Hyökkäys vastaan puolustus - HPK hakee loistovireelleen jatkoa TPS:n vieraana

LIIGA / Ennakko
Löytääkö TPS keinot HPK-hyökkäyksen pysäyttämiseen?
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Turussa kohtaavat Liigassa eniten maaleja tehnyt joukkue HPK ja toiseksi vähiten maaleja päästänyt TPS.

TPS ja HPK kohtaavat tiistai-iltana toisen kerran kuluvalla kaudella. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi HPK:n 4−1-kotivoittoon. Silloin ottelun ratkaisukohdaksi muodostui HPK:n aktiivinen puolustuspelaaminen, jolla se riisui TPS-hyökkäyksen aseettomaksi.

Edelliset ottelut

TPS päätti lauantaina tappiollisten otteluidensa sarjan katkaisemalla Ässien seitsemän ottelun voittoputken. Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat turkulaisten osalta hieman unisia. Tähän tuli kuitenkin ottelun puolivälissä muutos TPS-valmennuksen ottaessa aikalisän. Tämä herätti TPS-pelaajiston ja ottelun kolmannessa erässä turkulaiset heiluttivat Ässien maaliverkkoa kolmesti.

TPS sekoitti aikalisän yhteydessä hyökkäysketjujaan. Tämä näkyi positiivisena vaikutuksena erityisesti Tomi Kallion pelaamisessa.

HPK on aloittanut kautensa vahvasti. TPS:stä poiketen HPK-leirissä ei ole koettu suvantovaihetta, vaan joukkue on suorittanut alkukaudella tasaisen varmasti. Lokakuun yhdeksästä ottelustaan HPK on hävinnyt ainoastaan kaksi.

Lauantaina hämeenlinnalaiset hävisivät kotonaan HIFK:lle voittomaalikilpailun jälkeen. HPK teki ottelun avausmaalin ja tämän jälkeen hallitsi ottelua hetkellisesti. HPK-rangaistuksen jälkeen ottelun hallinta kääntyi kuitenkin HIFK:lle pitkäksi aikaa. Kolmas erä oli hämeenlinnalaisilta ottelun paras, mutta tästä huolimatta HIFK otti lisäpisteen voittomaalikilpailun jälkeen.

Ratkaisun paikat

HPK on alkukauden otteluissaan usein hyödyntänyt maaliensa jälkeisen momentumin. Hämeenlinnalaiset ovat maaliensa jälkeen yleensä luoneet joko huippupaikkoja tai lisäosumia.

TPS ei Ässät-ottelussa kuluttanut juurikaan energiaa fyysiseen pelaamiseen. HPK:ta vastaan tässä saatetaan nähdä muutos, sillä juuri fyysisyydellä ja kaksinkamppailuvoimalla HIFK kampesi lauantaina voiton HPK:sta.

Erikoista

HPK:n uusi puolustajahankinta Richard Stehlik on jo saapunut Hämeenlinnaan. Turussa saatetaan siis nähdä lähes kaksimetrisen puolustajajärkäleen liigadebyytti.

Myös alavartalovammasta toipuva Teemu Turunen saattaa palata jo HPK-kokoonpanoon.

Tilastopoiminta

TPS:n ylivoima on ollut viime aikoina todella tehotonta. Alkukaudella maaleja tahkonnut turkulaisylivoima on tällä hetkellä Liigan toiseksi huonointa, ylivoimaprosentin ollessa ainoastaan 14,5.

HPK-leirissä ei ole myöskään tämän tilaston saralla aihetta juhlaan, sillä hämeenlinnalaisten ylivoima on Liigan viidenneksi huonointa ylivoimaprosentin ollessa 15,9.

Kerho on pelannut liigaseuroista toiseksi vähiten ylivoimaminuutteja, noin 350. Turkulaiset taas ovat pelanneet liigaseuroista toiseksi eniten ylivoimaa, noin 406 minuuttia.

HPK on pelannut lokakuussa yhdeksän liigaottelua, tehden näissä 32 maalia eli noin 3,5 maalia per ottelu. TPS on pelannut vastaavassa ajassa seitsemän liigaottelua, joissa maaleja se on tehnyt 16, eli noin 2,3 maalia per ottelu.

Seuraa Heitä

Oskari Manninen #14 |

Puolustaja

Ollut alkukaudella yksi HPK:n suurista onnistujista. Saanut lisää vastuuta Joonas Lehtivuoren loukkaannuttua. Kiekollisesti varma, mutta kykenee myös fyysiseen peliin.

Oskari Siiki #55 | TUTO

Laitahyökkääjä

Avasi maali- ja pistetilinsä lauantaina Ässiä vastaan. Pistepotentiaalia löytyy, vaikka alkukaudella tehoja ei juurikaan tullut.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

HPK:lla vaikeuksia vieraskentillä
Iloista peliä esittävä HPK on sarjataulukon kärkikamppailussa mukana, mutta vieraspeleissä hämeenlinnalaisten koneesta ei ole saatu kaikkea irti. TPS on puolestaan sai Perrinin paluun myötä hyökkäykseensä lisää kaivattua leveyttä.
3 4
1 2