Tuskien taival päätökseen - nähdäänkö Lempäälässä kokeneen liigapelaajan jäähyväiset?

MESTIS / Ennakko
Jääkö Hokki-kamppailu Männikön viimeiseksi aktiiviurallaan?
Kuva © Timo Savela
Runkosarjan päätöskierroksella Lempäälässä iskevät yhteen LeKi ja Hokki. Hokki on varmistanut jo kakkostilansa ja LeKi on onnistunut selättämään karsintamörön. Lisäksi miltei 600 ottelun liigakokemuksella varustetun LeKi-pelaajan ura saattaa tulla päätöspisteeseen.

Lempäälässä huokaistiin helpotuksesta

LeKin keskiviikkoinen Peliitat-voitto tarkoitti sitä, että Lempäälässä nähdään Mestis-kiekkoa myös kaudella 2016-2017.  

Joukkue on tuskaillut läpi kauden maalinteko-ongelmissa, mutta lempääläläisten onneksi JYP-Akatemia ja RoKi kangertelivat vielä enemmän. LeKi on voittanut kolme edellistä otteluaan, mikä on LeKille kova suoritus tärkeään paikkaan. Saukkopaidoilla onkin mahdollisuus päättää kautensa mehevään neljän ottelun voittosuoraan.

Lisäksi LeKi julkaisi verkkosivuillaan haastattelun, jossa spekuloitiin Miikka Männikön uran mahdollisella päättymisellä lauantain kamppailuun. Onko Hokki-kamppailu kokeneen kiekkokiertolaisen uran päätepiste?

Kähkösen nollaama Hokki hakee runkosarjalle voittoisaa päätöstä

Hokki saapuu Lempäälään suoraan Turusta, jossa se kohtasi perjantaina TUTOn. TUTO-maalille saapunut Kaapo Kähkönen onnistui nollaamaan kaikki Hokki-yritykset ja kajaanilaiset kokivat Kupittaalla 0-3 -vierastappion. Jobinpostia joukkueelle toi Mikael Seppälän loukkaantuminen ottelun ensimmäisessä erässä.

Joukkue on varmistanut kakkossijan runkosarjassa, joten myöskään vierasjoukkueella ei pelissä ole sen erikoisempaa panosta. Hokki ei kuitenkaan lähde lepuuttelemaan avainpelaajia vaan he ovat mukana parhaalla kokoonpanollaan.

Tosipeleihin valmistautuessa Hokin pitäisi vielä pystyä petraamaan ylivoimapeliänsä sekä ailahtelevaa vieraspelaamista. Liian usein hyvää esitystä saattaa seuraavassa ottelussa seurata täydellinen mahalasku. Tällaisiin heilahteluihin ei pudotuspeleissä ole varaa.

Jatkuuko kotivoittojen sarja?

Joukkueiden kauden kolme aikaisempaa kohtaamista ovat olleet runsasmaalisia ja näistä otteluista voittajana on aina poistunut kotijoukkue.

Vuoden 2015 puolella pelatut ottelut päättyivät Hokin 5-1 ja LeKin 6-2 voittoihin. Edellinen kohtaaminen pelattiin helmikuun alussa Kajaanissa. Silloin Hokki oli parempi maalein 5-2.

Odotettavissa saattaakin olla jällleen monimaalinen ottelu, sillä joukkuueet pääsevät paineettomassa tilassa nautiskelemaan runkosarjan päätökseen.

Seuraa Heitä

Miikka Männikkö #12 |

Laitahyökkääjä

Kokenut laitahyökkääjä saattaa LeKin kotisivujen mukaan pelata tänään lauantaina viimeisen ottelunsa aktiiviurallaan. Männikkö on parantanut otteitaan loppukaudesta, mistä osoituksena edellisessä kahdessa kotiottelussa kerätyt 3+3 tehot.

Santeri Vuoti #3 |

Vasen laitahyökkääjä

Hokin uusin vahvistus Vuoti palaa jälleen Lempäälään, mutta tällä kertaa Hokki-paidassa. Vuoti debytoi eilen perjantaina TUTOa vastaan Michal Kristofin ja Joni Piipposen laidalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle