Kauden valopilkku ja pettymys vastakkain Kisapuistossa

LIIGA / Ennakko
Frans Tuohimaa on ollut ehdottomasti SaiPan paras pelaaja viime kierroksilla.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
SaiPa ja HPK kohtaavat toisensa kolmatta kertaa kuluvan kauden aikana perjantaina Lappeenrannassa. Ennen illan kamppailua voitot ovat tasan 1-1.

Kotijoukue SaiPa seilaa ennen viikonlopun otteluita HPK:ta vastaan kolmen tappion putkessa. Näissä kolmessa tappiollisessa ottelussa lappeenrantalaisten verkkoon on tehty peräti 15 maalia. SaiPa puolestaan onnistunut tekemäään vain neljä maalia kyseisissä otteluissa. Edellisestä kymmenestä ottelustaan SaiPa on voittanut varsinaisella peliajalla vain kaksi.

Hämeenlinnalaiset sen sijaat ovat olleet hyvässä vireessä myös kevään kynnyksellä, vaikka Lappeenrantaan joukkue saapuukin tappio allaan. Edellisestä kymmenestä ottelustaan HPK on voittanut edellisestä kymmenestä ottelusta seitsemän, joista viisi varsinaisen peliajan jälkeen.

Ratkaisukohdat

SaiPan kausi on luvalla sanoen ollut suuri pettymys tähän mennessä. Tällä hetkellä matkaa pudotuspelipaikalle on jo seitsemän pistettä, eikä pelaamisessa ole näkyvissä sellaisia merkkejä, että tuo ero saataisiin kurottua kiinni.

Ari Santasen ryhmä sai muutamia kierroksia sitten puolustuspeliä paremmaksi, mutta iloa ei kestänyt montaa ottelua, sillä viime otteluissa SaiPa-puolustajia on loukkaantunut ottelusta toiseen. Samaan aikaan hyökkäyspeli on edelleen samanlaista mielikuvituksetonta puskemista kuin se on ollut läpi kauden.

Ehdottomasti parhaita otteita SaiPan joukkueesta on esittänyt Frans Tuohimaa. Maalivahti on ryövännyt kokeneelta Jussi Markkaselta ykköstorjujan paikan hyvillä otteillaan. Tuohimaa onkin ollut joukkueen ainoa pelaaja, jolla on ollut itseluottamusta otteissaan viime kierroksilla.

HPK sen sijaan on päinvastoin ollut kauden ehdoton valopilkku. Pisteitä on tullut läpi kauden tasaisesti ja tällä hetkellä joukkue löytyykin sarjataulukosta komeasti sijalta neljä.

Niklas Hagmanin ja Shane O'Brienin hankkineet hämeenlinnalaiset ovat myös saaneet viime aikoina terävyyttä erikoistilannepelaamiseen. Erityisesti ylivoima on vaatinuut terävöittämistä, sillä HPK:n ylivoima on ollut Liigassa 11. parasta. Alivoimalla hämeenlinnalaiset sen sijaan ovat olleet keskitasoa tasaisesti läpi kauden.

Tilastopoiminta

Illan ottelu on HPK-hyökkääjä Severi Sillanpäälle Liiga-uran 400. ottelu. HPK:n lisäksi Sillanpää on edustanut Liigassa Ässiä ja JYPiä.

Seuraa Heitä

Mikael Kuronen #78 |

Laitahyökkääjä

Harvoja SaiPa-hyökkääjiä, jolla on ollut juonikkuutta mukana pelaamisessa läpi kauden. Yrittää illasta toiseen sata lasissa ja onnistumisiakin on tullut.

Mathias Porseland #10 |

Puolustaja

Kesken kauden Hämeenlinnaan saapunut Porseland on ollut vakuuttama joukkueensa takalinjoilla. 25 ottelussa pisteitä on syntynyt 19, eikä puolustaja ole luistanut puolustusvelvoitteistaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HPK herää kilpailuun neljännestä sijasta
HPK näytti lähes varmasti marssivan pudotuspeleihin kotiedulla, mutta viime aikojen heikommat otteet ovat luoneet uhkakuvia. SaiPan puolestaan odotetaan liittyvän tyhjennysmyyjien joukkoon, sillä paikka pudotuspeleissä on alkanut karata. Erittäin tökkivä maalinteko koituu lappeenrantalaisten kohtaloksi, kun HPK hakee tylysti pisteet.
0 1
3 4