SaiPalle vieraita Aurajoen rannalta - vanhat tutut Selin ja Santanen vastakkain

LIIGA / Ennakko
Dave Spina on ollut hyvässä vireessä alkukaudella.
Kuva © Timo Savela
Torstaina Tapparan CHL:n pudotuspelien avausottelussa voittanut SaiPa saa vieraita Turusta, kun TPS vierailee Kisapuistossa.

SaiPa ja TPS kohtaavat Lappeenrannan torstai-illassa ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella. Molemmilla on takanaan seitsemän ottelua ennen tämän iltaista kamppailua. Vierasjoukkue TPS löytyy sarjataulukosta sijalta kaksi ja illan isäntäjoukkue SaiPa puolestaan majailee sarjataulukon peräpäässä sijalla 12. Piste-eroa joukkueiden välillä on kahdeksan pistettä.

TPS:n Liiga-kauden alku on ollut varsin mallikas, sillä toistaiseksi se on hävinnyt vasta yhden ottelun. Tällä hetkellä turkulaiset seilaavat viiden perättäisen voiton putkessa. SaiPan alkukausi sen sijaan on ollut mollivoittoinen, sillä voittoja on toistaiseksi kertynyt vasta kaksi. Kolme viimeisintä otteluaan lappeenrantalaiset ovat hävinneet, saalistaen niistä ainoastaan yhden pisteen.

Ratkaisukohdat

TPS on aloittanut kauden erittäin hyvin. Onnistujia on tullut viime kauteen verrattuna laajemmalta rintamalta. Erityisesti kakkosketjussa pelaavat Ilkka Pikkarainen, Patrik Virta ja Dave Spina ovat onnistuneet. Ketju onkin ollut ehdottomasti TPS:n toimivin hyökkäyskolmikko syksyn peleissä.

Vaikka TPS on kulkenut lähes voitosta voittoon ensimmäisissä peleissä, se on muokannut ketjuja. Kakkosketju on toiminut, mutta muihin kenttiin on haettu ratkaisuvoimaa pienillä muutoksilla. Viimeisimmäksi TPS-käskijä Ari-Pekka Selin siirsi nuoren hyökkääjän Erik Thorellin kolmosketjuun, jotta kentällisestä saataisiin tehoja irti. Pakistossa muutoksia on nähty niin pelien sisällä kuin pelien välissäkin.

Ennen torstai-illan ottelua Selin on myös pakotettu tekemään muutoksia kokoonpanoon, sillä hyökkääjä Eric Perrin loukkaantui tiistaina pelatun CHL-ottelun avauserässä. Kyseissä ottelussa hyökkääjän paikan otti Jerry Ahtola. Nähtäväksi jää jatkaako Ahtola myös SaiPaa vastaan Perrinin tilalla.

SaiPa kärsii edelleen loukkaantumisista. Tästä huolimatta tiistaina pelatussa CHL-ottelussa nähtiin kauden parasta SaiPaa. Joukkue oli aktiivinen molempiin päihin ja oman pään pelaamiseenkin oli tullut järkeä.

Myös TPS-otteluun SaiPa joutunee lähtemään repaleisella kokoonpanossa. Poissa ovat varmasti maalivahti Frans Tuohimaa sekä hyökkääjät Ville Koho ja Matti Järvinen. Maalivahti Jussi Markkasen sekä hyökkääjien John McFarlandin, Elmeri Kaksosen ja Joona Jääskeläisen pelaaminen selviää pelipäivänä.

Tiistain-ottelun kaltaiset otteet ovat loistaneet poissaolollaan koko Liiga-kauden alun. Ennen kautta pelatuissa CHL-otteluissa samanlaisista suorituksista oli viitteitä, mutta Liiga-kaukaloissa vastaavaa ei ole nähty.

Tilastopoiminnat

TPS on laukonut ensimmäisen seitsemän ottelun aikana peräti 62 kertaa enemmän kuin sen vastustajat yhteensä (276-214). SaiPa vastaavasti on laukonyt yhdeksän kertaa vähemmän kuin sen vastustajat yhteensä (235-244).

Ottelussa kohtaavat myös pitkäaikainen valmentajakaksikko TPS:n Selin ja SaiPan Ari Santanen. Kokeneet valmentajat valmensivat SaiPaa yhdessä lähes viiden kauden ajan.

Seuraa Heitä

Mikael Kuronen #78 |

Laitahyökkääjä

On nousemassa yhdeksi SaiPan tärkeimmistä hyökkääjistä. Luistelee, taklaa ja taistelee. Samalla on tullut onnistumisia myös pisteiden valossa.

Dave Spina #12 |

Hyökkääjä

SaiPasta toissa kauden jälkeen pienen kohun saattelemana lähtenyt Spina on ollut alkukaudella hyvässä vireessä. Löytänyt rinnalleen sopivat pelaajat.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Mihin pystyy TPS ilman Perriniä?
TPS joutuu otteluun ilman henkistä sekä pelillistä johtajaansa Perriniä. Kokeneen kanadalaisen puuttuminen sopii puolustuspelinsä kanssa tuskailleelle SaiPalle paremmin kuin hyvin, sillä viimeistelytehokkuus riittää kyllä pisteiden metsästykseen.
2 3
1 2