Akatemia hillitsemään ärjypaitojen hurmosta

MESTIS / Ennakko
Jokipojat porskuttaa pienessä voittoputkessa.
Mehtimäen keskiviikkoilta tarjoaa kahden orastavassa voittoputkessa viilettävän joukkueen koitoksen. Jokipojat on äitynyt vireeseen kukistamalla KeuPan ja SaPKon, kun taas JYP-Akatemian alle jäivät Jukurit ja Hermes.

Jokipoikien kausi alkoi kahdella tappiolla, mutta kurssi kääntyi viime keskiviikon kotiottelussa KeuPaa vastaan. Joukkue pystyi ehjään esitykseen ja nappasi kotivoiton, eikä meno muuttunut perjantain vierasotteluun Savonlinnaan: SaPKo kaatui aina ikävässä Talvisalossa komeasti 5−1.

Joukkue on pystynyt esittämään eritoten fiksua johtoasemapelaamista. Ohuestakin etumatkasta huolimatta vastustaja on pysynyt ponnettomana.

Keskiviikkona edessä on uusi haaste JYP-Akatemian muodossa.

− Meitä vastaan tulee todella nuori ja työteliäs joukkue. Hereillä pitää olla koko ajan. Toisaalta kotona meidän pitää kyllä pystyä paineistamaan, joensuulaisten päävalmentaja Ari Aaltonen alleviivaa verkkolehti Mehtimäkeläisessä.

Vaikka JYP-Akatemia kukisti Hermeksen vieraissa, ei esitys ollut paras mahdollinen, sillä jyväskyläläisjoukkue oli jopa pulassa etenkin ottelun alussa. Alivoima ja vastahyökkäykset ovat tuottaneet ongelmia, sillä joukkueen suurimmat vahvuudet ovat hyökkäyspelaamisessa.

Toisaalta maalilleen Akatemia saanee Veini Vehviläisen. Nähtäväksi jää, kuinka nuorukainen saa kasattua itsensä heikon liigaottelun jälkeen. Joensuulaisten veräjällä torjuu Mikael Edelmann.

Pienestä sairastelusta kärsinyt luottohyökkääjä Jesse Paukku palaa joensuulaisten kokoonpanoon. Puolustuksen osalta Iiro Mäntylä palaa seitsemänneksi puolustajaksi, Jari Lievonen seuraa ottelun katsomosta käsin.

Seuraa Heitä

Joni Muranen #6 |

Puolustaja

Nuori puolustaja iski Savonlinnassa uransa ensimmäisen Mestis-maalin ja herkutteli mausteeksi kaksi syöttöpinnaa. Tulos palkittiin vastuuna: joensuulaisten oma kasvatti pakittelee keskiviikkona kakkospakkiparissa Juuso Akkasen rinnalla.

Samuli Vuokniemi #12 |

Hyökkääjä

Kemin Lämärien kasvatti viimeisteli Hermestä vastaan uransa ensimmäisen Mestis-maalin kolmannessa ottelussaan. Millainen on nuoren hyökkääjän panos Joensuussa?

» Lähetä palautetta toimitukselle