Daavidin ja Goljatin toinen näytös

LIIGA / Ennakko
Kookoo pääsee hakemaan revanssia HIFK:sta.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Vainojen uhrien vuosipäivän päättää Nordenskiöldin kadulla taisto HIFK:n ja KooKoon välillä. Edellisen kohtaamisen vajaa 24 tuntia aiemmin vei nimiinsä helsinkiläisjoukkue lukemin 2-3. Tuossa ottelussa riitti faneille jännitettävää aina loppuminuuteille saakka.

Vaikka HIFK lähtee jälleen illan otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, saattaa vastustajakin yllättää. Edellinen ottelu joukkueiden välillä oli kiekollisesti HIFK:n, mutta KooKoo sinnitteli perässä, eikä hellittänyt edes viimeisellä minuutilla. Keskiviikkona kotijoukkuettakin edustanut Juha-Pekka Haataja ehti jopa tuulettaa tasoitusosumaa, mutta kiekko kolahti raudoissa.

HIFK on kuuden peräkkäisen voiton myötä tukevasti sarjan sijalla kaksi. Stadilaisten luistimiin ovat jääneet Blues, TPS ja Ilves. HIFK-maalivahti Kevin Lankinen on esiintynyt edukseen ja vartioi maalia varmasti myös keskiviikon ottelussa, mikäli Ville Husso on edelleen sairaana.

KooKoon pitää olla varovainen, sillä vastaan luistelee hyökkäyspäässä kovaa raatava ja sinnikäs hyökkäysvitja. Peli-intoa viime aikoina uhkunut ja tiistaina sadannen ottelun kilpipaidassa pelannut Tomas Zaborsky ja onnistumisia nimiinsä edellisessä pelissä pitkään aikaan saanut Juuso Puustinen ovat osa hyvin pyörivää rattaistoa.

HIFK-puolustustakaan ei tule aliarvioida. Tommi Taimi on pelannut isot minuutit ja kokoonpanoon muutama ottelu sitten palannut Joonas Järvinen taitavat Yohann Auvitun ohella maalinteon.

Sivussa keskiviikon kotijoukkueelta olivat edellisessä ottelussa Husson lisäksi Thomas Nykopp, Daniel Grillfors, Eemeli Heikkinen, Miro Saarelainen Panu Mieho ja Tomi Tuomisto.

Kouvolalaisten ahdinko

KooKoon loukkaantumistilanne on ollut joulun jälkeen vaikea, sillä kokoonpanosta oli pahimmillaan seitsemästä kahdeksaan pelaajaa sivussa. Muun muassa Oscar Eklund ja Toni Hyvärinen ovat jo palanneet kaukaloon, mutta Juha Järvenpää, Mikael Kurki ja Jarkko Malinen loistivat tiistaina poissaolollaan. Heidän lisäkseen Petri Lammassaari parantelee luultavasti edelleen lauantain Pelicans-kamppailussa saamaansa aivotärähdystä.

Frederic Cloutier nähdään varmasti jälleen Kookoon maalilla. Joukkue sinnittelee sarjataulukon kymmenentenä. Haatajan ohella hurjan ykkösketjun ratkaisijoita ovat Josh Green ja puolustaja Ari Vallin. Moitittavaa ei myöskään löydy Ossi-Petteri Grönholmin eikä Mikko Lehtosen otteista.

Selättääkö Daavid Goljatin vai viekö HIFK jälleen pisteet? Punanutut ovat joukkueena vastustaja, jonka on huomattu sytyttävän altavastaajatkin ihmetekoihin.

Seuraa Heitä

Josh Green #12 |

Keskushyökkääjä

Hyökkääjä pelasi tiistaina juhlaottelunsa ja on yksi KooKoon ratkaisijoista.

Tomáš Záborský #67 | Wild Wings

Laitahyökkääjä

HIFK-hyökkääjä on edellisissä otteluissa raatanut ja jaellut kelpo syöttöjä.

» Lähetä palautetta toimitukselle