Murtaako LeKi vieraspeliensä tilastokummajaisen?

MESTIS / Ennakko
Toni Leinonen miehistöineen isännöi LeKiä.
Kuva © Timo Savela
Pirteän syksyn Mestiksessä pelannut K-Vantaa isännöi lauantaina sarjassa yhdeksäntenä olevaa LeKiä. Lohipaidat pelasivat edellisen kerran keskiviikkona, jolloin se otti Jukureista maukkaan päänahan lukemin 5-2. LeKi puolestaan jyräsi perjantaina JYP-Akatemian jäähän selkein 6-1-numeroin.

Mestiksessä peräti kakkosena oleva K-Vantaa ja lempääläläisnippu eivät ole tällä kaudella vielä kohdanneet.

K-Vantaa juhlii yksinkertaisilla asioilla

Koko kauden ajan varsin hyviä otteita esittänyt vantaalaishyökkäys toimi keskiviikkona Jukureita vastaan pelatussa mittelössä mainiosti. Joukkueen tämän hetken kantava voima on Mestiksen yksi parhaimmista hyökkäystrioista Jere Laine-Tomi Tuomisto-Toni Leinonen. Vantaalaiset saivat puhkottua mikkeliläisjoukkueen puolustuksen päästen nopeasti keskialueelta parhaalle maalintekosektorille.

Toimivan yläkerran lisäksi myös K-Vantaan puolustus on viime aikoina ollut uomissaan. Esimerkiksi ottelussa Jukureita vastaan Simo Mälkiän johtaman miehistön puolustuspäässä oli havaittavissa selkeästi lisää nopeutta, jonka lisäksi myös avaukset olivat napakoita ja tarkkoja.

Sarjakakkosen kannalta ilahduttavaa on myös ollut se, että joukkue ottaa selkeästi vähemmän jäähyjä aikaisempaan verrattuna.

K-Vantaan kannalta yksi harvoista miinusmerkkisistä asioista on Janne Juutisen pelikielto. Jukurien Ilkka Vaarasuota taklannut hyökkääjä sai tempustaan kolmen ottelun kakun. Pelillisellä puolella vantaalaisten selkeä parannettava asia on luistelun pitäminen ehjänä läpi ottelun.

LeKi petraa jatkuvasti

Vain kaksi kertaa tällä kaudella tyystin pisteittä jääneen LeKin hyökkäyspelissä oli alkukaudella pahoja ongelmia, sillä keskialueen ylittäminen kiekon kanssa oli joukkueelle lähestulkoon tervanjuontia. Viime aikoina hyökkäämisessä on kuitenkin näkynyt selkeästi positiivisia merkkejä, sillä esimerkiksi ylivoima on ottanut suuria harppauksia eteenpäin.

Jos illan isäntien puolustus on ollut syksyn mittaan uomissaan, niin samaa ei voi täysin sanoa LeKistä. Alakerran pelaaminen on lempääläläisittäin liian ailahtelevaa - toisinaan se on jämäkkää kuin muuri, mutta toisaalta joskus se vuotaa kuin seula. Maalivahti Dominik Hrachovina on tosin parantanut otteitaan tasaiseen tahtiin kokoajan, joten myös tällä saralla LeKi on petrannut jatkuvasti.

Käyttäjän mmiettinen kuva

Arvio ottelusta: Miska Miettinen

LeKillä on todennäköisesti melko kova hinku voittaa vieraspeli, sillä joukkue on hävinnyt kaikki kolme keikkaotteluaan jäämättä kuitenkaan kertaakaan tyhjin käsin - kahdesti se on taipunut jatkoajalla ja kerran voittolaukauskilpailussa.

Lauantaina nähtäneen sen verran sisuuntunut LeKi, että maalierolla 13-4 kaikki kotiottelut voittanut isäntäjoukkue saa tehdä täyden päivätyön voiton eteen. Vantaalla voidaan hyvinkin kokea ainakin numeroiden valossa tasainen taisto.

Seuraa Heitä

Lassi Raitanen #77 |

Puolustaja

Seitsemään pelaamaan otteluun pisteet 1+2 tehneen puolustajan plusmiinuslukema on silmiä hivelevä +10. Tällä saldolla luonnollisesti tehotilaston kärkipaikkaa pitävä Hunters-kasvatti puolustaa tunnollisesti vaihdosta toiseen.

Miiko Hintz #15 |

Laitahyökkääjä

JYP-Akatemiaa vastaan perjantaina kaksi maalia tehnyt taitava luistelija on pääsemässä pelaamisen makuun loukkaantumisen jälkeen. Jatkuuko laiturin kelpovire myös Vantaalla?

» Lähetä palautetta toimitukselle