KeuPa piirun verran parempi − saako Akatemia voitot tasan?

MESTIS / Ennakko
Kuluvalla kaudella KeuPa on ollut Akatemiaa vahvempi.
Keuruun lauantai-illassa yhteen iskevät isäntäjoukkue KeuPa HT ja vierasjoukkue JYP-Akatemia. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo viisi kertaa. KeuPa on ollut piirun verran parempi, sillä viidestä kohtaamisesta kolme on mennyt keuruulaisjoukkueen nimiin.

KeuPalla asenne kohdillaan

Keuruulaiset olivat perjantaina kovan paikan edessä, kun vastaan luisteli sarjakärki Jukurit. Ottelu päättyi KeuPan kannalta ikävästi numeroin 3-1, mutta turhan paljon ei kannata keuruulaisia syyttävällä sormella osoitella.

Kovasta vastuksesta huolimatta KeuPa taisteli ennakkoluulottamasti, eikä keuruulaispoppoon kannata missään nimessä perjantain tappiosta lannistua. Vahvasti kotikaukalossaan esiintyneellä KeuPalla on kaikki mahdollisuudet pärjätä JYP-Akatemiaa vastaan, jos peli-ilme säilyy yhtä vahvana kuin perjantaina ja joukkueen viimeistely on kunnossa.

JYP-Akatemia löytänyt rentoutensa

Tehottomuudesta kärsinyt JYP-Akatemia kohtasi perjantaina LeKin, jota vastaan jyväskyläläispoppoo onnistui iskemään peräti neljä maalia. Akatemia onkin saanut peliinsä rennomman otteen ja onnistujiakin on löytynyt aikaisempaa laajemmalla rintamalla.

Jos KeuPan täytyy säilyttää pirteä peli-ilmeensä, on Akatemian säilytettävä rento otteensa, jotta täysi pistepotti Keuruulta olisi mahdollinen. 

KeuPa HT ollut niskan päällä

Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet jo peräti viidesti, joten joukkueet ovat toisilleen poikkeuksellisen tutut. Kauden avauksessa syyskuun alussa Akatemia oli pirteämpi 4-1-lukemin, mutta marraskuun lopulla KeuPa iski takaisin voittomaalikilpailun jälkeen numeroin 3-4. Akatemiaa onnisti vielä kerran marraskuussa, mutta kaksi viimeisintä kohtaamista ovat olleet KeuPan heiniä.

Viimeisessä kahdessa kohtaamisessa Akatemian on onnistunut iskeä KeuPa-verkkoon vain kaksi maalia, joten mukaan Keuruulle jyväskyläläisvieras tarvitsee ennen kaikkea tehokkuutta. Kotikaukalossaan viimeksikin voitokkaana esiintynyt KeuPa puolestaan pitää varmasti loppuun asti puolustuksensa tiiviinä.

Seuraa Heitä

Janne Myllymäki #63 |

Puolustaja

Kolmoskentän pakki iski perjantaina KeuPan ainokaisen maalin. Riittääkö puhti vielä lauantainakin?

Patrik Forsberg #3 | Hokki

Puolustaja

Fyysisesti vahva pelaaja, jonka hyvä laukaus jää liian usein piippuun. Joko lauantaina onnistaisi?

» Lähetä palautetta toimitukselle