Savon herruustaistossa kamppaillaan kärkisijoista

MESTIS / Ennakko
Turtiainen on ollut tehokkaana alkukaudesta.
Kuva © Antti Varonen
Jukurit ja SaPKo ottavat yhteen revanssiviikonlopun tunnelmissa perjantaina ja lauantaina. Jaossa olevat sarjapisteet tulisivat molemmille keskinäisen kamppailun suhteen tarpeeseen, sillä paikallisviholliset majailevat ainoastaan kahden pisteen päässä toisistaan sijoilla kaksi ja neljä.

Jukurit venytti edellisviikon kamppailuissa pisteputkeaan jo 11 otteluun, kun se kaatoi sekä Kiekko-Vantaan että Hermeksen. Mikkeliläisryhmä oli molemmissa otteluissa alussa hieman vaisu, mutta pelin edetessä otti ohjat käsiinsä ja hoiti kamppailut väkevillä suorituksilla nimiinsä.

Hermestä vastaan ratkaisijan rooliin nousi laitahyökkääjä Jaakko Turtiainen, joka upotti kiekon toisen erän lopulla miinuskulmasta ohi Denis Godlan. 24-vuotiaan Turtiaisen alkukausi on ollut muutenkin vahva, sillä hän on 11 täysosumallaan sarjan maalipörssissä toisena ja tehotilaston lukema +14 oikeuttaa pörssin kolmanteen sijaan.

Jukureiden vahvuudeksi voi laskea myös tasaisesti onnistumisia saaneen materiaalin: peräti kahdeksan pelaajaa on tehnyt yli 10 tehopistettä ja täysin ilman tehopisteitä runkopelaajistosta on vain puolustaja Ilkka Vaarasuo. Kovimmassa vireessä viime aikoina on ollut keskushyökkääjä Oula Palve, joka on takonut viimeisissä kahdeksassa ottelussa tehot 5+9.

Mikkeliläisryhmän puolustuspelaaminen on ollut erittäin vahvaa, sillä edellisissä kymmenessä ottelussa joukkueen verkkoon on tehty keskimäärin 1,6 maalia per ottelu. Jukuripuolustus on onnistunut pitämään vastustajan hyvin poissa parhaalta maalintekosektorilta ja viimeisenä lukkona tolppien välissä on ollut vireensä löytänyt Mika Norja.

Sarvipäiden kokoonpanossa ei suuria muutoksia ole odotettavissa Hermes-otteluun nähden. Varmuudella poissa on ainoastaan pelikieltoaan vielä perjantaina kärsivä hyökkääjä Joonas Kalliola.

Aukeavatko maalihanat?

SaPKon tilastoihin merkittiin viime viikolta voitto ja tappio, kun TUTO kaatui 1-0, mutta Hokki vei pisteet 0-4-numeroin. Molemmissa otteluissa sarjassa kolmanneksi eniten osumia tehneen savonlinnalaisryhmän maalinteko yskähteli pahasti, vaikka varsinkin TUTOa vastaan sillä oli riittävästi paikkoja lisämaalien tekemiseen.

Vastaavasti alkukaudesta ongelmia tuottanut puolustuspelaaminen on parantunut ja varsinkin TPS:stä lainalle saapunut maalivahti Oskari Setänen oli mies paikallaan tolppien välissä. Setänen aloittaa pässipaitojen veräjällä myös perjantain ottelussa, mutta lauantaina torjuntavastuun saa Olli Kälkäjä.

Vierasottelut ovat kuluvalla kaudella sopineet SaPKolle hyvin, sillä joukkue on jäänyt yhdeksässä vieraskamppailussaan pisteittä ainoastaan kerran. Mikkelistäkin SaPKo vei kauden avauksessa kaksi sarjapistettä voittomaalikisan jälkeen lukemin 5-4.

SaPKolta puuttuvat varmuudella kokoonpanosta loukkaantuneet Casimir Jürgens, Tomi Wilenius ja Rasmus Hämäläinen. Lisäksi edustuskelvottomana Hokkia vastaan pelannut puolustaja Markus Kojo on pelikiellon vuoksi sivussa viikonlopun molemmista otteluista.

Seuraa Heitä

Jaakko Turtiainen #28 |

Laitahyökkääjä

Vahvassa tehovireessä koko syksyn olleen laiturin arvoa kentällä ei mitata vain tehopisteissä. Fyysinen pelaaja tekee töitä tunnollisesti myös alaspäin ja jakelee kovia taklauksiakin.

Janne Kumpulainen #7 |

Laitahyökkääjä

SaPKon ykköspistemiehen pari viimeistä ottelua ovat menneet kiikaritehoilla. Ei ole tauon jälkeen saanut kiekkoa, koska Pasi Räsänen on peluuttanut miestä nelosketjussa . Nouseeko kantavaksi voimaksi revanssiviikonloppuna?

» Lähetä palautetta toimitukselle