Hyökkäyspään tehoja etsitään Kokkolassa

MESTIS / Ennakko
Johdattaako Godla Hermeksen voittojen tielle?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kaksi Mestiksen sarjataulukon alemmassa kastissa majailevaa joukkuetta kohtaavat perjantaina.

Hermeksen kolmen ottelun voittoputki katkesi, kun vieraskaukalo osoittautui kokkolalaisile jälleen vaikeaksi paikaksi. Hermes on Mestiksen kolmanneksi heikoin vierasjoukkue. 

Hermeksen pelillinen ote on ollut viime otteluissa mallillaan, vaikkakin muutamassa käänteessä joukkue on sortunut helppoihin virheisiin. Edellisessä ottelussaan KeuPaa vastaan Hermes ei onnistunut luomaan kaksisia maalipaikkoja, joskaan se ei myöskään sallinut vastustajan temmeltää omalla aluellaan.

Hermeksen akilleen kantapääksi viime ottelussa muodostui myös ennalta joukkueen tukipilareihin lukeutuvat slovakkivahti Denis Godla, joka hörppäsi muutaman luvattoman helpon kiekon selkänsä taakse.

Hermes saa perjantain taistoon muutamia vahvistuksia. Joonas Huovinen palaa Kokkolaan uudella lainasopimuksella, joka on voimassa tammikuun loppuun asti. Lisäksi Hermes-kasvatti Lauri Haimakainen debytoi edustusmiehistössä.

JYP-Akatemian hyökkäysmateriaali leventynyt

JYP-Akatemia pelasi TUTOa vastaan erittäin hyvällä tasolla. Tulos jäi kuitenkin ohkaiseksi siksi, että turkulaisnippu pelasi niin hyvin. Kiekollinen peli oli JYP-Akatemialla parempaa kuin aikoihin. 

Akatemia on vaeltanut alkukauden pimeydessä, eikä nuori joukkue ole saanut parasta mahdollista teräänsä näkyviin. Yksittäisiä Samuel Salosen kaltaisia valonpilkahduksia jyväskyläläispoppoossa on nähty.

Hyökkäysmateriaali näyttää paperilla Akatemian osalta hyvältä nyt kun Liigan puolella loukkaantumissuma on hellittänyt, ja JYPin apuna olleet pelaajat palaavat Akatemian käyttöön. Hyökkäysvastuu onkin jyväskyläläisten kannalta jakautunut ilahdutavasti monille pelaajille. 

Seuraa Heitä

Ville Rajala #9 |

Laitahyökkääjä

Rajala lukeutui joukkueensa yritteliäimpiin pelaajiin viime ottelussa ja piti tuloksellista toivoa yllä loppuun asti viimeisteltyään joukkueensa ainoan maalin.

Joose Antonen #48 | Kärpät

Laitahyökkääjä

Antonen lähetettiin Akatemiaan petraamaan puolustuspeliään. Hän ei pelaa tällä hetkellä vahvuuksillaan, jotka löytyvät hyökkäyspäästä. Löytyykö kadonnut itseluottamus perjantaina?

» Lähetä palautetta toimitukselle