Repaleinen Ilves haastamaan epävarmaa KooKoota

LIIGA / Ennakko
Kouvolassa käydään keskiviikkona häntäpään kamppailu.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Keskiviikkona liigakierroksen ainoassa ottelussa kohtaavat tappioputkiin ajautuneet KooKoo ja Ilves. Tamperelaiset veivät edellisen kohtaamisen nimiinsä 5-3.

Edelliset ottelut

Sarjan pohjimmaisena majailevan KooKoon kuluva kausi on näyttänyt synkältä. Joukkue on hävinnyt kuusi ottelua putkeen, eikä kolmen pisteen voittojakaan ole kuin yksi.

Edellisviikolla kouvolalaiset joutuivat kotonaan nöyrtymään HPK:lle maalein 1-2, viikkoa aikaisemmin pisteet nappasivat KalPa ja jatkoajan jälkeen Lukko.

Ilves puolestaan aloitti kautensa sähäkästi, mutta kärkipelaajien loukkaantumiset ovat heikentäneet joukkuetta merkittävästi. Tamperelaisten tappioputki on kasvanut jo neljän ottelun mittaiseksi. Viime viikon kolmesta ottelusta saldona oli nolla pistettä, kun Ilveksen kaatoivat vuorotellen Ässät, Kärpät ja Sport jatkoajalla.

Ratkaisukohdat

Tamperelaiset ovat kokeneet viime aikoina kovia, sillä kapteeni Sami Sandellin kausi on loukkaantumisen vuoksi ohi. Myös kultakypärää kantanut Teemu Rautiainen on pidemmän aikaa sivussa, joten joukkue kaipaa kipeästi uusia ratkaisijoita.

Nuoriso-osastoon kuuluvat Jere Helenius ja Niko Ahoniemi on nostettu kokoonpanoon loukkaantumisten paikkaamiseksi ja jälki on toistaiseksi ollut lupaavaa. Uusin vahvistus Jerry D'Amigo ei kuitenkaan hyppää kaukaloon vielä keskiviikkona.

Myös kotijoukkue on ollut alkukauden ajan repaleinen, sillä vammoja parantelemaan on joutunut jo lähes kymmenkunta pelaajaa. Nyt KooKoo on kuitenkin saanut esimerkiksi Jarkko Malisen takaisin kaukaloon, mikä auttaa joukkueen hyökkäyspeliä huomattavasti.

Sairastuvalla ovat kuitenkin yhä maalivahti Juha Järvenpää ja puolustaja Veeti Vainio.

KooKoon puolustus on tervehtyneistä pelaajista huolimatta vuotanut pahasti. Rökäletappiot ovat vähentyneet viime viikkoina, mutta joukkue on silti päästänyt kahdessa ottelussa peräti kahdeksan maalia.

Kouvolalaiset voivat saada oman maalin puhtaana pitämiseen kaivattua apua jo pian, sillä uusin hankinta, maalivahti Leland Irving on harjoitellut alkuviikon joukkueensa mukana, joten hänet saatetaan nähdä KooKoo-maalin suulla jo keskiviikkona. Kanadalaisvahti antaisi pelatessaan Samu Perhoselle varmasti kaivatun huilivuoron.

Ottelusta saattaa olla tulossa sähäkkä, sillä molemmat joukkueet tahtovat katkaista puristavan tappioputkensa. Maaleja nähtäneen useampia, jos kumpikaan ei tyydy peruuttelemiseen.

Tilastopoiminnat

KooKoo ja Ilves ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kerran. Tampereella käyty kamppailu päättyi kotijoukkueen juhliin, kun Ilves voitti ottelun maalein 5-3.

Seuraa Heitä

Terry Broadhurst #37 |

Laitahyökkääjä

Amerikkalaishyökkääjä on ollut joukkueensa parhaimmistoa. Broadhurst on kerännyt kymmenessä ottelussa tehot 4+2 ja viimeiset kolme kamppailua hän on viilettänyt maali per peli-tahdissa.

Eemeli Suomi #10 | Ilves

Laitahyökkääjä

Suomi on väläytellyt taitojaan etenkin ylivoimalla ja etenkin liike on parantunut. Kauden avausmaali kuitenkin puuttuu yhä - nähdäänkö sellainen Kouvolassa?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Nuoret loistavat Kouvolassa
KooKoon alkukausi on ollut todella synkkä, kun erityisesti maalinteko on tökkinyt pahemman kerran. Ilveksen kaksi parasta hyökkääjää puolestaan ovat sairastuvan puolella, eikä uusi vahvistus ehdi vielä peliin mukaan. Ilveksen nuoret pelaajat hakkaavat kuitenkin tarvittavat maalit ylivoimalla.
1 2
3