Viritteleekö KalPa konettaan jumbon kustannuksella?

LIIGA / Ennakko
KalPa ei ole viime aikoina liiemmin tuuletellut voittoa.
Kuva © 16-17
Kierroksen ennakolta ehkä vähiten mielenkiintoinen ottelu otellaan Kuopiossa jumbojoukkue SaiPan astellessa kaukaloon. KalPa voi teoriassa liikahtaa sarjataulukossa sijan suuntaan tai toiseen, mutta lähtee sekin taistoon ilman suurempia panoksia. Pelillinen ja tuloksellinen alavire pitäisi kuitenkin saada katkaistua ennen tosipelejä.

Sulaa, ei sula, sulaa...

Siinäpä arvausleikki, jota on KalPan kohdalla jokusena edellisenä keväänä pelattu.

KalPan tappio JYPille torstaina jätti ilmaan uhkakuvia jyväskyläläisten riepoteltua KalPaa pahimmillaan jo viiden maalin erolla. Tosiasiassa KalPalle sattui Hippoksella tukku inhimillisiä virheitä, eikä normaalisti luotettavalla Eero Kilpeläiselläkään ollut paras mahdollinen päivä.

Silti parin viime kevään muistot tuntuvat hiipivän pintaan Savossa. KalPan paikka neljän parhaan joukossa ei ole ollut niin pitkään kirkossa kuulutettu, että heikon helmikuun voisi laskea motivaation puutteen piikkiin. Tuloksellisesti alavireen aloittaneen helmikuun alun jälkeen joukkue on pelannut yhdeksän peliä ja raapinut niistä kasaan kolme voittoa. Nämäkin voitot ovat tulleet alemman keskikastin joukkueista.

Kuopiolaisten notkahdus on yhtä inhimillistä kuin tiistainen tappio Jyväskylässä. Koko kauden ylärekisterissä suorittanut nuori joukkue on jännän äärellä lähtiessään kotiedun turvin puolivälieriin - toinen, kolmas tai neljäs sija kun velvoittaa joka tapauksessa sovittamaan ennakkosuosikin viittaa harteille.

Teoriassa runkosarjan viimeiset ottelut olisi mahdollista käyttää kikkailuun etsiessä sopivaa vastusta puolivälieriin. Nyt sellaiseen ei ole mahdollisuutta koko alemman keskikastin tilanteen ollessa täysin auki. Sitä suuremmalla syyllä voidaan KalPan katsoa pelaavan käytännössä panoksetta. Neljän joukosta tippuminen kun vaatisi jo totaalisulamisen.

Vain maineesta ja kunniasta pelaava SaiPa on savolaisille sopiva etappi tässä vaiheessa kautta. Konetta on helpompi virittää iskuun ennalta heikompaa vastustajaa vastaan. KalPan nuorelle joukkueelle pistepussin karttuminen ja voittojen tielle palaaminen lienee tärkeämpää mentaalisesti kuin sarjataulukon sijoituksen kannalta.

SaiPa osoitti edellisessä ottelussaan Ässiä vastaan, ettei se ole valmis astumaan kehään pyyhettä heilutellen. Repien, roikkuen ja hurjan määrän kiekkoja blokanneet lappeenrantalaiset antautuivat tiukkaa kamppailua kuudennesta sijasta käyvälle porilaisjoukkueelle vasta jatkoajalla.

Seuraa Heitä

Balázs Sebők #86 |

Keskushyökkääjä

Saumat rikkoa oma piste-ennätyksensä. Ei ole päässyt realisoimaan potentiaaliaan pisteiden muodossa.

William Mäkinen #79 |

Puolustaja

Yksi harvoista SaiPassa kautensa aloittaneista ja joukkueessa vielä pelaavista pelaajista, joiden tehotilasto ei ole karua luettavaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

SaiPan taistelu ei riitä
KalPa on hävinnyt viimeisestä seitsemästä ottelustaan peräti viisi. Vaikeuksia on tuottanut varsinkin hyökkäyspelaaminen, mutta myös joukkueelle epätyypillisesti oman alueen pelaaminen. Viitteitä paremmasta on ollut esillä. JYPiä vastaan joukkue jäi jo toisen erän alussa viiden ottelun takamatkalle, mutta onnistui ottelun loppupuoliskolla iskemään vielä kolme maalia. SaiPa on viime viikkoina puolestaan taistellut parhaansa mukaan, mutta kapean materiaalinsa vuoksi sillä on suuri työ taistella pisteistä. KalPaa vastaan pelkkä taistelu ei riitä, vaan lappeenrantalaiset joutuvat palaamaan kotiin tyhjin käsin.
3 4
0 1