Kokkolassa mielenkiintoisten maalivahtien kohtaaminen

MESTIS / Ennakko
Denis Godla teki Mestis-debyyttinsä keskiviikkona.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Perjantai-iltana nähdään kahden voittokantaan haluavan joukkueen kohtaaminen, kun Pohjanmaan lakeuksille Kokkolan Hermeksen vieraaksi saapuu Heinolan Peliitat.

Vaikka Kokkolan Hermes on hävinnyt neljästä edellisestä ottelustaan kolme, kokkolalaiset ovat alkaneet hiljalleen päästä kiinni Mestis-rytmiin. Tappio-otteluista huolimatta Hermes on neljän ottelun pisteputkessa. Kirkkaimpana osoituksena joukkueen iskukyvystä oli viime viikon vierasryöstö Mikkelistä lukemin 2−4.

Suurin syy kokkolalaisten kurssin kääntymiselle on tasoaan rutkasti nostanut puolustuspelaaminen. Vaikka joukkue pyrkiikin äärimmäisen aktiiviseen pelaamiseen, on joukkueen puolustus pysynyt viime aikoina hyvin kurissa. 

Hermes sai tällä viikolla myös mielenkiintoisen nimen vahvuuteensa, kun keskiviikkona Mestis-debyyttinsä pelasi Denis Godla. Edellisissä nuorten MM-kisoissa Slovakian yllätyspronssille johdattanut Godla oli avauksessaan pääosin vakuuttava, eikä miestä voi juuri syyttää neljästä takaosumasta.

Suuremman pistetilin karttumisen edellisillä kierroksilla on estänyt tökkinyt viimeistely. Punapaidat onnistuvat luomaan kasapäin hyviä maalipaikkoja, mutta erityisesti keskiviikon KeuPa-ottelussa edes tuuri ei tuntunut olevan Hermeksen puolella. 

Peliitat − aikamatka viime kaudelle?

Kautensa vakuuttavasti aloittanut Peliitat on pelannut viime aikoina huomattavasti alkua heikommin. Edellisten kolmen ottelun aikana heinolalaiset ovat lihottaneet pistetiliään vain yhdellä pisteellä, kun ottelu Jokipoikia vastaan venyi voittolaukauskilpailuun.

Viimeisimpänä Peliitat hävisi keskiviikkona TUTOlle Turussa 5−4-lukemin. Vaikka Peliitat järjestikin Turussa loppukirin, käytännössä ottelu kaatui jo ennen kiriä joukkueen omaan huolimattomuuteen. Joillekin on alkanutkin herätä pelko viime kauden kaltaisesta konttaamisesta. 

Sensaatiomaisesti kauden aloittanut Emil Larmi ei ole ollut aivan samalla tasolla kuin kauden ensimmäisissä otteluissa. Syyskuun parhaaksi pelaajaksi valittu Larmi on vasta 19-vuotias, joten tason ailahtelu on varsin ymmärrettävää, mutta Heinolassa toivotaan Larmin paluuta huipputasolle.

Heinolalaisten kannalta olisi myös toivottavaa, että Roope Elimäen johtaman ykkösketjun takaa alkaisi löytyä enemmän taustatukea. Tähän oman osansa keskiviikkona toi puolustaja Christian Silfver, joka iski kypärätempun.

Seuraa Heitä

Jussi Nättinen #19 |

Laitahyökkääjä

Suureen rooliin Hermeksen hyökkäyskalustoon hankittu Nättinen ei ole saanut aikaiseksi odotetunlaista tulosta. Kokenut Nättinen on yksi pelaaja, jolta voi odottaa kurssin kääntöä koko joukkueelta ontuneeseen viimeistelyyn.

Mikko Virtanen #15 |

Keskushyökkääjä

Potentiaalinen nimi antamaan Peliittojen ykkösketjulle taustatukea. Kakkosketjua johtava 21-vuotias keskushyökkääjä iski maalin myös keskiviikkona Turussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle