Jatkuuko Peliittojen piina?

MESTIS / Ennakko
Joona Tolvanen on RoKin tehokkain puolustaja.
Kuva © Timo Savela
Tappioputkensa keskiviikkona katkaissut RoKi saa perjantaina vieraita Heinolasta, kun voitotonta lokakuuta viettävä Peliitat saapuu Lappiin. Voiton myötä kotijoukkue nousisi pisteissä jo sarjan keskikastiin, jonne heinolalaisetkin ovat tippuneet loistavan alkukauden jälkeen.

Peliitoilla on ollut lähes viikko aikaa miettiä syitä viiden ottelun mittaiselle tappioputkelle. Edellisin takaisku tuli viime lauantaina, kun Jukurit kävi hakemassa pisteet Heinolasta lukemin 4-1. Tuloksellisesta syöksykierteestä huolimatta joukkue ei ole täysin tuuliajolla, sillä viidestä tappiosta kolme on ratkennut yhden maalin marginaalilla.

Peliittojen pelikirja perustuu järkevään ja uhrautuvaan puolustuspeliin, jota tukee luotettava maalivahtikaksikko Emil Larmi-Antti Rautiola. Mestiksen syyskuun pelaajaksi valittu Larmi on varastanut suurimman huomion vakuuttavien otteiden myötä, jonka seurauksena varjoon jäänyt Rautiola on joutunut kentälle päästyään arvostelun kohteeksi - joskin aiheetta torjuttuaan aivan kelvollisesti.

Hyökkäyksessä heinolalaiset ovat jääneet usein vastustajan varjoon, mutta siunaantuneet maalipaikat on pääsääntöisesti hyödynnetty tehokkaasti. Kimi Koivisto on joukkueen ylivoimainen pistekuningas naarattuaan yhdeksästä ottelusta tehot 3+8 ja Miika Roine tulee perässä seitsemällä pisteellä. Otteet palkittiin paikoilla Pelicansin kokoonpanosta keskiviikkona, jolloin Koiviston ja Roineen lisäksi Miska Siikonen sekä Joonas Hurri kävivät kokeilemassa kannuksiaan Liigajäillä Kärppiä vastaan.

Tappiokierteen katkaisemiseksi joukkue tarvii enemmän laajuutta ratkaisijoihin. Suurin vastuu on liiaksi muutamien pelaajien harteilla, joten uusien vastuunkantajien toivotaan astuvan esiin Lapin reissulla.

Loukkaantumiset RoKin riesana

RoKin esitys KeuPaa vastaan oli mallikelpoinen suoritus huomioiden käytettävissä olleen kokoonpanon. Joukkue puolusti tiiviisti, viimeisteli hyvällä prosentilla ja pelasi ennen kaikkea fiksua jääkiekkoa. Vikkeläkinttuiset pelaajat eivät väsyttäneet voimiaan päättömään säntäilyyn, vaan energia käytettiin maltilliseen puolustamiseen ja kaksinkamppailujen voittamiseen.

Joukkueen maalivahtitilanne on hieman kimurantti tällä hetkellä, kun KeuPa-ottelussa eleettömän varmasti torjunut Santeri Lipiäisen ottelukohtainen lainasopimus päättyi. Perjantaina maalilla aloittanee II-divisioonasta nostettu Ville Närhi, kun loukkaantuminen pitää Paavo Hölsän sivussa.

Puolustus on säästynyt suuremmilta loukkaantumisilta, mutta RoKi menetti jälleen yhden hyökkääjistään sairastuvalle keskiviikkona. Teemu Korpelaa ei näkynyt jäällä ensimmäisen erän jälkeen ja päävalmentaja Petteri Hirvonen oli pakotettu laittamaan puolustaja Joona Springare sentteriksi.

Joukkueen onneksi sinipaitaan saatiin viilettämään perjantaiksi Janne Kettunen SaiPan A-nuorista sekä Jari Löfman Suomi-sarjaa pelaavasta Oulun AIK:sta. Kettusen lainasopimus kestää lokakuun loppuun asti, kun taas RoKissa aiemmallakin Mestis-visiitillä pelannut Löfman on lainalla vain yhden ottelun ajan.

Harri Pälveen jäätyä toissapäivänä pisteittä Henri Fomin nappasi kultakypärän takaisin itselleen. Fominin lisäksi hyvässä iskussa viime aikoina on ollut puolustaja Joona Tolvanen, joka on iskenyt kahdessa viime ottelussa lukemat 1+2. Rovaniemeläiset hyökkäävät suoraviivaisesti ja pelaajat ovat saaneet lisää itseluottamusta viimeistelyyn, joten myös Peliittojen verkon odotetaan heiluvan.

Lappi Areena ei ole Peliitoille helpoin paikka lähteä kääntämään tappiollista kurssia. Säntillisesti puolustava RoKi antaa vastustajalleen tuskin kovin montaa maalipaikkaa, mutta tolppien välissä vähälle peliajalle jäänyt Närhi herättää kysymyksiä. Mikäli isännät pelaavat kuitenkin samalla tasolla kuin keskiviikkona, tulee Peliittojen alamäki jatkumaan.

Seuraa Heitä

Joona Tolvanen #47 |

Puolustaja

Oikealta laukova kiekollinen puolustaja nousee hanakasti hyökkäyksiin mukaan. Tehnyt puolet pisteistään kahdessa viime ottelussa, pysyykö tahti yllä?

Jesse Häkkinen #25 |

Laitahyökkääjä

Vaarallinen hyökkääjä tekee nerokkaita ratkaisuja kiekon kanssa, mutta tehot ovat jääneet vähiin. Pystyykö nostamaan tasoaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle