Jättävätkö hurrikaanipaidat Lukon jälleen pisteittä?

LIIGA / Ennakko
Janne Niskala hätyyttelee jo puolustajien pistepörssin piikkipaikkaa.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Nousujohteisessa vireessä seilaava Rauman Lukko saa lauantai-iltana Äijänsuolle vieraaksi sarjataulukossa jo kolmanneksi nousseen JYPin, joka on tällä kaudella voittanut kaikki aiemmat keskinäiset kohtaamiset.

Edelliset ottelut

Lukolle kulunut viikko on ollut hyvä. Keskiviikkona satakuntalaismiehistö nylki Bluesin vierasjäillä suvereenin esityken jälkeen 6-0-lukemin. Torstaina Lukon hyvät otteet saivat jatkoa, kun raumalaisten kanssa viimeisistä suorista pudotuspelipaikoista taisteleva KalPa kaatui 2-1 jatkoajan jälkeen värikkäässä ottelussa.

JYP on viikon aikana kaatanut molemmat Liigan tamperelaisseurat. Keskiviikon kierroksella keskisuomalaiset nappasivat täydet kolme pistettä Tapparalta tiukan taistelun jälkeen. Torstaina Hippokselle saapunut Ilves jäi hurrikaanipaitojen jalkoihin selvin 4-1-numeroin.

Ratkaisukohdat

Kotijoukkue Lukon pelaaminen on kokenut muutoksia tammikuun loppupuolen vaikeasta jaksosta. Raumalaiset ovat pyrkineet pelaamaan huomattavasti aktiivisemmin hyökkäyspäässä, joka on tuottanut myös maaleja hyvällä prosentilla.

Myös erikoistilanteissa Lukko on onnistunut ja sen pelaama ylivoima on Liigan tehokkainta.

Risto Dufvan miehistölle tyypillinen johtoasemassa peruuttelu on myös jäänyt vähemmälle ja viimeiseen kolmeen otteluun Lukko onkin viimeistellyt yhteensä 13 maalia, kun omiin on tehty vain 3.

Kapellimestarina Lukon maalijuhlissa on ollut Aaron Gagnon, joka taistelee jopa maalipörssin kärkipaikasta.

JYPin avain onneen löytyy luisteluvoimaisten hyökkääjien kautta ja pitkien hyökkäysten kautta. Lukko oli ajoittain KalPaa vastaan suurissa vaikeuksissa, kun nopeajalkaiset hyökkääjät pyörittivät peliä raumalaisten alueella. Anssi Löfmanin johtamalla ykkösvitjalla on edellytykset pitää samanlaista mekkalaa hyökkäyspäässä.

Näillä avuilla JYPin täytyy pystyä murtamaan Lukon tiukkaa puolustuspelaamista, jotta ykkössektorin maalipaikkoja aukeaisi. Ilman laadukasta tekopaikkaa on Ryan Zapolski vaikea ohitettava.

Illan kamppailulta sopii odottaa tiukkaa vääntöä. Potentiaalisen puolivälieräparien maalivahtipelaamisen välillä ei ole suurta eroa ja joukkueiden edelliset kolme kohtaamista ovat kaikki päättyneet yhden maalin erolla.

Tilastopoiminta

Lukko on kohdannut JYPin yhteensä kahdeksan kertaa kahden viime kauden aikana. Näistä otteluista Lukko on voittanut vain yhden, kun 11. lokakuuta 2014 keskisuomalaisvierailijat poistuivat Äijänsuolta 3-1-tappio niskassaan.

Seuraa Heitä

Teemu Nurmi #17 |

Laitahyökkääjä

Nurmi ratkaisi torstai-iltana Lukolle jatkoaikavoiton tahtomaalillaan. Onko Nurmen maalijyvä kohdallaan myös lauantai-iltana?

Sami Niku #8 | Ilves

Puolustaja

Niku iski Ilvestä vastaan kaksi maalia ja tuplasi kauden maalisaldonsa. Jatkuuko nuoren puolustajan hyvä vire myös Raumalla?

» Lähetä palautetta toimitukselle