KeuPako taas Peliittojen mörkönä?

MESTIS / Ennakko
Peliittojen Ilari Metsola varmistaa, ettei KeuPa-hyökkääjille pääse mukavuuden tunne maalin edustalla yllättämään.
Kuva © Timo Savela
KeuPa HT ja Heinolan Peliitat ottavat ensimmäistä kertaa yhteen kuluvan Mestis-kauden aikana. Viime kaudella joukkueet taistelivat tiukasti viimeisestä pudotuspelipaikasta. Pidemmän korren veti lopulta yhden pisteen turvin KeuPa, joka voitti suurimman osan joukkueiden keskinäisistä väännöistä.

KeuPa kärsii tutusta nousijasensaatiojoukkueen ongelmasta. Uskomatonta tulokaskautta 2014-2015 on seurannut vaikeuksien, kärsimyksien ja kyrsimyksien syksy. Kolmen pisteen voittoja keuruulaiset ovat keränneet tällä kaudella vasta kaksi ja niistäkin viimeisin syyskuun loppupuolella. 14 pisteen saalillaan KeuPa on joutunut peränpitäjän rooliin Mestiksessä.

Valon pilkahduksia on kuitenkin havaittavissa pitkän ja pimeän tunnelin päässä, sillä viiden pisteettömän pelin putken jälkeen joukkue palasi voittojen tielle lokakuun lopussa klaaraamalla kaksi perättäistä kahden pisteen voittoa. Maajoukkuepaussin jälkeen KeuPa joutui kuitenkin taas maistamaan tappion tutun karvasta kalkin makua, kun Lempäälässä kotijoukkue LeKi oli parempi maalein 3-1.

Keuruulle on matkannut tällä viikolla kaksi uutta pelimiestä. Ranskan maajoukkueesta tuttu Valentin Claireaux ja Suomi-sarjassa hyvää jälkeä tehnyt Matias Simontaival vahvistavat KeuPan hyökkäystä. Simontaipaleen debyytti on ollut varsin onnistunut, sillä mies onnistui maalinteossa jo toisessa ottelussaan keskiviikkona Lempäälässä. KeuPan maalinsuuta on tilkinnyt viime pelit Rauman Lukosta lainalla oleva Antti Karjalainen.

Peliitoille tulitukea Lahdesta

Viime kaudella KeuPa pystyi tuottamaan Peliitoille pelitavallaan suuria vaikeuksia. Loppukaudesta Peliitat piristyi ja löysi lopulta aseet KeuPan kaatamiseksi. Heinolassa eletään poikkeuksellisen valoisaa syksyä, sillä Peliitat on pystynyt aloittamaan sarjan harvinaisen hyvin. Heinolalaisjoukkue on aiempina kausina tunnettu surkeana syys-suorittajana, mutta kovana kevätkirijänä. Tällä hetkellä Peliitat on playoff-viiivan paremmalla puolella kahden pisteen turvin.

KeuPan kannalta on huolestuttavaa, että Peliitat on saanut tällä viikolla käyttöönsä Lahden Pelicansin Liiga-hyökkääjiä. Kaksi maalia keskiviikkona Joensuussa paukuttanut Joonas Alanne jatkanee Peliittojen mukana. Myös puolustaja Niko Tuhkanen jatkaa suurella todennäköisyydellä heinolalaisjoukkueessa. Niin ikään maaliverkkoja keskiviikkona Peliittojen riveissä heilutellut Vili Sopanen ei vielä perjantaina Pelicans-nuttua päälleen pukenut, joten hänkin saattaa olla vahvuudessa mukana.

Alanteen ja Sopasen mukana ollessa on Peliitat vaikeasti pysäytettävissä. Lahtelaislainat ovat tuoneet toivottua kärkipään hyökkäysosaamista joukkueeseen. Peliittojen maalilla torjui Joensuussa Pelicansin Janne Juvonen, mutta nyt kiekkoja pysäyttänee jompikumpi parivaljakosta Emil Larmi & Antti Rautiola.

Peliittojen viime peleihin on mahtunut voittoja ja tappioita. Keskiviikkona heinolalaiset olivat kiinni harvinaisessa vierasvoitossa Joensuun Jokipojista, mutta jälleen kerran Mehtimäen jäähalli näytti taikansa ja heinolalaisten 1-4 vierasjohto kääntyi voittolaukausten myötä Jokipoikien 5-4 voitoksi.

Lauantaina on odotettavissa mahdollisesti hyvinkin kiihkeäksi muodostuva kamppailu sarjapisteistä, sillä KeuPalla on yhä henkinen yliote Peliitoista viime kaudelta. Päävalmentaja Ville Nieminen tiedostaa sauman ja saa varmasti joukkueensa sotajalalle. Voitontahtoa riittää myös vierasjoukkueen leirissä, sillä Peliitat tahtoo hakea hyvitystä viime kaudella kokemiinsa nöyryytyksiin.

Seuraa Heitä

Matias Simontaival #27 |

Laitahyökkääjä

Nokian PYRYssä Suomi-sarjaa alkukauden tahkonnut Matias Simontaival on saanut KeuPa-uralleen mainion startin ja verkot heiluivat jo toisess ottelussa. Simontaival vastasi KeuPan ainoasta maalista keskiviikkona Lempäälässä. Nokialla Simontaival pelasi kymmenen ottelua tehoin 1+9, joten Lempäälässä tehty maali oli 23-vuotiaalle hyökkääjälle kauden toinen. Simontaival on KeuPan testissä joulukuun alkuun asti. Suoritusten jatkuessa samanlaisina on loppukauden kattava kontrahti äkkiä selviö.

Jesse Häkkinen #25 |

Laitahyökkääjä

Taisteluratsu viihtyy tiukoissa paikoissa. On alivoimalla Peliittojen avainpelaajia. 14 ottelussa tekemillään 2+6 tehopisteellä Häkkinen on joukkueen neljänneksi tehokkain pisteseppo.

» Lähetä palautetta toimitukselle