähden puolustuspelaaminen on parantunut, helpottaen maalivahdin työmäärää. Puolustusviisikko pysyy tiiviinä eikä isompia virheitäkään ole enää tapahtunut omassa päässä. Alivoimalla tosin maaleja on päässyt sarjan toiseksi eniten.

Illan ottelun tulokseen tulee paljon vaikuttamaan maalivahdit sekä kumpi joukkueista onnistuu karistamaan apinan kyydistään ja käyttämään avautuneet maalipaikat tehokkaasti.

Tilastomarginaaleissa tasaista

Tilastojen valossa joukkueet ovat tasaväkisiä alivoimapelaamisessa RoKin ollessa kolmantena päästetyissä maaleissa. Maalintekomäärissä otteluita kohden rovaniemeläiset ovat hiukan edellä, eron ollessa 0,5 maalia per ottelu.

Seuraa Heitä

Jussi Pelto-Arvo #43 |

Hyökkääjä

Ollut pirteä viime otteluissa ja esitellyt monikäyttöisyyttään pelaajana. Pelaa hyvin molempiin suuntiin ja ehdoton vahvuus nopeudessa.

Joel Sund #67 |

Laitahyökkääjä

Parantanut otteitaan pitkin kautta ja tästä osoituksena on edelliseen kolmeen otteluun tehnyt kaksi pistettä. Tuo joukkueeseen energiaa ja fyysisyyttä.

» Lähetä palautetta toimitukselle