HPK ryöstöretkelle Raumalle - Lukon lento loppumassa?

LIIGA / Ennakko
Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli HPK:n heiniä.
Hämeenlinnan Pallokerho palaa Raumalle pistesaalis mielessään. Kolme viikkoa sitten se kaatoi erinomaisen esityksen jälkeen juuri päävalmentajansa vaihtaneen raumalaisryhmän. Mutta onko Lukon ja Kari Heikkilän kuherruskuukausi ohi?

Tulosten ja pelillisen trendin taakse katsoessa voi huomata, että suurin uuden valmentajan tuoma huuma on Raumalla ohi. Kaksi viimeistä ottelua ovat tuoneet saldoksi tappion ilman pisteitä ja yhteismaalit Lukon vastustajille 7-1.

Sinikeltaisten tilanteessa ei ole varaa pitkiin pisteettömiin putkiin. Pistekeskiarvon on pysyttävä korkeana loppukauden ajan, jos Kari Heikkilä mielii viedä joukkonsa pudotuspeleihin. Se vaatii paljon erityisesti varsinaisen peliajan voittoja.

Tilannetta ei paranna se, että raumalaiset hävisivät keskiviikkona jumbofinaalin KooKoolle. Näin kouvolalaiset pomppasivat neljän pisteen karkumatkalle ja jättivät Lukon sarjan pohjille.

Puolustajien osalta on odotettavissa muutoksia pelaavaan kokoonpanoon. Steven Seigo ja Simo-Pekka Riikola loukkasivat itseään edellisessä kamppailussa ja paluu kaukaloon tapahtuu aikaisintaan joulun jälkeen. Tämä tarkoittaa lisää peliminuutteja Atte Mäkiselle ja Roni Seväselle.

Hämeenlinnassa hymyilyttää

HPK on myötätuulessa ja peli kulkee. Sarjassa viidentenä majailevat hämeenlinnalaiset kiitävät neljän ottelun pisteputkessa. Keskiviikkona tosin päättyi kolmen ottelun voittoputki KalPaa vastaan, kun kuopiolaisvieraat hakivat lisäpisteen voittomaalikisassa.

Myös HPK:lla on puolustajaosastolla ollut vaivoja. Joni Tuulola oli sivussa keskiviikkona ja tuskin on mukana tässäkään ottelussa.

Edellisen keksinäisen kohtaamisen opettamana on odotettavissa, että HPK on ottelussa niskan päällä kiekonhallinnan avulla samalla, kun kotijoukkue odottaa omaa hetkeään iskeä.

Seuraa Heitä

Sami Lähteenmäki #41 |

Laitahyökkääjä

Kolmessa viime pelissä kaksi maalia. Aiemmin keskittyi lähinnä lapioimaan kiekkoja ohi selkeästäkin maalipaikasta. Tehoja tarvitaan.

Antti Karjalainen #35 |

Maalivahti

Luultavasti pelaa alkukauden seuraansa vastaan myös tänään. Oli edellisessä keskinäisessä ottelussa erinomainen ja torjui lisäpisteen joukkueelleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Heikkilän kuherruskuukausi loppumassa
Kari Heikkilän alku Lukon päävalmentajana oli lennokas. Joukkue marssi tasaisesti napsien pisteitä ottelusta toiseen, mutta kahdessa viime ottelussa vanhat ongelmat ovat palanneet. Ässiä ja KooKoota vastaan raumalaiset saivat aikaiseksi yhteensä vain yhden maalin. HPK on vastaavasti jo ohittanut pahimman suvantovaiheensa ja palannut pisteiden makuun. Viimeisen kymmenen ottelun jaksolla joukkue on jäänyt pisteittä vain kertaalleen.
1 2
2 3