Jokipojat karistelemaan kotikenttäkammoaan

MESTIS / Ennakko
Ari Aaltosen Jokipojilla on kulkenut vieraissa, mutta Mehtimäellä meno sakkaa.
Heinolan Peliitat pääsee keskiviikkona haastamaan harvinaisen vaisuna kotijoukkueena esiintyneen Jokipojat. Joensuulaiset ovat voittaneet kauden seitsemästä kotiottelustaan vain yhden varsinaisella peliajalla.

Tauot on vietelty, ja Mestiksessäkin edessä on paluu tositoimiin. Mehtimäellä se merkkaa Jokipoikien ja Heinolan Peliittojen kohtaamista.

Peliitoille Mehtimäki on pitkin historiaa ollut hankala paikka: Mestis-aikana 17 kohtaamisesta peräti 14 on päättynyt joensuulaisjuhliin. 

Tällä kertaa lähtökohdat ovat vierasjoukkuetta ajatellen harvinaisen herkulliset. Vahvana kotijoukkueena vuosien mittaan mainetta niittänyt Jokipojat on ollut Mehtimäellä vaisu. Seitsemästä ottelusta voittoja on tullut vain kolme, joista vain yksi varsinaisella peliajalla. Tauolle joukkue lähti Hokille 1−3-tappion kärsineenä. 

− Edelleenkin harjoiteltiin meidän puolustuspelaamista ja kamppailuja. Ja tietenkin myös ylivoimaa. Siihen yritetään saada muutoksilla hieman uutta draivia, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen kertaa joukkueen kuulumisia verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Suurimpana ongelmana isännillä on onneton ylivoima, sillä Jokipojat on iskenyt kauden aikana vain viisi ylivoimamaalia, eikä toivoa paremmasta juurikaan ollut näkyvissä. Sen sijaan Peliittojen ylivoiman kanssa Jokipojat saa olla varuillaan, sillä heinolalaismiehistö löytyy tilaston toisesta päästä.

Peliitat sen sijaan aloitti kauden todella vahvasti, mutta sittemmin meno hyytyi hiukan. Joukkue on napsinut voittoja sieltä täältä, mutta puolentoista viikon tauolle joukkue lähti ikävä tappio allaan: RoKi kävi niistämässä Heinolasta täyden pistepotin.

Joensuulaismiehistö kärsi tauon aikana menetyksen, kun puolustaja Iiro Mäntylän sopimus purettiin. Leveyden suhteen ongelmaa ei puolustuspäässä ole, vaikka loukkaantumiset piinaavat edelleen.

Peliittojen riveissä puolestaan viilettää muun muassa Pelicans-laina Vili Sopanen, joka pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa.

Seuraa Heitä

Esa Lehikoinen #72 | Kiekko-Pojat

Puolustaja

Huippupuolustajan kausi ei ole mennyt aivan odotetunlaisesti. Tehot ovat jääneet aiempaa vaisummiksi, mutta puolustuspäässä Lehikoisella on edelleen isännän otteet.

Janne Juvonen #30 | Ambri-Piotta

Maalivahti

Juvonen palaa kotikonnuilleen. Maalivahti on kotoisin Enosta, ja hän on pelannut useissa Jokipoikien juniorijoukkueissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle