Piristyneet SaiPa ja KooKoo taistelevat kaakon herruudesta

LIIGA / Ennakko
Frans Tuohimaa on ollut hyvässä vireessä viime aikoina.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Lappeenrannassa nähdään perjantai-iltana häntäpään taistelu, kun SaiPa ja KooKoo taistelevat kaakon herruudesta. Kummankin joukkueen otteet ovat parantuneet viime otteluissa.

Lappeenrannassa nähdään perjantai-iltana häntäpään taistelu, kun SaiPa ja KooKoo taistelevat kaakon herruudesta. Kummankin joukkueen otteet ovat parantuneet viime otteluissa.

SaiPa ja KooKoo iskevät yhteen jo neljättä kertaa kuluvan kauden aikana perjantaina. Kaikki kolme edellistä keskinäistä ottelua ovat olleet tasaväkisiä. Näistä otteluista SaiPa on voittanut kaksi ja KooKoo yhden.

Kotijoukkue SaiPa katkaisi viime viikon lauantaina Sportia vastaan neljän ottelun mittaisen tappioputkensa voittomaalikilpailu voitollaan. Kuluvan keskiviikon ottelussa Jukureita vastaan lappeenrantalaiset olivat parempia lukemin 3-1.

KooKoo puolestaan saapuu Lappeenrantaan kolme voittoa allaan. Viimeisen viikon aikana piristynyt kouvolalaisryhmä on kaatanut niin JYPin, Pelicansin kuin Lukonkin varsinaisella peliajalla.

Ratkaisukohdat

Ari Santansen johtama SaiPa on osoittanut viime aikoina piristymisen merkkejä, vaikka joukkue kärsiikin pahoista poissaoloista. Joukkueen vahvuudesta ovat poissa puolustuksen tukipilarit Per Savilahti-Nagander ja Brett Carson. Hyökkäyksestä poissa ovat todennäköisesti Eetu Koski, Joni Nikko sekä Ville Koho.

Illan kotijoukkue on luonut läpi kauden maalipaikkoja, mutta vasta kauden puolivälin lähestyessä Sputnikit ovat saaneet konkretisoitua paikat myös maaleiksi. Tätä muutosta on omalla esimerkillään johtanut erinomaisesti pelannut joukkueen kultakypärä Matti Järvinen.

Viime aikoina ilon aihetta lappeenrantalaisille on tuonut myös maalivahti Frans Tuohimaan hyvät otteet. Edellisessä ottelussa Jukureita vastaan keltamustien maalivahti piti joukkuettaan pystyssä ottelun viimeisillä hetkillä ja varmisti SaiPalle kolme pistettä.

Vierasjoukkue KooKoo on tehnyt edelliseen kolmeen otteluun yhteensä 13 maalia. Alkukaudesta vaivannut ratkaisijoiden puute vaikuttaa ainakin toistaiseksi olevan vain muisto. Merkille pantavaa on se, että joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja on puolustaja Mikko Lehtonen. Illan ottelussa Lehtosta ei kuitenkaan nähdä, sillä puolustaja on maajoukkueen mukana Venäjän turnauksessa. 

Kouvolalaisten ylivoima on myös ollut tilastollisesti kauden aikana tehokasta. Joukkue on pelannut koko Liigaan neljänneksi tehokkainta ylivoimaa. Alivoimassa puolestaan on edelleen kehitettävää, sillä se on ollut Liigan kolmanneksi huonointa.

Tilastopoiminnat

Molemmille illan joukkueille on tehty runsaasti maaleja läpi kauden, sillä SaiPalle on tehty Liigassa eniten maaleja ja KooKoolle toiseksi eniten. SaiPa-vahdit ovat saaneet poimia kiekon omasta verkosta 88 kertaa ja KooKoon veskarit puolestaan 86 kertaa.

Seuraa Heitä

Matti Järvinen #71 | BK Mladá Boleslav

Keskushyökkääjä

Järvinen on viimein tekemässä lopullisen läpimurtonsa Liigan eliittiin. Isokokoinen hyökkääjä on vertynyt oivaan vireeseen kauden puolivälissä. Teki edellisessä SaiPan ottelussa kaksi maalia.

Josh Green #12 |

Keskushyökkääjä

Kokenut kanadalainen on vertynyt parempaan vireeseen viime otteluissa. 26 ottelussa syntynyt toistaiseksi 13 pistettä, mutta konkarilta on lupa odottaa enemmän.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tasainen taisto edessä
Alkukauden alisuorittajat ovat nostaneet tasoaan viime otteluissa. KooKoo on löytänyt maalihanojaan ja voittanut kolme ottelua peräkkäin, SaiPan voittoputki on vain kahden ottelun mittainen. Sputnikien ongelmana ovat olleet liian suuret jäähymäärät. Joukkue on ottanut kauden aikana sarjan toiseksi eniten kahden minuutin rangaistuksia, mutta KooKoon ylivoima on ajoittain tökkinyt vieraskentillä.
2 3
2 3