Palaako SaPKo takaisin raiteilleen putoamisuhan alla olevan LeKin kustannuksella?

MESTIS / Ennakko
Jatkosopimuksen solmineella Pasi Räsäsellä riittää vielä mietittävää.
Kuva © Antti Varonen
SaPKo ja LeKi kohtaavat lauantaina viimeisen kerran kuluvalla kaudella. Edellisestä kolmesta keskinäisestä kamppailusta voittajana selvinnyt SaPKo hakee kadonnutta pelivirettään. LeKi puolestaan yrittää karistaa rovaniemeläisiä kannoiltaan.

SaPKolla niskaote lempääläisistä

SaPKon ja LeKin aiemmasta kolmesta runsasmaalisesta kohtaamisesta kaksi on ratkennut vasta jatkoajalla, ja viimeisin kamppailu Talvisalossa päättyi aiempien kamppailujen tavoin pässipaitojen hyväksi.

Joukkueet ovat keskinäisissä otteluissa mättäneet keskimäärin kahdeksan maalia. Sarjan pohjasijoilla majaileva LeKi on ajoittain onnistunut vastaamaan SaPKon hyökkäysosaston laajuuteen, mutta voitonavaimet ratkaisuhetkillä ovat uupuneet.

Ottelun alku ilman takaiskuja?

SaPKo on kolmessa edellisessä tappio-ottelustaan jokaisessa päästänyt ensimmäisessä erässä vähintään kaksi maalia. Nopeat takaiskut ovat lamauttaneet joukkuetta, koska savonlinnalaiset eivät ole kyenneet pääsemään otteluun enää mukaan.

Myös pässipaitojen maalihanat ovat pelin kriittisimmillä hetkillä kuihtuneet olemattomiin.

Löytyvätkö hermot putoamistaistelussa?

LeKi katkaisi keskiviikkona seitsemän ottelun tappioputkensa, mutta hetkellisesti raiteille palannut juna suistui jo perjantaina Jokipoikien löylyttäessä lempääläisiä 6-2-lukemin.

Saukkopaidat pelaavat Talvisalossa tärkeistä pisteistä, sillä aivan joukkueen kannassa hengittävä RoKi kohtaa samaan aikaan SaPKon takana olevan Kiekko-Vantaan.

Seuraa Heitä

Teemu Lämsä #45 |

Keskushyökkääjä

Lämsä palaa emäjoukkueestaan TPS:stä takaisin pässipaitaan. Tuoko keskiviikkona syntynyt ensimmäinen Liiga-maali hyökkääjän otteisiin kipinää myös Talvisalossa?

Mika Noronen #35 |

Maalivahti

Norosen paluu lempääläisjoukkueeseen ei sujunut perjantaina suunnitelmien mukaisesti. Antaako 36-vuotias konkari LeKille lauantaina mahdollisuuden voittoon?

» Lähetä palautetta toimitukselle