Peliittojen hyvä puolustuspeli voi murtaa Jukureiden voittoputken

MESTIS / Ennakko
Peliitat tarvitsee perjantaina maalivahtipelipelin onnistumista.
Kuva © Timo Savela
Perjantaina Jukurit saa vieraita Heinolasta, kun ailahtelevasti viime aikoina pelannut Peliitat saapuu kotijoukkueen testattavaksi.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana yhden kerran. Heinolassa pelatusta ottelusta voittajana tuolloin poistui Jukurit selvin luvuin 1-4.

Peliitat on pelannut ailahtelevasti viimeisissä viidessä ottelussa. Kaikki kamppailut ovat olleet tasaisia maalin pelejä, ja kahdesti Peliitat on niistä poistunut voittajana.

Puolustuspeli on ollut heinolalaisten vahvuus. Vaikka tappioita on joukkueelle kertynyt, ei missään ottelussa ole nähty murskalukemia. Osasyynä tälle lienevät Peliittojen maalivahdit Emil Larmi ja Antti Rautiola, joiden välille on syntynyt terve kilpailusuhde.

Alkukaudesta takkuillut Jukurit-juna on palannut jälleen raiteilleen. Mikkeliläiset ovat kivunneet runkosarjassa toiselle sijalle hätyyttelemään niin ikään vahvasti pelannutta Kajaanin Hokkia.

Toisin kuin Peliittojen, Jukureiden pelissä on näkynyt viime otteluissa tasaisen varmaa suorittamista. Tällä hetkellä yhdeksän ottelun voittoputkessa liitävän mikkeliläisjoukkueen vahvuudesta kertoo osittain myös se, että edellisestä tappioputkesta on aikaa jo miltei kaksi kuukautta.

Viidenneksi paras vierasjoukkue Peliitat on osittain kärsinyt tehottomuudesta. Vaikka heinolalaiset iskivätkin keskiviikkona K-Vantaata vastaan kolme ylivoimamaalia, ei Peliittojen ratkaisut maalipaikoissa ole olleet kaikista terävimpiä.

Keskiviikon tappioon päättyneen ottelun suurin käännekohta oli se, kun heinolalaiset epäonnistuivat kahdesti läpiajotilanteesta. Peliitoissa on ratkaisuvoimaa paljon yhdessä pelanneiden Miika Roineen, Miska Siikosen ja Kimi Koiviston muodossa, joten Jukureille ei ole tiedossa tälläkään kertaa helppoa iltaa.

Jukureiden viimeistely on ollut viime aikoina rautaisen lujaa. Viiteen viime otteluun joukkue on tehtaillut peräti 24 maalia, minkä lisäksi myös puolustuspeli on toiminut alkukautta paremmin.

Perjantain ottelussa Peliitat saa esittää kauden parasta puolustus- ja hyökkäyspeliään, mikäli joukkue haluaa pisteitä mukaansa Mikkelistä, sillä kotijoukkue Jukurit on loistavassa vireessä.

Toisaalta, mikäli Peliitat pystyy pitämään Jukurit pitkäänkin nollilla, voi turhautumista näkyä mikkeliläisten otteissa. Silloin myös Peliitoilla on mahdollisuus kamppailla ottelun voitosta.

Seuraa Heitä

Miika Roine #18 | Pelicans

Laitahyökkääjä

Keskiviikkona tehot 1+2 viimeistellyt Miika Roine on ollut Peliitat-joukkueen kantavia voimia hyökkäyspäässä. Roine pelaa kentällä viisaasti ja jakaa loistavia syöttöjä ketjukavereilleen.

Timo Hiltunen #28 |

Laitahyökkääjä

Keskiviikkona LeKiä vastaan tehot 3+1 viimeistellyt maaliruisku pääsi ryminällä mukaan tehotilastoihin. Jatkuuko nopean laitahyökkääjän tehoilu myös Peliittoja vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle