Keuruulaiset giljotiinin laukaisimella

MESTIS / Ennakko
Keksiikö Peliitta-valmennus temput KeuPan puolustusmuurin murtamiseen?
Kuva © Timo Savela
Kaiken edestään panssarivaunun telaketjun tavoin murskannut KeuPa HT saapuu vierailulle Heinolaan aikeinaan katkaista heinolalaisten viimeiset haihattelut playoff-paikasta. Peliitoille KeuPa on ollut tälläkin kaudella hankala vastus.

3-2 on tullut tutuksi tulokseksi tällä kaudella Peliittojen ja KeuPan kohtaamisissa. Peliitat on vetänyt pidemmän korren kahdesti kolmesta kohtaamisesta. Huomioitavaa on kuitenkin, että molemmat voitot tulivat syyskauden aikana, jolloin keuruulaisten peli ei ollut lainkaan uomissaan. Siitä huolimatta Peliitat joutui jo tuolloin todella lujille sarjan hännillä rämpineen KeuPan kanssa ja Keuruulla voiton repimiseen vaadittiin jatkoaika.

Tammikuussa oli KeuPan vuoro voittaa toinen kotipelinsä. 3-2 lukemat olivat tällä kertaa Ville Niemisen suojattien hyväksi. Kyseinen ottelu oli vasta alkusoittoa keuruulaisten kevään hurjalle voittokululle. Perjantaina Heinolan halliin julistettaneen sotatila, sillä Peliitat tulee taistelemaan viimeiseen asti voitosta pitääkseen toivon kipinän pudotuspeleistä vielä elossa. KeuPa ei vastaavasti aio hyvää lentoaan katkaista, eikä vierasjoukkue varmasti tule antamaan jäällä tuumaakaan periksi.

Viime kaudella joukkueet taistelivat verisesti viimeisestä playoff-paikasta. Kilpajuoksu päättyi lopulta pisteen erolla keuruulaisten hyväksi. Peliitoilla onkin riittänyt ylimääräistä motivaatiota tälle kaudelle juuri KeuPaa vastaan, joten odotettavissa on playoff-henkistä hampaat irvessä taistelua.

Peliitat pelaa vain kolmesta pisteestä

Heinolan Peliitat kärsi kirvelevän tappion keskiviikkona Turussa TUTO Hockeyta vastaan. Peliitat ei päässyt ottelussa missään vaiheessa tasolleen ja näin TUTO korjasi potin 5-2 lukemin. Tulos selkiytti heinolalaisten loppukauden asetelmia kummasti, sillä jatkoon päästäkseen pitää Peliittojen voittaa kaikki kolme jäljellä olevaa kotiotteluaan varsinaisen peliajan puitteissa ja vastaavasti K-Vantaan olisi jäätävä lopuissa peleissään pisteittä. Kaikki muu kuin kolme pisteen voitto tietää kuolemantuomiota playoff-haaveille.

Turussa Peliittoja piti pystyssä loistavassa torjuntavireessä oleva maalivahti Emil Larmi. Hyökkäyspäässä Miska Siikosen johtama kolmikko laidoillaan Eetu Elo ja Juuso Perttilä, otti jälleen tulosvastuun. Elo vastasi heinolalaisten kummastikin maalista.

Motivaatiota Peliitoilta ei tule puuttumaan. Valmennusjohdon tehtäväksi jää psyykata joukkue oikeanlaiseen iskuun, jonka Peliitat löysi viime lauantaina Heinolassa Hokkia vastaan. Sarjakakkonen jäi tuolloin kaikilla osa-alueilla onnistuneen kotijoukkueen jalkoihin ja taululla komeili lopulta tylyt 5-1 numerot. Turun reissulta nähtyyn hampaattomuuteen ei ole enää varaa. Peliitat lähtee otteluun ilman suurempia kokoonpanomuutoksia.

Keuruun Maginot-linja lähes murtamaton

Valmentaja Niemisellä lienee tällä haavaa Keuruun levein hymy, joka ei osoita hyytymisen merkkejä. Vanha Stanley Cupin voittaja on tuonut voittamisen kulttuurin pieneen suomalaiskaupunkiin. KeuPa oli pitkään sarjataulukossa valovuosia Peliittojen takana, mutta kevätpuoliskolla meno on äitynyt niin hurjaksi, että keuruulaiset ovat paahtaneet ohituskaistaa pitkin reilusti heinolalaisjoukkueen ja monen muun joukkueen ohi.

Minkäänlaista järkisyytä ei ole esittää, miksei kahdeksan ottelun voittoputki saisi jatkoa Heinolassa, josta KeuPa omaa hyvän historian, vaikka viime ottelun joulukuussa niukasti hävisikin. Viimeisin tappio on peruja Mikkelin vierailulta tammikuun lopulta ja tätä ennen voittoja oli rivissä jo kolme putkeen. Ei siis ihme, että joukkue löytyy nyt sarjataulukon kutospaikalta. Edellä oleva Hermes on vain pisteen päässä, joten lienee vain ajan kysymys, kun sijoitus paranee taas pykälällä.

KeuPan peli on nojannut erittäin vahvaan ja tiiviiseen puolustuspeliin. Lisäksi maalipaikkansa on joukkue onnistunut ratkaisuhetkillä hyödyntämään. Kahdeksan ottelun voittoputkeen mahtuu kaksi maalivahdin pelaamaa nollapeliä ja muissa kuudessa ottelussa on kussakin syntynyt vain yksi takaisku ottelua kohden. Edellisessä Mikkelin tappiopelissäkin sarjakärki pystyi maalintekoon vain kolmasti keuruulaisia vastaan.

KeuPan kokoonpanoon on tiedossa yksi pienisuuri muutos perjantaille. Tehoketju Emppu PulliainenEetu KoivistoinenPasi Kouvalainen hajoaa viikonlopun pelien ajaksi Kouvalaisen kärsiessä kahden ottelun pelikieltoa, joka tuli  keskiviikon pelissä Lempäälässä tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta. Tosin, sota tuskin yhtä miestä etenkään tässä joukkueessa kaipaa.

Seuraa Heitä

Roope Elimäki #37 | Kiekko-Espoo

Keskushyökkääjä

Peliittojen kultakypärän on kentällisineen noustava ratkaisijan rooliin kauden tähän asti tärkeimmällä hetkellä. Vierasjoukkueen tiiviin puolustuspakan murtaminen vaatii käsiä, taitoa, taistelua ja johtajuutta. Löytyykö Elimäeltä henkistä kanttia ja kykyä puristamaan itsestään kaikkea irti kovassa paikassa?

Eetu Koivistoinen #31 | HIFK

Keskushyökkääjä

Bluesin ja Kirkkonummen Salamoiden juniorijoukkueiden kautta Rauman Liiga-remmiin murtautunut ja yhteistyön kautta Keuruulle siirtynyt Koivistoinen valittiin Jatkoajan helmikuun Mestis-pelaajaksi. Helmikuun viidessä ottelussa syntyi mehevät 4+5=9 tehopistettä. Kuinka maalinlatominen onnistuu ilman pelikiellossa olevan syöttökone Kouvalaisen tarjoiluja?

» Lähetä palautetta toimitukselle