Skalpeeraako pikkuveli isoveljen?

MESTIS / Ennakko
Pötköttelyn aika on ohi, kun tositoimet jatkuvat tiistaina.
KeuPa HT saa Keski-Suomen paikalliskamppailuun vieraakseen JYP-Akatemian. Akatemialla on isoveljen roolinsa lisäksi kasvonsa pestävänä turpasaunan jälkeen.

Poikkeus vahvisti säännön?

KeuPa HT on pitkin kautta tuskaillut maalinteon kanssa. Keuruulaiset ovat mättäneet toiseksi vähiten maaleja jaetusti LeKin kanssa. Piilevää potentiaalia nähtiin kuitenkin taukoa edeltäneessä ottelussa, kun kyläjoukkue mätti kuusi osumaa Hokin verkkoon. Maalisuman kuvittelisi vapauttaneen peliä, joten KeuPalta on syytä odottaa iloista jääkiekkoa.

Syväkyykyn jälkeen

JYP-Akatemia lähti viettämään joulua varsin synkissä tunnelmissa, kun pitkä bussimatka Rovaniemelle tuotti vain 7−0-tappion. Jos keuruulaisten maalisaldo ei ilonkiljahduksia tuota, vielä synkempi tilanne on jyväskyläläisleirissä. Sarjan vähiten maaleja tehnyt joukkue haluaakin unohtaa kuluneen syksyn ja jatkaa pudotuspelipaikan tavoittelua uudestisyntyneenä.

Onko pikkuveli isoveli?

Keski-Suomen paikalliskamppailuja on nähty tällä kaudella neljä kappaletta, eikä keskinäisestä paremmuudesta vielä ole selvyyttä. Molemmat joukkueet ovat onnistuneet voittamaan yhden koti- ja yhden vierasottelun.

Ottelussa on myös mielenkiintoista seurata, kuinka voimakkaasti omat koirat tällä kertaa purevat. KeuPan parhaat pistemiehet keskinäisissä kohtaamisissa ovat olleet vielä pari kautta sitten Akatemiassa kiekkoileet Jani Ollitervo ja Riku Pitkänen.

Koska ottelu on molemmille ensimmäinen yli viikon tauon jälkeen, myös valmistautuminen on suuressa roolissa. KeuPa saa hiuksenhienon edun kotiottelun vuoksi, mutta pienen etäisyyden vuoksi Akatemian matkustaminen tuskin tehoja syö.

Seuraa Heitä

Joel Sund #67 |

Laitahyökkääjä

Mestis-tasolle kohtalaisen hyvä maalintekijä ja hyvä hämmentäjä. Kuin tehty lämminhenkisiin paikalliskamppailuihin.

Riku Pitkänen #27 |

Laitahyökkääjä

Suuremman vastuun perässä Keuruulle siirtynyt Pitkänen kuuluu KeuPan suurimpiin nimiin. Jatkuuko tehoilu Akatemiaa vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle