Murskajaisten jälkeen - JYP-Akatemialla kasvojenpesun paikka kotiluolassaan

MESTIS / Ennakko
Markus Ruusulla ja koko joukkueella on tasonnoston paikka
Kuva © Timo Savela
Jyväskylässä yhteen ottavat viime peleissään rumasti hävinnyt JYP-Akatemia ja kauden alavireisesti aloittanut, mutta viime peleissä viitteitä paremmasta esittänyt Hokki. Joukkueet tulevatkin illan peliin eri lähtökodista, kun kotijoukkueen pelillinen ilme on alaspäin ja vierasjoukkueen nousujohteinen.

Jyväskyläläisjoukkue aloitti kauden vahvasti voittaen neljästä ensimmäisestä pelistään jokaisen. Kaksi viimeisintä ottelua on päättynyt jyväskyläläisten kannalta rumiin lukemiin, kun Hermes voitti kotonaan 7-2 ja keskiviikkona SaPko vei kärkitaistelun luvuin 8-2. Edellisessä ottelussa Akatemia pysyikin SaPkon kyydissä vain toisen erän puoliväliin asti. Akatemia on kuitenkin pitänyt paikkansa sarjan kärkikahinoissa.

Edellisissä otteluissa Akatemialla on ollut vaikeuksia pitää oma pää puhtaana. Hyökkäyspelaamisessa piileneet riskit ovat puolustussuuntaan kostautunut kovalla kädellä. Samalla hyökkäyspeli ja maalinteko ei ole toiminut samalla tasolla kuin alkukaudella. Illan pelissä Akatemialla onkin kasvojenpesun paikka juurikin puolustuspelissä sekä viimeistelytehokkuudessa. Varsinkin SaPkoa vastaan Akatemialla oli toisen erän alussa vaarallisia maalipaikkoja.

Akatemian kakkosketju Jerry Turkulaisen johdolla, laidoillaan Riku Tiainen ja Taavi Tiala, on ollut joukkueensa kovin syömähammas. Hyvää taustatukea on tarjonnut ykkösketju Anton Stråka, laidoillaan Riku Pitkänen ja Arttu Likola. Illan ottelussa katseet ja odotukset kohdistunevat juurikin näihin kahteen ketjuun.

Mestarisuosikki aloittanut kauden alavireisesti

Mestarisuosikkeihin ennen kautta kuulunut Hokki on aloittanut kautensa alavireisesti. Illan vierasjoukkue onkin hävinnyt kauden viidestä ottelustaan neljä. Tällä hetkellä kajaanilaisjoukkue seilaakin kahden ottelun tappioputkessa majaillen sarjassa sijalla 11.

Viitteitä paremmasta kuitenkin nähtiin edellisessä ottelussa RoKin vieraana. Hokki pelasikin nousujohteisen pelin, hallitsi toista ja suorastaan dominoi kolmatta erää. Hokilta nähtiin parempaa hyökkäämistä, kun kajaanilaisjoukkue sai luotua syöttöketjuja hyökkäämiseensä ja irtokiekoissa suorien hyökkäyksien jälkeen oltiin ensimmäisenä. Tätä Hokki lähtee varmasti illan pelissä parantamaan entisestään. Akatemian puolustus on ollut levällään edellisissä otteluissa, joten kajaanilaisilla on siinä iskun paikka.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat yhteensä neljä kertaa, joista Hokki voitti kolme. Viime kaudella ottelut olivat vähämaalisia, joten perjantai-illan kamppailusta sopiikin odottaa vähämaalista, joskin varsinkin Akatemian edelliset ottelut ovat olleet vauhdikkaita ja runsasmaalisia. 

Seuraa Heitä

Taavi Tiala #16 |

Laitahyökkääjä

Kahdessa edellisessä ottelussa joukkueensa tehokkain maalintekijä. Kausi lähtenyt muutenkin hyvin käyntiin viidellä pisteellä, jolla jakaa joukkueensa sisäisen pistepörssin ykköspaikkaa. Tialalta ja koko hänen ketjultaan odotetaan tehoja.

Samu Pyykkönen #24 | Hokki

Vasen laitahyökkääjä

Joukkueensa paras pistemies neljällä pisteellään. Oli edellisen ottelun loppuhetkillä jahtaamassa kavennusmaalia ja onnistuikin tekemään sen. Tehnyt tällä kaudella kolme maalia viiteen otteluun. Häneltä odotetaan onnistumisia.

» Lähetä palautetta toimitukselle