TUTO murskajaisten siivittämänä Talvisaloon sarjakärjen kiusaksi

MESTIS / Ennakko
Tuulettaako TUTO lauantaina?
Kuva © Timo Savela
Lauantaina Talvisalossa paremmuudesta ottelee Mestiksen kärkikaksikko, kun SaPKo saa vieraakseen TUTOn. Savonlinnalaiset tavoittelevat keskiviikkoisen tappion jälkeen pikaista paluuta voittojen tielle, mutta onko perjantaina RoKin murskannut TUTO halukas luopumaan enää pisteestäkään?

Joukkueiden välisissä kohtaamisissa SaPKo on toden teolla ottanut niskalenkin TUTOsta. Pässipaidat ovat voittaneet kuluneen kauden kahden aikaisemman voiton myötä turkulaiset jo kuudesti peräkkäin ilman ainoatakaan pistemenetystä.

Sarjan kärjessä olevilla savonlinnalaisilla on viiden pisteen etumatka ottelun enemmän pelanneeseen TUTOon. Pässipaidoilla on kuitenkin vastassaan nälkäinen ja perjantaisen murskavoiton siivittämänä kaukaloon luisteleva joukkue.

Turvaa kotiluolasta

Kahden Jokipojat-voiton jälkeen SaPKo sai keskiviikkona maistaa tappion karvasta kalkkia, kun LeKi möyhensi savonlinnalaiset lukemin 5-1. Pässipaidat loivat vastustajaansa enemmän laatupaikkoja, mutta työ ei kuitenkaan näkynyt tulostaululla, ja LeKi iski paikoistaan tehokkaasti kerta toisensa jälkeen.

Ajoittain joukkueen maalinteko on jäänyt piippuun: Kauden jokaisessa tappio-ottelussaan se on jäänyt korkeintaan yhteen maaliin. Muulloin joukkue on kuitenkin latonut maaleja ominaiseen tapaansa. Sarjakärjellä ei siis ole aina ollut onnetarta puolellaan.

Kotonaan savonlinnalaiset ovat olleet voittamattomia sitten 8.10. pelatun KeuPa-ottelun. SaPKo on esittänyt lähes järjestelmellisesti parastaan kotiyleisönsä edessä huolimatta illan vastustajasta.

Iskussa vieraskaukaloon

TUTO on viime aikoina kulkenut voittoista tappioihin ja tappioista voittoihin, mutta joukkue on kyennyt pitämään säännöllistä pistetahtiaan yllä ollen sarjataulukossa toisena.

Ennen perjantain RoKi-ottelua kaksi niukkaa tappiota kokenut TUTO murskasi Aki Keinäsen ja Tuukka Pulliaisen johdolla rovaniemeläiset peräti 9−2-lukemin. Turkulaisjoukkueesta ainoastaan kolme kenttäpelaajaa jäi ottelussa ilman pisteitä.

Joukkue teki maaleistaan neljä aivan maalin läheisyydestä sekä neljä kaukaa siniviivan tuntumasta. Etenkin turkulaisten ykköskenttä esiintyi alati vaarallisina luoden laukaisu- ja maalipaikkoja hyökkäyspäädyssä.

Seuraa Heitä

Matias Pulli #44 |

Puolustaja

On joukkueensa parhaimpia kiekonliikuttajia, mutta panos ei aivan ole realisoituinut tuloksellisesti. Kokonaisvaltainen pelaaminen vaatii vielä hiomista.

Kalle Valtola #8 | Mora IK

Puolustaja

Suomi-sarjasta jopa yllättäen heti Mestikseen sopeutunut Valtola vietti kolmen pisteen iltaa perjantaina. Mies on ollut joukkueen yksi ehdottomista valopilkuista.

» Lähetä palautetta toimitukselle