Kumpi kääntää vuoristoratansa nousuun Kouvolassa?

LIIGA / Ennakko
Jarkko Malinen saatetaan nähdä kentällä ottelussa Ilvestä vastaan.
Kouvolassa nähdään keskiviikkona kahden turbulenssissa olevan joukkueen kohtaaminen, kun KooKoo saa vastaansa vuoden ensimmäisessä voittoputkessa olevan Ilveksen.

Molempien joukkueiden vuodenvaihde on ollut vuoristorataa ilman jarrumiestä. Sekä Ilves että KooKoo ovat joutuneet tappioputkien riepoteltavaksi, mutta viime viikonloppu antoi joukkueille toivoa paremmasta.

Kouvolalaiset kohtasivat back to back-peleissä ensin HIFK:n ja sen jälkeen paikallisvastustaja SaiPan. Sarjassa kahdentenatoista majaileva KooKoo joutui nöyrtymään helsinkiläisille kahdesti, mutta perjantaina joukkue onnistui nujertamaan lappeenrantalaiset ensimmäistä kertaa 26 vuoteen.

Lauantaina kouvolalaiset hävisivät Lappeenrannassa luvuin 1−2. Kitkerä maalin tappio oli KooKoolle jo viides muutaman viikon sisään.

Ilveksen viikonloppu sujui sen sijaan onnellisissa merkeissä. Alkuviikon nöyryyttävät Sport-tappiot unohdettiin Tampereella hyvin, sillä Kari Heikkilän luotsaama joukkue kukisti Bluesin sekä lauantaina että perjantaina. Espoossa Ilves oli parempi maalein 4−2 ja kotonaan joukkue voitti peräti 3−0.

Tamperelaiset ovat siis virittelemässä kuluvan vuoden ensimmäistä voittoputkeaan, vaikka perättäisiä voittoja onkin tilillä vasta kaksi.

Ilves ja KooKoo ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti. Voitot ovat menneet tasan, sillä 24. lokakuuta tamperelaiset veivät pisteet Kouvolasta jatkoajalla maalein 2-1, mutta seuraavalla viikolla oli KooKoon vuoro olla tyly vieras. Kouvolalaiset kukistivat tupsukorvat luvuin 4−2.

Ratkaisijoita ja loukkaantumisia 

KooKoo on kärsinyt ajoittain kapeasta kärjestä, sillä etenkin syyskaudella vain kärkipelaajat pystyivät ratkaisemaan otteluja. Ongelmaan on kuitenkin löydetty ratkaisu, sillä joukkue teki viime viikolla seitsemän maalia varsinaisella peliajalla, ja jokaisella maalilla oli eri tekijä.

Etenkin Lahdesta Kouvolaan siirtynyt Anrei Hakulinen on ollut viime aikoina hyvässä vireessä, sillä kärkikenttään istutettu hyökkääjä viimeisteli edellisviikolla tehot 1+2. Myös Jan-Mikael Juutilainen on löytänyt paikkansa, sillä jokerikasvatti nousi yhä useammin esiin positiivisissa merkeissä.

Illan vierasjoukkueen riveissä on myös nähty onnistumisia. Sekä Eero Savilahti (0+3) että Kai Kantola (2+1) saalistivat edellisviikolla kolme pistettä. Myös Aleksi Mustonen on maalivireessä, sillä helsinkiläinen heilutti verkkoja kahdesti.

Loukkaantumiset ovat kuitenkin piinanneet molempia joukkueita. KooKoolta sivussa on ainakin Petri Lammassaari, mutta myös Tuomas Huhtanen ja huippuvireeseen äitynyt Mikko Virtanen saivat osumaa lauantain ottelussa. Jatkoajan tietojen mukaan Jarkko Malinen pelaa keskiviikkona, ja maalivahti Juha Järvenpään paluu on jo lähenemään päin. Ilveksen sairastupaa puolestaan miehittävät Jyri Niemi, Sami Sandell ja Teemu Rautiainen.

Sarjan häntäpäässä olevat joukkueet voivat pelata keskiviikkona hyvinkin tasaisen kamppailun. Ilves on sarjataulukossa sijalla 14, mutta joukkue on pelannut kaksi ottelua KooKoota vähemmän.

Kouvolalaisjoukkue on myös venyttänyt kauden 47 ottelustaan jopa kuusitoista varsinaisen peliajan ulkopuolelle, joten isännät aikovat varmasti taistella jokaisesta pisteestä kynsin hampain. Kumpaakaan joukkuetta ei kannata vuoristoradasta huolimatta aliarvioida. 

Seuraa Heitä

Aleksi Mustonen #91 | HC Davos

Keskushyökkääjä

20-vuotiaalla hyökkääjällä on takanaan tehokas viikko. Mustonen on vaarallinen myös häntäpään joukkueiden kamppailussa.

Anrei Hakulinen #94 | Augsburger Panther

Laitahyökkääjä

Hyökkääjä on löytänyt paikkansa Kouvolasta ja KooKoon kärkiketjuista. Hyvin vetopaikkoja etsivä Hakulinen saa vastuuta myös ylivoimalla, joten Ilveksen on syytä olla varpaillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle