Raumalaiset Kuopiossa – Godlalla ensiesiintyminen kotiyleisön edessä

LIIGA / Ennakko
Pekka Virtaa on saanut seurata suojattiensa otteita pääosin hymy huulilla.
Kuva © Timo Savela
Loistavan alkukauden pelannut KalPa kohtaa sarjassa toiseksi viimeisenä olevan Rauman Lukon. KalPa on ollut todella hyvä kotijoukkue ja Pekkan Virran suojattien pelihuumori on ollut kohdallaan. Lukko on edelleen vaikeuksissa maalinteon kanssa, mikäli KalPa onnistuu pelisuunnitelmassaan.

Edelliset ottelut

Kotijoukkue KalPa on pelannut kuluneella viikolla vain yhden kamppailun, kun se haki komean 0-5 –voiton Lahdesta. Tämä oli hyvää balsamia haavoille. KalPa kävi viikko sitten lauantaina häviämässä Jukureille Savon herruuden jälkimmäisessä osassa.

Sarjan häntäpäässä oleva Lukko otti eilen perjantaina voiton pitkästä aikaa varsinaisella peliajalla, kun TPS kaatui kotona Raumalla lukemin 2-1. Edellinen voitto varsinaisella peliajalla oli 27.9. Aiemmin tällä viikolla raumalaiset hävisivät kotonaan Ilvekselle 1-3.

Ratkaisukohdat

KalPan maalilla odotetusti erinomaisia otteita esittänyt Eero Kilpeläinen saa Lukko-ottelussa lepovuoron. Slovakkivahti Denis Godla pääsee tämän kauden runkosarjassa toista kertaa tolppien väliin. Viimeksi hän oli maalinsuulla Kärppiä vastaan 6.10. ja kuopiolaiset voittivat tuon kamppailun voittomaalikilpailun jälkeen.

Tiistaina Pelicansia vastaan Pekka Virran luotsaaman KalPan pelitaktiikka onnistui täydellisesti. Kuopiolaiset prässäsivät korkealta ja onnistuivat loistavasti häiritsemään lahtelaisten pelin avaamista. Lisäksi puolustuspäässä KalPa sai ajettua Pelicansin pelaajat laidoille.

Hyökkäyspelissä KalPan pelihuumori on ollut pääosin erittäin hyvällä tasolla tällä kaudella. Pelicansia vastaan lokakuussa kovaan vireeseen yltänyt Jesse Mankinen iski tehot 2+1 ja myös muut alempien ketjujen pelaajat olivat tehokkaana.

Jos jotain negatiivista haluaa KalPan hyökkäyspäästä hakea, niin ykkösketjun tehokkuus on osoittanut lieviä hyytymisen merkkejä lokakuun loppupuolella. Alkukauden maalitykki Janne Keränen on ollut nyt maalittomana viimeisimmät kuusi kamppailua.

Raumalaisten suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut maalinteko. Maalipaikoissa pelaajien tekeminen menee useasti liian yliyrittämisen puolelle, eikä kiekko löydä tietään verkon perukoille.

Erikoistilannepelaamisen suhteen Lukon alivoima on ollut aivan hyvällä mallilla, mutta ylivoiman kanssa on ollut vaikeaa. Joukkue saa kiekon ihan hyvin alueelle ja pakkopelin pyörimään, mutta tehokkuus on todella huonoa.

Maalinsuulla Kaapo Kähkönen on pelannut hyvin, eikä tappioiden syytä voi vierittää hänen niskoilleen. Jakub Stepanek pelasi eilen perjantaina kauden ensimmäisen ottelunsa TPS:ää vastaan.

Raumalaiset ovat Niiralan montussa vaikeuksissa, mikäli Pekka Virran pelitaktiikka onnistuu samalla tavalla, kuin tiistaina Pelicansia vastaan.

Tilastopoiminnat

Joukkueet kohtasivat 15.10. Raumalla ja tuolloin KalPa keräsi täyden pistepotin numeroin 2-3.

Janne Keränen pelasi Lukon paidassa kaudet 2009-14. Myös Pekka Virralta löytyy 12 liigaottelua raumalaisten riveissä kaudelta 1991-92.

Seuraa Heitä

Jesse Mankinen #15 |

Laitahyökkääjä

Kakkoskentän laituri on päässyt lokakuussa oivaan pistevireeseen. Kuopiossa varmasti toivotaan, että tämä trendi jatkuu.

Lauri Tukonen #34 |

Laitahyökkääjä

Lukon sisäisessä pistepörssissä toisena oleva Tukonen onnistui eilen maalinteossa TPS:ää vastaan. Pisteitä kaivataan myös tässä kamppailussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kotona kova KalPa jättää Lukon nuolemaan näppejään
KalPa ei ole jäänyt kotikentällään pisteittä vielä kertaakaan tällä kaudella. Lukko puolestaan on saanut täyden pistepotin vain kertaalleen vieraskentältä. Tilastojen valossa KalPa hallitsee kiekkoa, Lukko on vastaavasti laukaustilastoissa koko sarjan hännillä. Lauantai ei tuo tilastoihin merkittäviä muutoksia.
3 4
1 2