Sarjan kärkikamppailu Jyväskylän illassa

MESTIS / Ennakko
Arttu Likola on ollut ilmiliekeissä
Kuva © Timo Savela
Jyväskylässä yhteen iskevät illan ottelussa sarjassa kolmantena sijaitseva JYP-Akatemia ja sarjassa pykälän ylempänä oleva TUTO. Molemmilla on voitto taskussaan edellisestä ottelusta, joten illan koitoksesta on tulossa mielenkiintoinen ja tasainen vääntö.

JYP-Akatemia aloitti kauden vahvasti. Akatemia voitti ensimmäisestä neljästä ottelustaan jokaisen, häviten seuraavat kaksi otteluaan isoin luvuin. Hurrikaaniryhmä pääsi edellisessä ottelussaan takaisin raiteilleen voittaen kotonaan Kajaanin Hokin luvuin 4-1.

TUTO tulee illan koitokseen kolmen ottelun voittoputkessa. Edellisen viikon kolmessa ottelussa kaatui LeKi kotona, RoKi ja Hokki vieraissa. TUTO aloitti kauden yskähdellen, kun kahdesta ensimmäisestä ottelusta ei pisteitä mukaan karttunut, mutta edellisissä kuudessa ottelussa turkulaisryhmä on hävinnyt vain kerran.

Akatemia ja TUTO ottivat viime kaudella neljä kertaa yhteen, joista kolmesti illan vierasjoukkue otti voiton. Akatemia on ollut tällä kaudella vahva kotonaan voittaen jokaisen kotipelinsä. TUTO on ollut tällä kaudella vieraissa tyly vierailija ottaen kolme voittoa neljästä vierasottelustaan.

Ratkaisun paikat

Akatemian erikoistilannepelaaminen oli Hokkia vastaan vahvaa, varsinkin alivoimapelaaminen oli terästä. Turkulaisjoukkuetta vastaan sen pitää edelleen toimia, sillä TUTO teki edellisessä ottelussaan ratkaisumaalinsa ylivoimalla. Aki Keinänen ja Tuukka Pulliainen ovat olleet tehokkaita juuri ylivoimalla. Keinänen onkin joukkueensa paras pistemies kahdeksalla pistellään.

Akatemian ykkösketju Anton Stråkan johdolla, laidoillaan Riku Pitkänen ja Arttu Likola, on ollut ratkaisevassa roolissa hurrikaaniryhmälle. Hokkia vastaan tämä ketju käytännössä ratkaisi voiton joukkueelleen ja varsinkin Pitkänen ja Likola olivat kyseisessä ottelussa pitelemättömiä. Kumpainenkin saalisti 2+1 tehot kasvattaen pistesaldonsa kahdeksaan pisteeseen.

TUTO- puolustajat osaavat tulla karvauksen alta pois hyvin ja kääntävät peliä nopeasti. Jos Akatemia mielii voiton saada, pitää jyväskyläläisjoukkueen aktiivinen karvauspelaaminen olla fiksua TUTOa vastaan.

Akatemialla ei ole ollut puolustusvalmius ihan kohdillaan. Tämä on ollut alkukauden yksi ongelmakohdista, varsinkin Hokki sai luotua vastahyökkäyksistä hyviä maalipaikkoja. TUTOa ei kannata päästää johtoasemaan, sillä johtoasemaan päästessään turkulaisryhmä pelaa tiivistä, tylyä puolustuspeliä, joka ei välttämättä näytä aina niin kauniilta. Se on tehokasta, jossa vastustajaa ei päästetä maalintekosektorille.

Seuraa Heitä

Riku Pitkänen #27 |

Laitahyökkääjä

Edellisessä ottelussa 2+1 tehot, johon kuului myös voittomaalin tekeminen. Ollut alkukauden yksi suunnannäyttäjistä joukkueelleen. Jatkuuko pistetehtailu illan ottelussa?

Aki Keinänen #82 |

Laitahyökkääjä

Joukkueensa kapteeni on ollut edellisissä otteluissa hyvässä vireessä. Joukkueensa paras pistemies. Kapteenilta odotetaan johtajuutta ja tehoja.

» Lähetä palautetta toimitukselle