Huonoa, mutta voittavaa kiekkoa − kyykkääkö Perhonen jälleen?

LIIGA / Ennakko
JYPin sopii olettaa olevan askeleen edellä.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Sarjakolmonen JYP saa keskiviikkona vieraita liigan häntäpäästä, kun HPK saapuu Jyväskylään. Ottelu on ennenkaikkea henkinen testi JYPille, kun taas HPK pyrkii rämpimään pois viimeiseltä sijalta.

Edelliset ottelut

JYP lähtee otteluun neljä perättäistä voittoa allaan. Edellinen tappio tuli juuri HPK:ta vastaan Hämeenlinnassa reilut kaksi viikkoa sitten. Vaikka pisteitä on vuonna 2016 kertynyt hyvään tahtiin, peliesitykset eivät ole olleet erityisen vakuuttavia.

HPK lähtee Jyväskylään yksi voitto allaan, kun Tappara kaatui sunnuntai-iltapäivän väännössä Tampereella. Ilahduttavin anti hämeenlinnalaisittain on alempien ketjujen heräily myös tehoiluun. Erityisesti Joona Karevaaran tason nosto on ollut ilahduttavaa seurattavaa.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana kolmeen otteeseen. HPK on ollut keskinäisissä otteluissa niskan päällä voitoin 2−1.

Kestääkö ottelu JYPille 60 minuuttia?

JYPin esitykset ovat ailahdelleet ottelun sisällä valtavasti. Molemmissa viime viikon koitoksissa herääminen tapahtui vasta päätöserään, mikä sattui riittämään hyvien yksilösuoritusten kautta voittoon. Marko Virtanenkin myönsi viime viikolla, että joukkueen lataaminen otteluun on ollut hankalaa.

HPK antaakin jälleen erinomaisen haasteen latauksen suhteen. Hämeenlinnalaiset taitavat erinomaisesti keskialueen sumputtamisen, minkä hurrikaaniryhmä sai kokea kauden ensimmäisessä kohtaamisessa. Jos HPK onnistuu iskemään ensimmäisen maalin, mahdollisuudet voittoon kasvavat valtavasti.

JYPin paikka iskeä löytyykin tutulta osa-alueelta. HPK:n puolustuksen kiekollinen osaaminen on varsin vähäistä, joten kova paineistus tekee heidän iltapuhteestaan vielä asteen verran haastavamman. Erityisesti tällä osa-alueella HPK:n illasta sopii odottaa todellista selviytymistaistoa.

Uusi toivo vastaan menetetty toivo

HPK:n maalille todennäköisesti luistelee jyväskyläläislähtöinen Samu Perhonen. Raikulipojan maineen Jyväskylässä saaneen Perhosen taso on notkahdellut valtavasti vanhan kotiyleisön edessä. 22-vuotias maalivahti haastaneekin JYPin uuden maalivahtitoivon, Veini Vehviläisen.

Perhonen on yksi lukuisista JYPin muille maille vierahille menettämistä maalivahtitoivoista. Vakuuttavia esityksia liigassa tiskiin iskeneestä Vehviläisestä kaavaillaan seuraavaa tuohon listaan liittyvää maalivahtia.

Seuraa Heitä

Vojtech Polak #33 |

Laitahyökkääjä

Yksi HPK:n kärkilaitureista viettää todellista kuivaa kautta, sillä Polak on pelannut jo kymmenen ottelua putkeen ilman maalia. Oli edellisellä Jyväskylän-vierailulla yksi HPK:n voiton pääarkkitehdeistä, kun kasaan kertyi tehot 1+2.

Valtteri Kemiläinen #13 | Tappara

Puolustaja

TPS-ottelussa pahoja yksilövirheitä, mutta vastapainoksi komea soolomaali. Tammikuun viiden ottelun tehot 2+5 ovat nostaneet puolustajan JYPin kultakypäräksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle