LeKi haastaa sarjakärjen − hyppäävätkö lempääläiset pedon kitaan?

MESTIS / Ennakko
Miikka Kuuselan LeKi kaipaisi voittoja.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Mestiksen piikkipaikalla oleva SaPKo palaa maajoukkuetauolta tositoimiin, kun se kohtaa vaikeuksien keskellä painiskelevan ja sarjataulukon toisessa päässä majailevan LeKin. Jatkuuko vielä kaudelta tuttu maali-iloittelu myös perjantaina?

SaPKo ja LeKi ottelivat viime kaudella runsaiden maalien sävyttämänä. Joukkueet latoivat keskimäärin peräti kahdeksan maalia ottelua kohden.

Neljästä keskinäisestä ottelusta voiton korjasi jokaisella kerralla SaPKo, jonka tehomiehinä häärivät lähes illasta toiseen Mikko Lahtela ja Viljami Wacklin.

Pässipaidat lähtivät maajoukkuetauolle Mestiksen kärkipaikalta, ja saa tauolta palatessaan vastaansa sarjataulukon täysin toisesta päästä löytyvän jumbojoukkue LeKin.

SaPKo hakee jatkumoa tasaisuudelleen

SaPKo pelasi syyskauden 16 ensimmäistä otteluaan ilman isoja notkahduksia tuloksellisesti tai pelillisesti. LeKi-ottelusta joukkueella alkaa 12 ottelun rypistys ennen joulutaukoa ja kevätkauden alkua.

Sen aikana tappiot häntäpään joukkueille antaisivat päävastustajille Jokipojille ja TUTOlle paikan iskeä. SaPKo on kuitenkin osoittanut, etteivät murskatappiot hetkauta vaan pelillinen identiteetti kantaa päivästä ja viikosta toiseen.

Pässipaitojen hyökkäysosasto koki maajoukkuetauolle lähtiessä kolauksen, kun Juuso Forsström täydensi sairastupaa 2-3 viikon toipumisennusteella. Joukkue lainasi kuitenkin ensiesiintymisensä pässipaidassa perjantaina tekevän Janne Kettusen SaiPasta.

Loukkaantuneina ennestään olivat Matias Lehtonen ja Kasper Piitulainen, joiden päävalmentaja Pasi Räsänen odotti maajoukkuetaukoa edeltävän Hokki-ottelun päätteeksi palaavan lähelle pelikuntoa tauon päätyttyä.

Puristavatko lempääläiset liikaa mailaa?

Lempääläiset palasivat tauolta tositoimiin jo keskiviikon kierroksella. LeKin paluu arkeen ei ollut mieluinen, kun Espoo United nollasi joukkueen 2−0-lukemin. Samalla LeKin tappioputki venyi neljään otteluun. Edellisestä kymmenestä ottelusta joukkue on onnistunut napsimaan vain kaksi voittoa.

Christian Heljanko sai maajoukkuetauolta kaipaamansa huilitauon. Mies nimitäin pelasi kymmenen peräkkäistä ottelua lempääläisten maalilla. Keskiviikkona Heljankokin palasi takaisen tiiviiseen päivärytmiinsä. Edellisen kerran maalivahti avasi luukkua liki puolitoista kuukautta sitten.

Keskiviikkona LeKin kakkosketjun muodostivat kokonaan Tapparan lainavahvistukset Tomi Peltonen, Miika Heikkilä ja Manu Honkanen. Hurmioon päästessään kolmikko on vaikea pideltävä ja vahva kiekossa.

Seuraa Heitä

Viljami Wacklin #11 |

Keskushyökkääjä

Oli viime kaudella iskussa juuri LeKi-kohtaamisissa. Avautuisivatko kauden maalihanat siis lempääläisiä vastaan?

Manu Honkanen #25 |

Keskushyökkääjä

Yksi tehty maali seitsemässä pelatussa ottelussa. Tuottaisiko kova työ vaihteeksi perjantaina tulosta?

» Lähetä palautetta toimitukselle