Jatkaako Jukurit maali-iloitteluaan?

MESTIS / Ennakko
Niko Laakkonen (keskellä) on löytänyt oivan maalivireen.
Kuva © Antti Varonen
Jukureiden neljän kotiottelun putki jatkuu keskiviikkona, kun Kiekko-Vantaa saapuu testaamaan mikkeliläisten vireen.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti kuluneella kaudella. Molemmat ottelut ovat päättyneet kotijoukkueen juhliin, sillä Vantaalla lohipaidat ottivat niskalenkin vierailijoista. Vuorostaan Mikkelissä Jukurit oli tyly isäntä, sillä joukkue löi seitsemän maalia vantaalaisten verkkoon päästi vain kaksi osumaa omiin.

Vahvavireinen kotijoukkue Jukurit hätyyttelee keskiviikkona sarjan piikkipaikkaa, sillä kolmen pisteen voitolla mikkeliläisillä on mahdollisuus ohittaa kajaanilaiset sarjataulukossa. Myös vantaalaisille voitto olisi tärkeä, sillä joukkue kamppailee tiukasti sarjan keskikastissa.

Loistavan maalivireen löytänyt mikkeliläisjoukkue on voittanut edelliset 10 otteluaan ja saanut pisteitä 17 peräkkäisessä ottelussa. Edellisen kolmen pisteen tappion Jukurit koki niin ikään K-Vantaata vastaan lokakuussa maalein 2-5.

Myös K-Vantaa on napsinut voittoja viime otteluissa. Ainut romahdus vantaalaisille tapahtui marraskuun lopulla, kun Hermes voitti kotonaan lukemin 8-1. Lohipaidat ottivat kuitenkin edellisestä ottelustaan maukkaan voiton, kun se kukisti Jokipojat kotonaan maalein 6-4.

− Meillä oli siinä pieni notkahdusvaihde, mutta viime viikko oli taas todella hyvää ja ehjää suorittamista koko joukkueelta. Siitä on hyvä jatkaa, kommentoi keskiviikkona uransa 300. Mestis-ottelunsa pelaava vantaalaishyökkääjä Pekka Niemimaa seuran kotisivuilla.

− Todella kova joukkue on vastassa ja tämä on meille hyvä mittari. Meidän pitää luottaa ja toteuttaa omaa systeemiämme. Lähdemme haastamaan Jukureita ja hakemaan kolmea pistettä Mikkelistä.

Jokipojat-ottelussa vantaalaiset jaksoivat tehdä töitä täydet 60 minuuttia, minkä lisäksi maalilla pelannut Christian Heljanko torjui mainiosti neljästä päästetystä maalistaan huolimatta.

Seitsemänneksi paras vierasjoukkue K-Vantaa tarvitsee keskiviikkona onnistumisia maalinteossa, sillä tämän hetken Jukureita ei kaadeta kotonaan vähäisillä maalimäärällä. Vantaalla ei ole varaa virheisiin, sillä Jukurit kyllä käyttävät paikkansa hyödyksi.

Jukureiden peli hyökkäysalueella lähentelee ajoittain Punakoneen tyyliä. Viidessä edellisessä kotiottelussa peräti 26 maalia viimeistellyt jukurijoukkue on löytänyt keinot maalintekoon, mikä on tuottanut haluttua tulosta.

Myös Jukureiden puolustuspelaaminen on ollut vahvaa niillä hetkillä, kun sitä on tarvittu. Viimeisenä lukkona on toiminut maalivahti Mika Norja, jonka torjuntaprosentti edellisestä viidestä ottelusta on jopa 95,36.

K-Vantaalta poissa loukkaantumisien vuoksi ovat ainakin hyökkääjä Teemu Mielonen sekä puolustaja Valtteri Parikka. Joukkueen maalilla aloittaa jokerilaina Jani Kautto. Jukureiden joukkueessa on ollut niin ikään pieniä vammoja, joten lopullinen kokoonpano selviää vasta pelipäivän aamuna.

Keskiviikko-iltana K-Vantaan mahdollisuudet ottelun voittoon ovat hyvin pienet, mikäli katsotaan pelkkää tilastoa. Vaikka kaikki putket ovat tehty katkaistaviksi, täytyy vantaalaisten pelata kauden paras pelinsä taistellakseen voitosta.

Seuraa Heitä

Toni Leinonen #25 |

Laitahyökkääjä

Vikkeläjalkainen kapteeni on joukkueelleen elintärkeä pelaaja. Kentällä ollessaan Leinonen pystyy kiusaamaan vastustajan puolustajia hämmästyttävällä nopeudellaan.

Niko Laakkonen #23 |

Laitahyökkääjä

Laakkonen iski Peliittoja vastaan puhtaan kypärätempun ja oli joukkueen pirteimpiä pelaajia. Yhdessä Teemu Henritiuksen ja Roope Rannan kanssa pelaava Laakkonen pelaa tilanteet aina loppuun asti antaen kaikkensa voiton eteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle