Superlupaus kohtaa vanhan kotiseuransa HIFK:n

LIIGA / Ennakko
Kristian Vesalainen tekee kotidebyyttinsä Hämeenlinnassa.
Kuva © DANIEL STILLER
Tappioputkensa poikki saanut HPK saa lauantaina vieraakseen niin ikään viime aikoina kangerrellen HIFK:n. Illan päähuomio kiinnittyy Kristian Vesalaiseen, joka kohtaa ottelussa vanhan kotiseuransa.

HIFK:n junioreissa vielä toissakaudella pelannut Kristian Vesalainen lähtee koitokseen yksi liigapeli allaan. Ottelu Jukureita vastaan ei tuottanut tehopisteitä, mutta tärkein eli joukkueen voitto onnistui, päättäen HPK:n vaikean ja tappiopitoisen jakson toistaiseksi.

Ensimmäisessä ottelussaan Vesalainen viiletti Oula Palven ketjussa toisella laidallaan Eero Somervuori. Kokoonpano ei siltä osin muutu lauantaiksi.

- Ihan ok oli ja kemiat tuntuivat olevan kohdillaan. HIFK:ta vastaan on kiva päästä jallittamaan, mietti Vesalainen HPK:n otteluennakossa perjantaina.

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen kehui nuoren tulokkaan suoritusta ensimmäisessä ottelussa.

- Hyvä ja aktiivinen sisääntulo. Luisteluvoima ja kamppailutaso olivat hyviä.

HIFK:n miehistö elää

Myös HIFK:n kokoonpano on elänyt alkukaudesta. Viime kauden kantaviin pelaajiin kuulunut Tommi Taimi ei jatka enää joukkueessa. Hänet nähdään seuraavaksi todennäköisesti ulkomailla. Tuorein tulokas on maalivahti Jere Myllyniemi, joka edusti vielä viime kaudella HPK:ta. Vuodenvaihteeseen kestävän sopimuksen tehnyt Myllyniemi aloittaa ottelun kakkosvahtina, kun HIFK:n maalia vartioi Kevin Lankinen.

Muita tuoreempia nimiä helsinkiläisten miehistössä ovat ykkössentteri Mikael Johansson ja puolustaja Oliwer Kaski. Liigavauhtiin totutteleva ruotsalainen sai maalitilinsä auki Ilvestä vastaan, mutta kokonaisuutena HIFK:lla on nyt koossa neljä tappiota viimeisistä viidestä ottelustaan. Lokakuun lopussa HIFK haki rangaistuslaukauksilla voiton Hämeenlinnasta. Pennanen on hakenut hienosäätöä joukkueen peliin rauhoittamalla lauantaita keskittymiseen.

- Silloin [lokakuussa] jäi vähän tunnepuolellakin vajaaksi. Tällä kertaa on tarkoitus pitää hommat yksinkertaisena. Lauantaina ei ole enää tarkoitus puhua pelistä, vaan saada tunnetaso kohdilleen.

Alkukauteen HPK:n otteluennakossa kantaa ottanut päävalmentaja on kokonaisuutena tyytyväinen, vaikka HPK ehti kärsiä monta niukkaa tappiota ennen Jukurit-kamppailua.

- Tarkoitushan tässä on saada pitkässä juoksussa prosentit puolelleen. Olemme saaneet painettua vastustajan maalipaikat vähiin ja luoneet itse paljon paikkoja. Saamme paljon maalipaikkoja, mutta ne tulevat vähän eri tilanteista kuin alkukaudesta. Vastustaja on vähän oppinut pelaamaan meitä vastaan ja esimerkiksi Tappara tuli tänne puolustamaan, Pennanen mietti.

Sarjataulukossa seurat ovat nyt tasapisteissä (29) siten, että HPK:lla on yksi ottelu enemmän pelattuna. Nykyisillä sijoituksilla (8. ja 9.) seurat kohtaisivat villi kortti -parien ensimmäisellä kierroksella.

Lauantain ottelu alkaa klo 17.00.

Seuraa Heitä

Oula Palve #89 | Ilves

Keskushyökkääjä

Kokonaisuutena hyvän alkukauden pelannut Palve on nyt tarponut viisi ottelua ilman pisteitä. Seuraavaksi tarvitaan pieni annos lisää terävyyttä ratkaisupaikoissa. Juonikkuutta kyllä löytyy.

Teemu Eronen #42 | JYP

Puolustaja

Kärkipakki vai ei? Erosen pelaaminen on ailahdellut HIFK:ssa. Aiemmin Liigassa ja KHL:ssä vakuuttanut pelaaja on taantunut kolmosparin minuuteille, eikä tehoissa (1+2) ole kehumista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HPK käyttää HIFK:n puolustuksen nukahdukset hyväkseen
Kauden loistavasti aloittanut HPK on pelannut kahdeksan ottelua ilman täyttä pistepottia. Varsinkin viimeistely on tuottanut vaikeuksia, mutta edellisessä ottelussa löytynyt vire sekä HIFK:n puolustuksen nukahdukset antavat odottaa useampaa maalia. HIFK puolestaan sai sairastuvalta pelaajia takaisin ja kiekollinen peli näytti perjantaina aiempaa terävämmältä.
4 3
2 3